Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset AKT aloittaa yrityskohtaisen l…

Uutinen

AKT aloittaa yrityskohtaisen lakon JR Esket-kuljetusliikkeessä

Työnantaja kieltäytyi sovittelusta

AKT aloittaa yrityskohtaisen työtaistelun rovaniemeläisessä JR Esket-kuljetusliikkeessä tiistaina 16. heinäkuuta kello 16. AKT on kesän aikana yrittänyt neuvotteluratkaisua jolla kuljetusliikkeen työntekijöille turvattaisiin työehtosopimuksen mukainen palkkataso. Työnantajapuoli on kuitenkin torjunut neuvottelut. Kiista kärjistyi maanantaina, kun JR Esket Oy:n edustajat jäivät saapumatta piirisovittelijan kutsumaan sovitteluun Oulussa.

Sovittelukutsu perustuu työriitojen sovittelulakiin ja sovittelusta kieltäytyminen on erittäin harvinaista. AKT:n kohdalla tapaus on ensimmäinen.

-Työntekijäpuolelle ei näin ollen jäänyt muuta mahdollisuutta kuin aloittaa työtaistelu, AKT:n liittosihteeri Matti Vehkaoja toteaa.

Vehkaojan mukaan kiistan taustalla on JR Esket Oy:n täydellinen haluttomuus autoliikenteen valtakunnallisessa työehtosopimuksessa määritettyjen vähimmäispalkkojen ja muiden ehtojen noudattamiseen. JR Esketin yksipuolinen palkkalinja on aiheuttanut kuljettajille jatkuvasti tuntuvia ansion menetyksiä.

-Emme voi hyväksyä sitä, että yksittäinen yritys hankkii kilpailuetunsa polkemalla työehtoja, Vehkaoja sanoo.

-AKT:n vaatimuksena on että yritys solmii työsopimuslain mukaisen liityntäsopimuksen kuorma-autoalan valtakunnalliseen työehtosopimukseen. Liityntäsopimuksella turvataan yrityksen työntekijöille tes:n mukaiset työehdot, Vehkaoja sanoo.

Lakon on määrä alkaa tiistaina 16.7. kello 16.00. Työtaistelu koskee noin 20 työntekijää. JR Esket Oy:n suurimpia toimeksiantajia ovat Keskon tavarantoimituksista huolehtiva Kespeed ja paperijätti Stora-Enso. Toimeksiantajayritysten työntekijät ovat ilmoittaneet antavansa täyden tuen työtaistelulle. Myös AKT ryhtyy lakon alkaessa tarpeellisiin toimiin, joilla JR Esket Oy:n kuljetukset pysähtyvät.

Lisätietoja: Liittosihteeri Matti Vehkaoja 0400 303689
Sopimussihteeri Väinö Lahtinen 0400 522344
Aluetoimitsija Reino Rautajoki 040 7182618