Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset AEEU:n ja MSF:n yhdistyminen l…

Uutinen

AEEU:n ja MSF:n yhdistyminen luo Britanniaan yli miljoonan jäsenen liiton

Britanniassa AEEU:n ja MSF:n jäsenet ovat ylivoimaisella enemmistöllä äänestäneet järjestöjen yhdistymisen puolesta. Uuteen liittoon, jota väliaikaisesti kutsutaan AEEU-MSF:ksi, tulee yli miljoona jäsentä. Ensimmäisenä toimintavuotenaan se keskittyy järjestäytymiskampanjaan teollisuustuotannossa, rahoitusalalla ja muilla avainaloilla. Yhdistyvien liittojen pääsihteerit Ken Jackson ja Roger Lyons hoitavat yhteisesti uuden järjestöjen pääsihteerin tehtäviä.

Jackson arvelee, että voimien yhdistäminen tekee AEEU-MSF:stä todella vahvan. ”Meillä on voimavarat määritellä Britannian talouden kaikilla aloilla se, mistä on neuvoteltava”, hän sanoo. Lyons puolestaan uskoo järjestön taloudelliseen ja poliittiseen vaikutusvaltaan paitsi Britanniassa myös Eurooppa tasolla. Jäsenille hän lupaa, että yhdistymisestä koituu heille mittavia uusia etuja.