Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Ihalainen epäilee työnantajapu…

Uutinen

Ihalainen epäilee työnantajapuolen sitoutumista työllisyyttä tukevaan tuporatkaisuun

Kuva: Ville Juurikkala

SAK valmis uuteen yritykseen

SAK:n hallitus kokoontui tänään aamulla arvioimaan tupon neuvottelutilannetta. Hallituksen mielestä neuvotteluja on syytä jatkaa. Ilman tuloksia SAK:n keskeisissä tavoitteissa neuvottelutulosta ei kuitenkaan voi syntyä, hallitus korosti keskustelussaan.

SAK:lle keskeisiä neuvottelutavoitteita laatupuolella ovat työntekijöiden muutosturvan parantaminen, neljän tunnin vähimmäistyöaika, työajan lyhentäminen keskeytymättömässä kolmivuorotyössä, ulkomaisten työntekijöiden työehtojen valvonnan tehostaminen ja luottamusmiesten toimintaedellytysten parantaminen.

Neuvottelutuloksen syntymisen edellytyksenä on myös palkkaratkaisu, jonka taso ja muoto on oikeudenmukainen, hallitus linjasi.

SAK:n hallitus kokoontuu tarkastelemaan neuvottelutilannetta seuraavan kerran torstaina 14.11. klo 18.30.

Haluaako työnantaja tupoa?

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen ihmetteli, miksi työnantajat ovat tällä kertaa suhtautuneet palkansaajapuolen tavoitteisiin poikkeuksellisen jäykästi ja liikkumattomasti, jopa ylimielisesti. Jo mukaantulo neuvotteluihin kesti työnantajapuolella pitkään.

– Ovatko työnantajat edes vakavissaan hakemassa työllisyyttä tukevaa tuporatkaisua?, kysyi Ihalainen.

Ihalainen luetteli hallituksen kokouksen jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa kysymyksiä, joihin työnantajapuoli on kieltäytynyt vastaamasta.

– Yhteiskunnassa olevaan hätään ja turvattomuuteen ei olla valmiita vastaamaan, vaikka toimenpiteiden vaikutukset kokonaisratkaisussa eivät ole edes promillen vertaa. Kun ollaan jakamassa optioita, bonuksia ja kultaisia kädenpuristuksia, ei työnantajapuolella olla köyhiä eikä kipeitä. Missä on työnantajien oikeudenmukaisuus?

Ihalainen korosti, että Suomessa on oltava rehdit pelisäännöt kaikille ja ihmetteli, miksi työnantaja on suhtautunut nihkeästi palkansaajien tavoitteeseen tehostaa ulkomaisten työntekijöiden työehtojen valvontaa.

– Eikö ole oikein vaatia, että kaikkia on kohdeltava samalla tavalla. Kuulostaako tämä väärältä tavoitteelta?, Ihalainen kummasteli.

– Kolmanneksi, kun puhumme luottamusmiesten asemasta, puhumme heistä, joiden tehtävänä on soveltaa yhteisesti sovittuja työelämän sääntöjä käytäntöön. Kun paikallista sopimista on työnantajankin vaatimuksesta yhä enemmän lisätty, on siihen oltava myös riittävät resurssit ja edellytykset suoriutua näistä vaatimuksista.

– Ja neljänneksi, jos vaadimme palvelualan osa-aikaisille naisille neljän tunnin vähimmäistyöaikaa, voiko se olla väärä pyrkimys?

Ihalainen varoitti työnantajapuolta uskottelemasta itselleen, että nämä laadulliset tavoitteet häviäisivät neuvottelupöydältä, vaikka tuporatkaisun sijasta päädyttäisiinkin liittokohtaisiin neuvotteluihin. SAK:n tavoitteena ei Ihalaisen mukaan kuitenkaan ole kaataa tupoa.

– Me olemme tekemässä työllisyystupoa. Työnantajien on nyt otettava uusi perusasenne ja päätettävä, haluavatko he työllisyyttä edistävän tuporatkaisun vai eivät.

Muistio: Työsuhdeturvan puutteet korjattava

SAK:n tupo-sivut löytyvät osoitteesta
.