Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset EK:n on palattava neuvottelupö…

Nikolas Elomaa

Uutinen

EK:n on palattava neuvottelupöytään

SAK:n edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa vaatii, että laki työntekijöiden osaamisen kehittämisestä toteutetaan sovitulla tavalla. Työmarkkinaosapuolet löysivät tänä syksynä yhteisen mallin osaamisen kehittämislaiksi, mutta Elinkenoelämän Keskusliiton EK:n hallitus tyrmäsi omien neuvottelijoidensa ja palkansaajien yhteisymmärryksen.

Elomaa toivoo, että EK:n hallitus tarkistaisi päätöstään ja palaisi takaisin neuvottelupöytään.

– Osaamisen kehittäminen on keskeinen osa työmarkkinoiden raamisopimusta. SAK ja suomalaiset palkansaajat ovat luottaneet siihen, että työmarkkinajärjestöt noudattavat tekemiään sopimuksia, totesi Nikolas Elomaa Tampereella.

Raamisopimuksen tarkoitus oli luoda epävarmaan taloudelliseen aikaan vakautta ja työrauhaa. EK:n toiminta voi Elomaan mukaan kuitenkin johtaa työmarkkinoiden epävakauteen ja levottomiin aikoihin.

– Raamisopimuksen mukaan työnantajien ja palkansaajien on tarkoitus sopia yhdessä työmarkkinoiden neuvottelukulttuurin kehittämisestä. Tämän kehittämistyön edellytykset ovat heikot, ellei EK palaa neuvottelutielle osaamisen kehittämisasiassa, Nikolas Elomaa sanoi.

Lisätietoja:
Edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa, puh. 050 386 3339