Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Isät säästävät hallitustakin i…

Uutinen

Isät säästävät hallitustakin innokkaammin perhe-etuuksista

Isyysrahapäivistä jää käyttämättä jopa puolet – se tarkoittaa vuosittain noin 120 miljoonaa euroa nostamatta jätettyjä lapsiperheiden tukia, muistuttaa SAK:n ekonomisti Ilkka Kaukoranta.

Yksi viidestä isästä jättää perhevapaaoikeutensa kokonaan käyttämättä. Isyysrahaakin nostavista iso osa käyttää vain osan kiintiöstään.

Tutkimusten mukaan syynä isyysvapaan käyttämättä jättämiseen ovat muun muassa taloudelliset tekijät ja se, että mies pelkää isyysvapaalle jäämisestä koituvan kielteisiä seurauksia työpaikalla.

– Työtä perhevapaiden käytön tasaamiseksi on jatkettava. Työpaikoilla tarvitaan asennemuutosta, jotta myös isät uskaltavat jäädä perhevapaille ilman pelkoa kielteisistä seurauksista, Ilkka Kaukoranta kirjoittaa blogissaan ja muistuttaa, että isyysvapaista luopuessaan isät säästävät valtiolle pitkän pennin.

Kaukoranta peräänkuuluttaa isyysvapaiden käytön helpottamista ja perhevaapajärjestelmän uudistamista SAK:n esittämän mallin mukaisesti.