Ford sulkee viisi tehdasta ja lopettaa 35 000 työpaikkaa
Maailman toiseksi suurin autonvalmistaja Ford on ilmoittanut sulkevansa viisi tuotantolaitostaan ja lakkauttavansa 35 000 työpaikkaa. Rankalla saneerauksella yhtiö tähtää kannattavuutensa parantamiseen useana seuraavana vuonna. Ohjelmaan sisältyy myös omaisuuden myyntiä tänä vuonna miljardin dollarin arvosta (yli 1,1 miljardia euroa) ja materiaalikulujen säästöjä vuosikymmenen puoliväliin mennessä kolmen miljardin dollarin arvosta (3,4 miljardia euroa).
Lopetettavista työpaikoista 22 000 sijaitsee Pohjois-Amerikan tehtailla. Niitä koskeva työehtosopimus on voimassa syyskuuhun 2003. Sopimus antaa työläisille vahvan irtisanomissuojan. Sen vuoksi yhtiö houkuttelee työntekijöitä erikoiseduin vapaaehtoiseen irtisanoutumiseen.
Kustannussäästöihin Ford tähtää myös suunnitelmallaan siirtää toimistotöitä matalapalkkaiseen Intiaan.