Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Ihalainen kiirehtii aikuisväes…

Uutinen

Ihalainen kiirehtii aikuisväestön osaamisen nosto-ohjelmaa

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen pitää parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän esitystä kansalliseksi osaamisen nosto-ohjelmaksi merkittävänä aikuisväestön työssä selviytymisen ja työllistymismahdollisuuksien kannalta. Parlamentaarinen työryhmä on esittänyt toimenpiteiden kohdistamista pääasiassa 30-54-vuotiaisiin, vailla ammatillista tutkintoa oleviin aikuisiin.

Koulutuksen puute, työttömyysriski ja pätkätyöläisyys kytkeytyvät selvästi toisiinsa; kysymys on ihmisten turvallisuudesta työmarkkinoilla. Myös aikuiskoulutuksella on koetettava tehokkaasti torjua työttömyyttä ja nostaa työllisyysastetta. Onkin vakavasti puututtava myös siihen, että liian monet nuoret eivät jatka opintojaan peruskoulun jälkeen tai keskeyttävät ammatilliset opintonsa. Toisen asteen ammatillinen koulutus on avainasemassa myös työvoimapulan torjunnassa suurten ikäluokkien poistuessa työmarkkinoilta. Pelkästään 30-54-vuotiaista aikuisista on noin 400 000 vailla ammatillista tutkintoa.

Koulutuspaikkojen lisääminen ei yksin riitä. Koulutukseen hakeutumista on tuettava ja siihen kannustettava. Tämä on haaste myös työnantajille. Aikuisten mahdollisuutta tutkintoon on tuettava myös lieventämällä aikuiskoulutustuen ja työttömien koulutuspäivärahan saantiehtoja. Nämä ns. koulutusvakuutuksen ehdot ovat jääneet liian tiukoiksi ja käyttäjämäärät odotettua pienemmiksi.

Puheenjohtaja Ihalainen esittää, että osaamisen nosto-ohjelma käynnistettäisiin mahdollisimman pian ja että siihen varauduttaisiin valtion ensi vuoden talousarviossa. Osaamisen nosto-ohjelman edistäminen on haaste myös työmarkkinaosapuolten yhteistyölle ja on luontevaa harkita sitä osana myös seuraavaa työmarkkinaratkaisua.