Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Espanjalaiset yleislakkoon ty&…

Uutinen

Espanjalaiset yleislakkoon työreformia ja säästökuuria vastaan

Espanjan ay-liike järjestää 24-tuntisen yleislakon torstaina 29. maaliskuuta. Sillä painostetaan maan oikeistolaista hallitusta perumaan helmikuussa hyväksytty työreformi, joka heikentää merkittävästi palkansaajien asemaa. Työnantajat ovat saaneet oikeuden yksipuolisesti alentaa palkkoja, jos se on tarpeen kilpailukyvyn ja tuottavuuden kohottamiseksi.

Uudistus loi työnantajille mahdollisuuden irtisanoa alle vuoden työsuhteessa olleen työntekijän maksamatta hänelle irtisanomiskorvausta. Irtisanomiskorvauksia heikennetään muutoinkin. Lisäksi uudistus suosii yrityskohtaisten työehtosopimusten solmimista kansallisten ja alueellisten sopimusten kustannuksella.

Ammatilliset keskusjärjestöt pitävät työreformia pahimpana sosiaalisena takaiskuna 1970-luvun lopulla päättyneen fasistisen kauden jälkeen. Hallituksen linjan rohkaisemana Espanjan työnantajat ovat voimistaneet vaatimuksiaan lakko-oikeuden rajoittamiseksi.

Hallitukselta tulossa 35 miljardin euron kiristykset

Lakon jälkeisenä päivänä 30. maaliskuuta hallituksen on määrä julkistaa vyönkiristysohjelmansa, joka ennakkotietojen mukaan supistaa valtion menoja 35 miljardia euroa. Ammatillisen keskusjärjestön UGT:n pääsihteeri Cándido Méndez syyttää hallitusta hyvinvointivaltion ajamisesta ”koomaan”. Toisen ammatillisen keskusjärjestön – Työläiskomissioiden CCOO:n – pääsihteeri Ignacio Fernández Toxo varoittaa, että vallanpitäjät aikovat aloittaa julkisten palvelujen mittavan yksityistämisen.

Espanjan ay-liikkeen lakko on järjestäjien mukaan mielenilmaus myös monessa muussa EU-maassa meneillään olevia vyönkiristysohjelmia vastaan. Espanjan median tekemissä mielipidemittauksessa espanjalaisten suuri enemmistö tukee ay-liikkeen järjestämää lakkoa.