Ensimmäinen laaja tutkimus paikallisesta sopimisesta SAK-kentässä valmistunut – Mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen enemmän kuin käytetään (19.1.1999)

Paikallisen sopimisen mahdollisuudet ovat työehtosopimusten pohjalta paljon laajemmat kuin mitä käytännössä toteutetaan. Se pätee niin teollisuuteen, yksityisiin palvelualoihin kuin julkiseen sektoriinkin. Tämä yllättävä havainto käy ilmi SAK:ssa julkistetussa tutkimuksesta ”Isäntävaltaa ja vuoropuhelua. Paikallinen sopiminen Suomen työpaikoilla”.

– Tutkimuksesta käy ilmi, että kaikilla työehtosopimuspohjaiseen sopimiseen oikeutetuilla työpaikoilla oli sopimisen mahdollisuuksia enemmän kuin niitä oli käytetty. Paikallisen sopimisen mahdollisuuksia lisättiin työehtosopimuksissa laajasti lamavuosina eivätkä silloin syntyneet raamit ole tulleet vielä vastaan, totesi tutkija Jyrki Helin tutkimuksen julkistamistilaisuudessa tänään Helsingissä.

Ensimmäinen laaja läpileikkaus.

SAK:n teettämä tutkimus on ensimmäinen laaja läpileikkaus paikallisen sopimisen käytännöistä SAK-kentän työpaikoilla. Kaksivuotisen tutkimusprojektin aikana tehtiin työntekijä- ja työnantajahaastatteluja 44 työpaikalla seitsemältä eri alalta. Sen lisäksi projektiin kuului kyselytutkimus, johon vastasi yli 1100 luottamushenkilöä.

Tutkimuksessa paikallisella sopimisella tarkoitetaan työpaikalla tai yrityksessä sovittua sopimusta tai niiden verkkoa. Paikalliset sopimukset eivät voi olla ristiriidassa laki- tai työehtosopimusmääräysten kanssa.

Sopimuksia kaikilla haastatetuilla työpaikoilla .

Kaikilla haastatelluilla työpaikoilla oli voimassaolevia erilaisia paikallisia sopimuksia. Yleisimmin oli sovittu ruokatauon pituudesta ja sijoittamisesta tai muusta työaikaan liittyvästä arkisesta asiasta – näin vahvistettua käytäntöä ei aina kuitenkaan mielletä paikalliseksi sopimukseksi.

Teollisuudessa sopimukset ovat useimmiten tuotantolaitoskohtaisia, joilla pyritään ratkaisemaan välittömiä tuotannollisia ongelmia useimmiten työaika- ja palkkajärjestelyin. Kaupan alan erityispiirre puolestaan on, että sopimuksia tehdään ketjukohtaisesti, siis kauempana ”lattiatasosta”. Kunta-alan sopimista ovat 1990-luvun alussa leimanneet säästösopimukset, joissa korvauksia vaihdettiin vapaa-aikaan; nyttemmin on työaikasopimisen kirjo laajentunut.

SAK:n luottamusmiehille suunnatussa kyselytutkimuksessa kävi puolestaan ilmi, että viimeisen vuoden aikana oli tehty sopimuksia 57 prosentilla työpaikoista. Paikallinen sopiminen näyttää sysäyksenomaisesti lisääntyvän sopimuskierroksen jälkeen, esim. loppuvuonna 1995 – alkuvuonna 1996.

Työehtosopimukset eivät kahle.

Työnantajat eivät pidä haastattelututkimuksen mukaan työehtosopimuksia kahleena, josta tulee päästä eroon. Useat työnantajat katsoivat, että työehtosopimus on raami ja yhteinen pelisääntö terveelle kilpailulle, jota kaikkien tulee noudattaa.

Alle viidennes tutkimuksessa haastatelluista työnantajista esitti vaatimuksen paikallisen sopimisen laajentamisesta tai piti sitä toivottavana kehityssuuntana työelämässä.

Parhaiten paikalliset sopimiset ovat puolestaan luottamusmiesten mukaan ehkä hieman yllättäen hallinnassa julkisen alan työpaikoilla. Tätä selittää pitkä sopimisperinne ja vahva ay-kulttuuri. Selkeästi tutkimus osoitti sen, että sellaiset asiat menestyvät paikallisen sopimisen kohteena, joissa on henkilöstöllä ja työnantajalla on yhteinen intressi.

Menestyksen ja pysähtyneisyyden kehät.

– Kaikkien osapuolten kannalta onnistunutta paikallista sopimista harjoitetaan yrityksissä, joissa ei ole pyrkimystä käyttää sopimista vallitsevan työehtotason alittamiseen, Jyrki Helin totesi.

Tutkija jakaakin yritykset johtamiskäytännöltään ja henkilöstön huomioonottamisessa moderneihin ja vanhakantaisiin työpaikkoihin. Haastatelluista työpaikoista vajaa kolmasosa on moderneja, selvästi ongelmallisia ja vanhakantaisia noin neljäsosa ja lähes puolet työpaikoista sijoittuu niiden väliin.

Kun modernien ja vanhakantaisten työpaikkojen kriteereihin lisätään vielä menestyksellinen paikallinen sopiminen, löytyy tutkijan mukaan ”menestyksen kehä” noin viidenneksestä yrityksistä. Niissä etsitään yhdessä yritykselle lisävahvuuksia ja toimintaa edistäviä uusia toimintatapoja. Tätä menestyksellistä paikallista sopimista oli kaikenkokoisissa yrityksissä Tällaisten työpaikkojen tunnusmerkistöä Helinin mukaan on, että niissä ei ole usein toistuvia työehtosopimusten tulkintaongelmia. Niissä yrityksen taloudesta ja toiminnasta tiedotetaan henkilöstölle laajasti, sekä hyvistä että ongelmallisista asioista. Näissä työpaikoissa on avoin ilmapiiri sekä vakiintuneet ja hyvät keskusteluyhteydet: pienissä työpaikoissa suorat ja välittömät puheyhteydet, suurissa asialliset ja vastapuolta arvostavat keskustelu- ja neuvottelukäytännöt. Yleensä näiden yritysten ja työpaikkojen taloudellinen tilanne oli hyvä ja asetettuja tavoitteita saavutettiin.

Toista ääripäätä, huonon paikallisen sopimisen tunnusmerkistöä, kuvaa pyrkimys käyttää paikallista sopimusta työehtosopimustason alittamiseen. Tälle ”huonolle kehälle” on ominaista komenteleva johtamiskulttuuri, vähäinen ja tarkoitushakuinen tiedottaminen, yrityksen harjoittama vähäinen koulutus, varautuneet keskustelusuhteet johdon ja henkilöstön edustajien välillä ja jatkuvan varuillaanolon ilmapiiri. Näiden yritysten taloudellinen menestys oli yleensä huonompi kuin ”hyvällä kehällä” olevien. Tämä noin neljännes yrityksistä oli selvemmin pieni- ja keskisuuripainotteinen.

Lisätietoja: Tutkimussihteeri Jyrki Helin, (09) 7721 439 tai 040 731 2388