Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Ihalainen: Eurooppa-tason edun…

Uutinen

Ihalainen: Eurooppa-tason edunvalvontaa tehostettava

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen

SAK:n puheenjohtajan Lauri Ihalaisen puheenvuoro EAY:n 10. edustajakokouksessa Prahassa 27.5.

(EAY:n toimintaohjelma, ensimmäinen luku: ”Meidän visiomme Euroopasta”)
Euroopan Unionissa meneillään olevat merkittävät muutosprosessit asettavat eurooppalaiselle yhteiskunta- ja sopimuspoliittiselle mallille merkittäviä haasteita. Palkansaajien tilanteeseen nämä muutokset vaikuttavat työelämän kautta: mahdollisuudet vaikuttaa omiin palkka- ja muihin työehtoihin eivät tulevaisuudessa ole enää samat. Talous ja elinkeinoelämän kansainvälistyminen, yhtiöiden muuttuminen eurooppalaisiksi tai globaaleiksi merkitsee muutoksia palkansaajien alueellisissa ja kansallisissa vaikuttamismahdollisuuksissa. Kun omaa työpaikkaa koskevat päätökset tehdään jossain muualla, vähenee palkansaajan välitön vaikuttamismahdollisuus.

Tällaisessa tilanteessa ammattiyhdistysliikkeen on pakko uudelleen miettiä toimintatapojaan. Kansalliset rajat ylittävää yhteistyötä ja sopimuspoliittista vuorovaikutusta on lisättävä ja yhteistä edunvalvontaa tehostettava. EMU:n oloissa on selvää, että Euroopan unionin jäsenmaiden palkka- ja sopimuspolitiikkaa joudutaan koordinoimaan palkansaajien kannalta kielteisen kustannuskilpailun torjumiseksi.

EAY:n tehtävänä tulevalla edustajakokouskaudella on selkiinnyttää eurooppalaista sopimuspolitiikkaa koskevat painopisteet. Tähän perustuvalla sopimuspoliittisella strategialla on lujitettava ay-liikkeen neuvotteluasemia ja selkiinnytettävä työnjakoa sektori- ja toimialakohtaisen, alueellisen sekä sektori- ja aluerajat ylittävän Eurooppa-tason sopimisen kesken.

Tarvetta tehostaa Eurooppa-tason edunvalvontaamme syntyy muistakin syistä. Tällaisia tekijöitä ovat muun muassa työehtojen sääntely tulevassa Eurooppa-yhtiössä, ammattiyhdistysliikkeen orastava kehitysvaihe uusissa jäsenvaltioissa sekä tästäkin johtuva laajenevilla sisämarkkinoilla vielä pitkään vallitsemaan tuleva kustannus- ja palkkakuilu.

EAY:n perustehtävä tulevina vuosina onkin rakentaa koko EU-alueella kansalliset rajat ylittävää sosiaalista vasavoimaa eurotason palkkojen, työolojen ja sosiaaliturvan polkumyynnin torjumiseksi ja palkansaajien etujen puolustamiseksi. Sopimuspoliittisen koordinaation ohella tätä työtä on tehtävä sosiaalisen vuoropuhelun ja koko Euroopan tason kolmikantaisen vaikuttamisen kautta. Jotta vallitsevat erot eivät muodostuisi esteeksi Euroopan kehitykselle, on palkka- ja elintasominimejä saatava nopeasti nostettua.

Paras tapa huolehtia Euroopan kaikkien työtätekevien eduista on turvata Euroopan kasvu ja hyvinvointi ja sen oikeudenmukaisuuden jakautuminen. Eurooppalaiseen yhteiskuntamalliin kuuluu olennaisena osana oikeus ammatilliseen järjestäytymiseen, työehtosopimuksiin ja tarvittaessa näitä koskeviin työtaisteluihin.

Kuten toimintaohjelman luonnos aivan oikein esittää, sisämarkkinavapauksien ja kilpailusääntöjen vastapainoksi on lakko-oikeuden suoja nostettava ilman ehtoja Nizzan perusoikeuskirjasta EU:n tulevaan perustuslakiin ja turvattava oikeus rajat ylittäviin työtaisteluihin.

EAY:n edustajakokousraportit SAK:n netissä

EAY:n edustajakokouksen oma nettipalvelu