Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Arvovieraana Tarja Halonen

Uutinen

Arvovieraana Tarja Halonen

Tarja Halonen. Arvo lokakuu 2011. Kuva: Kreetta Järvenpää

Arvo lokakuu 2011

SAK:n nuortenlehti Arvo täyttää kymmenen vuotta. Juhlanumeron haastateltavaksi saatiin tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Onko presidentti arvojohtaja?
Ei arvojohtajaa voi valita, eikä arvojohtajaksi alkaa. Arvojohtajuutta harjoittavat kaikki näkyvissä tehtävissä olevat mielipidevaikuttajat, joita kuunnellaan: poliitikot, yritysjohtajat, ay-johtajat, media. Toki presidentillä on tässä oma osansa. Arvojohtajuus on rakennettava tekojen kautta.

Mikä on ollut vaikeinta presidentin tehtävissä?
Monia asioita perustellaan sillä, että näin on aina tehty. En alkuaikoina uskaltanut kysyä, miksi. Toinen vaikea seikka on ollut se, että olen tottunut tekemään työtä tiimissä. Tälle paikalle on kuitenkin valittu yksi ihminen kantamaan vastuuta. Sitä ei voi delegoida.

Mistä saavutuksesta haluatte tulla muistetuksi?
Olen yrittänyt herätellä ihmisiä globaaliin vastuuseen. Vastuun on ulotuttava lähellä olevien asioiden lisäksi kaukana oleviin. Se ei ole mahdotonta, vaikka se vaikeaa saattaakin olla.

Työelämä kovenee, miten varmistaa, että nuorilla on valmiudet löytää oma paikkansa ja pysyä mukana oravanpyörässä
Pitää olla ylpeä omasta taustastaan ja osaamisestaan. Tulee ymmärtää, että työ on aikuisen ihmisen tapa osallistua yhteiskuntaan. Arvossa (2/2011) haastateltu Hanna Pakarinen on hyvä esimerkki nuoresta ihmisestä, jolla on arvot ja itsetunto kohdillaan.
Etenkin poikien tulisi muistaa se, että kouluja kannattaa käydä. Maailma on sama tytöille ja pojille. Se, joka on valmistautunut paremmin, pärjää paremmin.
Jos käy niin, että kaveri jää työttömäksi, häntä ei jätetä oman onnensa ojaan. Työttömän on saatava tuntea itsensä saman järjestelmän osaseksi kuin työssä käyväkin.

Tiedon määrä on nykyisin valtava. Mikä on mielestänne luotettavin tiedonlähde?
Ensinnäkin pitää kehua, miten hyvä lehti SAK:laisilla nuorilla on. Niin kauan kuin muistan, olen halunnut, että ay-liike yhdistäisi voimansa ja alkaisi julkaista edistyksellistä aikakauslehteä. Nuorille sellainen on selvästi jo tarjolla.
Tietolähteiden luotettavuuden pystyy arvioimaan, kun on hankkinut itselleen laajan yleissivistyksen. Tietoa on tarjolla niin paljon, että oikeat asiat pystyy poimimaan vain kun on tarpeeksi hyvä pohja.

Mikä on mottonne?
Äitini tapasi sanoa, että ei se maailma reilu ole, mutta tehdään siitä parempi.

Kysymys SAK:n nuorisosihteerille:
Hyvä, odotinkin tätä: Onko löydetty uusia keinoja saada eri liitojen nuoret, työssä olevat ja työttömät puhaltamaan yhteen hiileen?

Tatu Tuomela

SAK:n nuorisosihteeri Tatu Tuomela vastaa:
SAK Nuorten päällimmäisiä tavoitteita on ollut nostaa hälyttävän korkealla oleva nuorisotyöttömyys ja epävarmuus tulevaisuudesta vahvemmin päättäjien tietoisuuteen. Liittoyhteistyön lisäksi yhteistyö TATSI ry:n (Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry) kanssa on tuottanut tulosta. Meidän panoksemme ei kuitenkaan yksin riitä saamaan ongelmaa ratkaistuksi. Tarvitsemme selkeät nuorisopoliittiset suuntaviivat koulutuksesta työelämään.

Teksti: Sanni Halla-aho
Tarja Halosen kuva: Kreetta Järvenpää

Juttu on julkaistu lokakuun 2011 Arvo-lehdessä Arvovieras-juttusarjassa, jossa haastatellaan arvokkaita henkilöitä. Julkaisemme SAK:n nuortenlehti Arvon artikkeleja valikoidusti ja lyhennettyinä myös SAK:n verkkosivuilla.