Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Budjettiin varattava riittävät…

Uutinen

Budjettiin varattava riittävät määrärahat merenkulun tukipaketille

SAK antoi lausunnon tonnistoveroon

SAK pitää tärkeänä, että suomalaisen merenkulun edellytykset jatkua Suomen lipun alla turvataan. Laivojen ulosliputuksen torjumiseksi Suomen on toteutettava tukipaketti, joilla taataan tasavertaiset kilpailuedellytykset suomalaisille varustamoille erityisesti Ruotsiin verrattuna. Tukipaketille on varattava riittävät määrärahat valtion ensi vuoden tulo- ja menoarviossa.

SAK on antanut lausunnon tonnistoveron käyttöönottoa koskevaan lakiluonnokseen. Esitys on SAK:n mielestä askel oikeaan suuntaan. Tonnistovero ei kuitenkaan yksinään riitä estämään suomalaisalusten ulosliputuksia Ruotsin ottaessa käyttöön ns. nettopalkkajärjestelmän.

Ruotsissa käyttöön otettava uusi merenkulun tukipaketti ulotetaan koskemaan kaikkia ruotsalaisia ulkomaanliikenteessä toimivia kauppa-aluksia, myös matkustaja-aluksia. Tuki koskee myös Suomen ja Ruotsin välisiä tax free -linjoja. Tuki perustuu ns. nettopalkkaukseen, jossa työnantaja ei maksa pidättämiään veroja eikä sosiaalimaksuja veroviranomaisille vaan ne jäävät varustamon hyödyksi.

SAK pitää erittäin todennäköisenä, että suomalaiset varustamot siirtävät aluksensa Ruotsin lipun alle, jos Suomessa ei toteuteta samankaltaisia tukia. Tämä tarkoittaa suomalaisen miehistön irtisanomista.

EU-lainsäädännön mukaisesti mihin tahansa EU-rekisteriin merkitty alus voidaan siirtää mihin muuhun EU-rekisteriin tahansa ilman, että aluksen omistus siirretään uuteen rekisterivaltioon. Ruotsissa tukien saamisen edellytyksenä on, että varustamolla on Ruotsissa vähintään 150 työntekijää. Esimerkiksi Silja Linellä ja Viking Linella on jo tämän verran henkilökuntaa Ruotsissa, joten molemmat varustamot pääsisivät uusien tukimuotojen piiriin koska tahansa.

Tonnistoveroesitystä koskevassa lausunnossaan SAK katsoo, että asiasta on vielä neuvoteltava alan järjestöjä edustavan merenkulun neuvottelukunnan kanssa, jotta esityksen varsinainen tavoite toteutuisi ja ulosliputukset vältetään. Esitys tulee antaa eduskunnalle sellaisena, että suomalaisvarustamojen tosiasiallinen kilpailutilanne ruotsalaisiin verrattuna säilyy tasavertaisena.

Lisätietoja

Apulaisosastopäällikkö Matti Viialainen, puh. 040 760 6250