Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Ay-huippukokous päättyi Durban…

Uutinen

Ay-huippukokous päättyi Durbanissa – Fackson Shamenda VAKL:n johtoon (7.4.2000)

Maailmanlaajuisen ay-järjestön kokous päättyi Etelä-Afrikassa, Durbanissa. Kokouksen päätöspäivänä VAKL:n, Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälisen liiton edustajakokous valitsi järjestöjohdon.

VAKL:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Sambian ay-keskusjärjestön puheenjohtaja Fackson Shamenda (49v). Puheenjohtaja Shamenda on johtanut Sambian ay-järjestöä vuodesta 1991. Ammatiltaan Shamenda on teleinsinööri, jonka ura ay-liikkeessä alkoi jo 1970-luvulla. VAKL:n hallituksen ja työvaliokunnan jäsen hän on ollut jo kaksi edustajakouskautta, yhteensä kahdeksan vuotta. Fackson Shamenda on ollut mukana myös Afrikan ay-liikkeen yhteistyössä. VAKL:n puheenjohtajuus on pyritty jakamaan tasapuolisesti eri mantereille. Nyt puheenjohtajan tehtavan jättänyt LeRoy Trotman on kotoisin Karibian alueelta, Barbadoksen saarelta.

VAKL:n pääsihteerinä jatkaa englantilainen Bill Jordan (63v). Bill Jordan valittiin pääsihteeriksi nyt toisen kerran järjestön edustajakokouksessa. Hän otti kuitenkin tehtävän vastaan jo edustajakokouskausien välissä vuonna 1994 edellisen pääsihteerin eron vuoksi. Bill Jordan on saanut lordin arvonimen ja VAKL:n johdossa tullee tästä syystä muutoksia jo ennen seuraavaa vuonna 2004 pidettävää kokousta.

VAKL:n hallitukseen valittiin ainoana suomalaisena SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen.

Hilkka Jukarainen Durban