Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Epätyypilliset työsuhteet (17.…

Uutinen

Epätyypilliset työsuhteet (17.4.2000)

Epätyypilliset työsuhteet ovat lisääntyneet kaikilla aloilla. Majoitus- ja ravitsemisalalla kehitys on ollut nopeampaa ja rajumpaa kuin muilla aloilla. Työvoiman vuokraus on eräs epätyypillisen työsuhteen muoto.

Työvoiman vuokraus on työntekijän kannalta turvatonta: työntekijä ei tunne kuuluvansa työyhteisöön, työntekopaikka saattaa muuttua jatkuvasti, työvuoroista ei tiedä etukäteen, elämää ei voi suunnitella eteenpäin, ansiotasoa ei voi ennakoida, työsuhdeturvaa ei ole.

Työvoiman vuokraus lisääntyi laman aiheuttaman työvoiman vähentämistarpeen ja Ahon hallituksen vapauttaman lupamenettelyn kanssa yksiin. Turkulainen liikemies Pertti Kuismanen ryhtyi vuokraamaan työvoimaa ravintoloille ja hotelleille ensin nimellä Ravintola Extra ja sittemmin Työvoimavuokrauksen Markkinointiyhtiö Extra Oy:n nimellä.

Työvoiman vuokraus oli käyttäjäyritykselle halvempaa kuin työntekijöiden pitäminen suorissa työsuhteissa niin kauan kun Lipposen hallituksen lakimuutokset eivät olleet astuneet voimaan. Vuonna 1997 astui voimaan sairausajan palkkaa koskeva lakimuutos ja vuonna 1998 vuosilomapalkkaa ja työeläkettä koskevat lakimuutokset. Ratkaisevaa oli, että kaikki työsuhteet tulee nyt vakuuttaa eläkelain mukaan.

Ennen lakiuudistuksia varsinkin Extra Oy:n tapana oli vaihtaa nimellistä työnantajaa niin usein, ettei työntekijä tullut vuosilomien, sairausajan palkan eikä TEL:n piiriin.

Nykyään vuokrafirman käyttäminen on kalliimpaa kuin suorassa työsuhteessa olevien työntekijöiden pitäminen.

Marina Palacen kerroshoitajat.

Hotelli Marina Palacessa työskentelee toistakymmentä kerroshoitajaa, joista monella oli pitkä työhistoria hotellin palveluksessa. Vuonna 1993 Marina Palace päätti ulkoistaa siivous- ja kerroshoitotyöt ja solmi alihankintasopimuksen Kehä-Yhtiöiden kanssa. Lähes kaikki työntekijät siirtyivät Kehä-Yhtiön palvelukseen. Vuoden kuluttua sopimus kilpailutettiin jälleen ja uutena alihankintayrityksenä aloitti Säkkiväline. Jälleen lähes kaikki työntekijät jatkoivat entisissä töissään. Keväällä 1995 Marina Palace siirsi siivous- ja kerroshoitotyöt suoritettavaksi Extra Oy:n toimesta. Nyt vanhat työntekijät jatkoivat entisiä töitään vuokrafirman palveluksessa.

Työntekijät jäivät ilman kesälomaa vuosina -93, -94 ja -95. Työantajan vaihtuessa vuosilomakorvaukset maksettiin lopputilin yhteydessä eikä uusi työnantaja sallinut kesälomien pitämistä. Koska kesälomaa ei pidetty, jäi myös lomaltapaluuraha saamatta (50 % lomapalkasta). Myös ikälisät poistuivat työnantajan vaihtuessa.

Ongelma kerroshoitajien tapauksessa oli myös se, ettei vuokrafirma Extra Oy noudattanut yleissitovaa majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöiden työehtosopimusta. Näin ollen työntekijöitä ei koskenut tes:n määräykset sairausajan palkasta, palvelusvuosilisistä, Z-päivistä (ns. pekkaspäivät), ylityökorvauksista, sairaan lapsen hoitamiseksi olevasta vapaasta eikä äitiysloma-ajan lomapalkoista.

Oikeudenkäynti .

Koska liittomme mielestä työntekijöihin tuli noudattaa majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöiden työehtosopimusta, veimme asian Turun Käräjäoikeuteen.

Käräjäoikeudessa esitettiin työoikeuden asiantuntijoiden lausuntoja työsopimuslain 17 :n tulkinnasta. Lausunnoissa liiton kantaa tuki professori Martti Kairinen, dosentti Jorma Saloheimo sekä työtuomioistuimen entinen presidentti Jorma Pelkonen. Extra Oy:n kantaa tuki professori Seppo Koskinen.

Turun Käräjäoikeus yhtyi Koskisen käsitykseen:

” työvoimanvuokraus muodostaa itsenäisen alan työsopimuslain 17 :n tarkoittamassa mielessä. Työehtosopimuksen yleissitovuudella on tarkoitettu laajentaa työehtosopimusten sitovuuspiiriä työntekijöiden eduksi ja lainkohta toimii työntekijöiden etujen turvaajana ensisijaisesti järjestäytymättömän työnantajan palveluksessa. Oikeuspoliittiselta kannalta voitaisiin perustellusti pitää tässä tapauksessa tarkoituksenmukaisena ja jopa moraalisesti oikeutettuna, että kantajien työhön sovellettaisiin majoitus- ja ravitsemisliikkeiden työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen kaikkia ehtoja. Käräjäoikeus kuitenkin katsoo, ettei se voi työsopimuslain 17 :n tulkinnalla laajentaa tuon työehtosopimuksen määräyksiä muille aloille. Majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen määräyksiä ei siten tule soveltaa kantajien työsuhteeseen”.

Liitto valitti päätöksestä Turun Hovioikeuteen, jossa käsittely on vielä kesken.

Mikäli uusi työsopimuslaki tulee voimaan esitetyssä muodossa, on se ratkaiseva parannus työvoiman vuokrausliikkeiden palveluksessa oleville työntekijöille. Kaksien työmarkkinoiden muodostuminen tulee estymään, koska vuokratyöntekijöille tulee saman tasoiset työehdot kuin muillekin samoissa töissä työskenteleville työntekijöille.

Hotelli- ja ravintola-alan ja muidenkin palvelualojen työntekijöiden mielestä työsopimuslain uudistus eteenkin vuokrattujen työntekijöiden työsuhteissa sovellettavan työehtosopimuksen osalta on esitetyssä muodossa erittäin tärkeää.