Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Espanjassa sovittiin kolmen vu…

Uutinen

Espanjassa sovittiin kolmen vuoden tiukasta palkkakurista

Espanjassa palkkoja nostetaan tänä vuonna korkeintaan 0,5 prosenttia ja ensi vuonna enintään 0,6 prosenttia. Vuoden 2014 korotukset on sidottu maan taloudelliseen kehitykseen. Jos talous kasvaa 2 prosenttia tai enemmän, palkkoja voidaan korottaa 1,5 prosenttia. Heikon talouskehityksen jatkuessa palkkoja nostetaan 0,6 prosenttia myös vuonna 2014.

Tiukasta palkkakurista sopivat keskiviikkona ammatilliset keskusjärjestöt UGT ja CCOO sekä kaksi keskeistä työnantajajärjestöä. Vähäisten korotusten ehtona on inflaation pysyminen alle 2 prosentin vuosivauhdissa. Jos inflaatio kiihtyy yli 2 prosentin vuosivauhdin, osapuolet neuvottelevat siitä, miten se otetaan huomioon palkkaratkaisuissa.

Vakavissa talousvaikeuksissa olevissa yrityksissä voidaan tyytyä matalampiin palkankorotuksiin, jos työnantaja pääsee siitä yhteisymmärrykseen työntekijöiden edustajien kanssa.

Kuukausia jatkuneissa neuvotteluissa työnantajat vaativat alun perin palkkojen jäädyttämistä.

Sopimus laajentaa työnantajan oikeutta muutella viikkotyöaikaa. Lain mukaan työnantaja voi muutella 5 prosentin rajoissa viikkotyöaikaa, mutta nyt tehty sopimus kaksinkertaistaa vaihteluvälin 10 prosenttiin.