ILO:n komissio etsii keinoja ohjata globalisaatiota yhteiseksi hyväksi
Suomen ja Tansanian presidentit puheenjohtajina
Kansainvälinen työjärjestö ILO on perustanut globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden komission. Sen tehtävänä on etsiä yhteisymmärrystä keinoista, joilla globalisaatiota voidaan ohjata tähänastista sosiaalisempaan suuntaan. Elintä johtavat presidentti Tarja Halonen ja Tansanian presidentti Benjamin Mkapa. Komissio pitää ensimmäisen istuntonsa 25.3 ja sen on määrä julkaista löydöksistään raportti maaliskuussa 2003.
ILO:n pääjohtaja Juan Somavia luonnehtii komissiota ennenkokemattomaksi yritykseksi. Hän odottaa, että se edistää kansainvälistä vuoropuhelua globalisaatiosta niin, että se auttaa köyhyyden ja työttömyyden vähentämisessä. Vuoropuhelun on myös tuettava taloudellista kasvua ja kestävää kehitystä. Komission perustamista koskeneessa lehdistötilaisuudessa Somavia arvosteli nykyistä keskustelua globalisaatiosta siitä, että sitä hallitsevat tosiasioiden kustannuksella väittely ja ennakkokäsitykset.
Somavian mukaan komissio tutkii tapoja, joilla kansainväliset organisaatiot voivat osallistua globalisaation ohjaamiseen niin, että kehitys muuttuu kaikille hyväksyttäväksi ja reiluksi. Työhön sisältyy tosiasioiden kokoamista ja kehitysprosessin dynamiikan analysointia.
Puheenjohtajien lisäksi komissiossa on 19 jäsentä. He edustavat korkeatasoista kokemusta tieteen, politiikan, ay-toiminnan sekä liike-elämän aloilta. Ryhmässä on jäseniä tasapuolisesti maapallon eri osista ja keskeiset yhteiskunnalliset näkemyssuunnat ovat edustettuina. Ay-liikkeestä komissioon on nimitetty Etelä-Afrikan johtavan ammatillisen keskusjärjestön Cosatun pääsihteeri Zwelinzima Vavi ja Yhdysvaltojen 13 miljoonan jäsenen ammatillisen keskusjärjestön AFL-CIO:n puheenjohtaja John Sweeney.
Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut