Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Irakissa kidnapattiin taas ay-…

Uutinen

Irakissa kidnapattiin taas ay-johtaja

Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta

Ay-johtaja Moaid Hamed kidnapattiin 11. helmikuuta Mosulin kaupungissa, jossa hän toimii ammatillisen keskusjärjestön IFTU:n alueorganisaation pääsihteerinä. IFTU:n mukaan aseistautuneet miehet sieppasivat hänet matkalla kotoa töihin ja veivät hänet tuntemattomaan paikkaan.

Saman alueorganisaation puheenjohtaja Saady Edan siepattiin 26. tammikuuta. Sieppaajat pitivät häntä salaisessa paikassa viikon, kiduttivat häntä vakavasti ja uhkasivat tappaa, ellei hän luovu toiminnastaan IFTU:ssa. Järjestö syyttää tapauksesta Saddam Husseinille uskollisia voimia, jotka ovat ryhtyneet yhteistoimintaan terroristien kanssa.

IFTU:n mukaan husseinilaiset ja Husseinin aikaan ainoana sallittuna ay-keskuksena toiminut GFTU ovat viime aikoina uhkailleet IFTU:n Mosulin toimistoa tuhoisilla iskuilla, ellei IFTU rajoita toimintaansa.

Iraqi Federation of Workers’ Trade Unions (IFTU)

Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut Juhani Artto
juhani.artto@kaapeli.fi