Aikuisten osaaminen kuntoon
Työelämän osaamisvaatimukset kasvavat koko ajan ja suuret muutokset toimialarakenteissa jatkuvat. Tutkinto ei ole mikään itseisarvo, mutta viimeisten 20 vuoden aikana Suomesta on kadonnut noin puoli miljoonaa matalan osaamistason työpaikkaa. Vastaavasti uusia työpaikkoja on syntynyt sellaisiin tehtäviin, joissa muodollisena tai tosiasiallisena vaatimuksena on ollut vähintään ammatillinen koulutus. Tämä kehitys jatkuu. Siksi kaikki perusasteen koulutuksen varassa olevat aikuiset tarvitsevat ammatillisen tutkinnon. Tämä on megaluokan haaste suomalaiselle koulutusjärjestelmälle, mutta suuremmat haasteet odottavat, mikäli homma jää hoitamatta.
Elektroniikkateollisuus tuli ja meni Nokian vanavedessä. Tietotekniikka ja muu teknologinen kehitys muuttavat työelämää. Jotkut ammatit katoavat ja samalla syntyy uusia ammatteja. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa on lähitulevaisuudessa vielä nykyistäkin enemmän työikäisiä ihmisiä, jotka kouluttautuvat uuteen ammattiin.
Onko ammatinvaihto ja uuden ammatin opiskelu sujuvaa nykyään? Minusta se voisi olla sujuvampaakin. Ja ammatin opiskelun rinnalla voisi olla hyvä kehittää osaamistaan tietotekniikassa ja muissa työelämän kannalta kriittisissä taidoissa.
Mikko Koskinen