Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset ILO vaatii asbestin kaikille m…

Uutinen

ILO vaatii asbestin kaikille muodoille täyskieltoa

Kansainvälinen työjärjestö ILO

Kansainvälinen työjärjestö ILO on vahvistanut, että se vastustaa asbestin käyttöä sen kaikissa muodoissa. Vahvistus on tarpeen sen vuoksi, että asbestia tuottava teollisuus toimii voimakkaasti krysotiilin (asbestin yksi muoto) tuotannon ja käytön laajenemisen puolesta. Näin toteaa Ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC.

Krysotiili on asbestin ainoa muoto, jota ei ole kielletty kansainvälisesti. EU kielsi pienin poikkeuksin sen valmistuksen, käytön ja markkinoille saattamisen 2009. Suomessa asbestin täyskielto tuli voimaan 1994.

SAK:n asiantuntijalääkäri Kari Haring pitää asbestin kaikkien muotojen maailmanlaajuista kieltämistä tarpeellisena aineiden vaarallisuuden vuoksi. Altistuminen voi aiheuttaa muun muassa syöpää.

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että asbestille altistuminen vaatii vuosittain vähintään 107 000 ihmishenkeä. Työterveyslaitoksen mukaan Suomessa asbestille on altistunut 50 000&#;821160 000 ihmistä. Nykyään asbestille voivat altistua rakennusten korjaus- ja purkutöihin osallistuvat työntekijät, ellei heidän suojaamistaan ole järjestetty asianmukaisesti.

Asbestin täyskieltoa vastaan toimii muun muassa Kanada, jossa asbestin tuotanto on laajaa. Kanadasta sitä toimitetaan niihin kehitysmaihin, joissa asbestin käyttö yhä sallitaan.