EVAlle töitä (11.5.1999)
– Pahimman esteen kolmikantayhteistyön ylläpidolle, sopimusyhteiskunnan periaatteelle ja aivan käytännön yhteistyölle työpaikoilla tuottaa yritysmaailman muotivirtaus, amerikkalaisen omistajavetoisen yritysfilosofian apinointi Suomessa, laukoi SAK:n johtaja Pekka Ahmavaara ”PT:n ja SAK:n yhteistyö työpaikalla” -seminaarissa Kuopiossa tiistaina.
– Tämän ajattelutavan johdannaisia ovat johtajien palkitseminen ja sitouttaminen, optiot, kultaiset kädenpuristukset, eläkejärjestelyt ja muut vastaavat oman edun saalistusmuodot. Ne ovat onneksi kuitenkin vielä vain harvojen etuoikeus.
– Paljon pahempaa on yleistyvä ”kärsimättömän rahan” palvonta: sijoitus- tai oikeammin spekuloivan eli keinottelevan rahan pyrkimys nopeisiin sijoitusvoittoihin ja varsinkin se, että Suomessa yleistyy halu heittäytyä sen eteen kuralätäkköön tai pikemminkin heittää työläiset siihen, jotta rahavalta pääsee yli kiiltonahkakenkiään tahraamatta. Tällainen toiminta on kapitalismia paljaimmillaan ja meillä vielä sen ymmärtämätöntä apinointia.
– Suomi on edelleen pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ja pysyy sellaisena. Me olemme ylpeitä kolmikantayhteistyöstä ja sopimusyhteiskunnan mallistamme. Siinä yritystoimintaa hoidetaan hyvässä yhteistyössä ja työntekijät ymmärretään yrityksen tärkeimmäksi voimavaraksi. Tällaisissa yrityksissä syntyy tulosta vakaasti ja varmasti. Niihin satsaa myös kärsivällinen ja kauaskatseinen pääoma.
– Jos kärsimätöntä pääomaa vielä tässä maassa palvotaan ja kumarrellaan, saa se vastaansa kärsimättömän työväen. Siinä ryminässä maastamme katoaa kyllä kaikki pääoma, olipa se kärsimätöntä tai kuinka kärsivällistä tahansa. Tässä suhteessa työnantajien olisi pantava rivinsä järjestykseen.
– Jollei herrojen EVAlle muuta tehtävää löydy, tässä on sille urakkaa. EVAhan perustettiin aikanaan puolustamaan markkinataloutta vahvana vallinnutta vasemmistolaista ideologia-aaltoa vastaan. Tänään markkinatalouteen perustuvan Suomen pahin uhka ovat malttamattomat jupinklopit ja kokemattomat yli-innokkaat yritysjohtajat. Siinä olisi vastuullista koulutus- ja valistustehtävää Elinkeinoelämän valtuuskunnalle. Tähän yhteistyöhön myös palkansaajat osallistuisivat mielellään.