Israel estää palestiinalaisten työmatkat linja-autoilla
Palestiinalaisilta työmatkalaisilta ollaan viemässä oikeus käyttää israelilaisten siirtokuntalaisten linja-autoja. Päätöksen teki maan puolustusministeri Moshe Ya'alon, joka vetosi turvallisuussyihin.
Nyt Israelissa työssä käyvät palestiinalaiset voivat käyttää samoja linja-autoja kuin Israelin laittomista siirtokunnista Israelin puolelle matkaavat siirtokuntalaiset. Joulukuun alusta se ei enää olisi mahdollista, israelilainen sanomalehti Haaretz raportoi.
Palestiinan PGFTU-ammattiliiton pääsihteeri Shaher Saad sanoo, että matkustajien erottelu voi johtaa tuhansien palestiinalaisten eroamiseen työpaikoiltaan Israelissa.
Palestiinalaiset työläiset ovat voineet ylittää rajan yhdestä tarkistuspisteestä, mutta kotiin on voinut palata 13 eri raja-aseman kautta. Uuden määräyksen mukaan he pääsevät kotimaastaan ja takaisin jatkossa vain yhdeltä raja-asemalta, jonka kautta israelilaiset linja-autot eivät kulje.
Ministeri Moshe Ya’alonin mukaan määräys koskee 40 000 Israelissa työssä käyvää palestiinalaista, brittilehti The Timesin mukaan heitä on 85 000.
Haaretz kertoo, että Israelin armeija ei pidä palestiinalaisten matkaamista turvallisuusriskinä. Armeija salli viime vuonna palestiinalaisten pääsyn linja-autoihin selvitettyään väitettyjä pulmia. Lehden mukaan kiellon takana on siirtokuntalaisten vaatimus pitää linja-autot vain itsellään.
Päätöksen laillisuutta epäillään Israelissakin. Maan oikeuskansleri Yehuda Weinstein on pyytänyt puolustusministeriltä selvityksen asiasta. Oikeusministeri Tzipi Livini puolusti kieltoa, mikäli se perustuu turvallisuussyihin.
Heikki Jokinen