Ihalainen linjaa sopimuspolitiikkaa: Ei tupoa ilman yleissitovuutta (18.6.1999)

– SAK:lle tuloratkaisun rakentamisen keskeisin laadullinen tavoite on kaikkien palkansaajien työehtojen vähimmäisturvasta huolehtiminen. Tämä edellyttää työehtosopimusten yleissitovuuden kehittämistä. Ellei tässä asiassa onnistuta aikaansaamaan tyydyttäviä ratkaisuja, pohja yhteiseltä ratkaisulta murtuu, totesi SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen puheessaan Metallityöväen Liiton juhlavaltuustossa Helsingissä perjantaina. Ihalainen pohti puheessaan perusteellisesti sopimuspolitiikan kehittämistarpeita ja nosti tässä yhteydessä yleissitovuuden aivan keskeiseksi kysymykseksi.

– Nykyisellään järjestelmän suurimpia ongelmia on, että tosiasiallisesti työnantajapuolen järjestäytyminen ratkaisee yleissitovuuden kohtalon. Tämä ei voi olla oikein. Yleissitovuutta todentavat tilastot ovat hataralla pohjalla, hallinnollinen päätöksenteko on riippuvaista yksittäisten virkamiesten näkemyksistä, oikeusvarmuus ja -turva eivät toteudu työntekijäin eivätkä työnantajienkaan kannalta sen suhteen, onko työehtosopimusta noudatettava vai ei. Kaiken tämän seurauksena päätöksiä palkoista ja lomista joudutaan odottamaan eri oikeusasteista ja tämän odotteluun menee vuosia.

Ihalainen muistutti puheessaan työehtosopimusten yleissitovuuden olevan Euroopan Unionin alueella yleistä.

– Hyvinkin alhaisilla työnantajien ja työntekijöiden järjestäytymisasteilla on useimmissa maissa toteutettu hyvin laaja sopimusten kattavuus. Esimerkiksi Ranskassa järjestäytymisaste on noin kymmenen prosentin luokkaa ja työehtosopimusten kattavuus on noin 90 prosenttia. Kaiken järjen mukaan suomalaisen korkean järjestäytymisen tulisi tuottaa sopimusten täydellinen kattavuus.

Ihalainen esitteli puheessaan mallin, jolla työehtosopimusten yleissitovuuden vahvistamisen ja kattavuuden lisääminen voidaan toteuttaa.

– Katsomme – huolellisen harkinnan jälkeen – että kunkin sopimusalan kattavin työehtosopimus on yleissitova työehtosopimus ja tätä tarkoittava työsopimuslainuudistus on syytä toteuttaa. Tämä vastaa työehtosopimuslain alkuperäistä tarkoitusta ja alkuvuosien soveltamiskäytäntöä. Tällainen uudistus estäisi nykyisenkaltaiset väliinputoamiset ja täyttäisi oikeusturvan vaatimukset työsuhteen osapuolten kannalta. Toinen yleissitovuutta koskeva uudistus on tilastoinnin kehittäminen ja reaaliaikaan saattaminen.

– Kolmanneksi on paikallaan harkita millä foorumilla tehdään yleissitovuuden määrittelyyn liittyviä ratkaisuja. Yksi vaihtoehto on, että yleissitovuuden riita-asiat siirretään alioikeuksilta yhteen asiantuntijapaikkaan – eli työtuomioistuimen ratkaistaviksi. Työtuomioistuimelle varattaisiin myös tarvittavat resurssit tämän tehtävän hoitamiseksi. Neljänneksi voisi olla paikallaan perustaa erityinen lautakunta osapuolten ja puolueettoman puheenjohtajan voimin. Lautakunnan tehtävänä olisi todeta, mikä sopimus on yleissitova. Riita-asiat käsiteltäisiin työtuomioistuimessa.

Ihalainen muistutti, että uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu selkeästi, että työehtojen vähimmäisturvajärjestelmä taataan.

– Ellei yleissitovuussäädöksiä nyt kehitetä, vähimmäisturvajärjestelmiä ei kaikille palkansaajille kyetä takamaan. Olisi onnetonta, jos tällaista asiaa, jolla on laaja yhteiskunnallinen hyväksyntä, ryhdyttäisiin poliittisin perustein vastustamaan. Suomalaisista suuri enemmistö, yli 80 prosenttia kannattaa sitä, että työsuhteen vähimmäisehdot sovitaan työehtosopimuksilla. Työmarkkinajärjestöille tulee antaa mahdollisuus etsiä tästä – kuten laajemminkin – työsopimuslain uudistamisesta ratkaisuja poliittisen päätöksenteon pohjaksi.

– Tässä yhteydessä on selkeästi sanottava, että sopimuksia tekevien ja niiden noudattamisesta vastuuta kantavien varsinaisten työnantajajärjestöjen tavoitteena ei ole ollut vähimmäisehtojärjestelmän eikä yleissitovuuden murentaminen. Päinvastoin yhteisessä Emu-kannanotossa korostetaan yleissitovuuteen pohjautuvan sopimusjärjestelmän merkitystä Emu-Suomessa.

– Hallituksen tulisi säilyttää valmiutensa sopimusten yleissitovuutta vahvistavien lakimuutosten antamiseen eduskunnalle eikä sen tule sulkea etukäteen portteja tuloratkaisun keskeisimmiltä laadullisilta ratkaisuilta. Mikäli alkusyksystä edellytykset yhteiseen työmarkkinaratkaisuun tähtääville neuvotteluille avautuvat, tulee tavoitteeksi ottaa noin kahden vuoden mittainen sopimuskausi ja samalle ajanjaksolle mitoitetut palkkaverotuksen alentamista koskevat ratkaisut hallituksen toimesta. Näissä talous- ja suhdanneoloissa palkkaratkaisun vaikutukset ostovoiman kasvattamisessa tulee olla veronkevennyksiä merkityksellisempi.

Ihalainen vetoaa alakohtaisten ongelmien ratkaisemiseksi.

– Keskitetty ratkaisu ei ole mahdollinen ilman kaikkien keskeisten sopimusalojen mukanaoloa. Onkin syytä esittää vetoomus, että ne liitto-osapuolet, joilla on alakohtaisia kysymyksiä ratkottavanaan, käynnistävät pöydänpuhdistusneuvottelut välittömästi ennakolta rajattujen ongelmien raivaamiseksi tai sellaisten luotettavien välipuheitten tekemiseksi, että nämä ongelmat on ratkaistavissa laajan tuloratkaisun yhteydessä.