Työmarkkinoilta vakautta Suomeen
Työmarkkinoiden rakenteet ryskyvät työnantajien yksipuolisten päätösten vuoksi. Politiikassa epävarmuus on suurta. Koronakriisin hoidossa on onnistuttu niin työmarkkinoilla, taloudessa kuin politiikassakin. Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että emme osaa, emmekä halua hyödyntää näitä onnistumisia. Näköpiirissä olevan talouden nousukauden kynnyksellä työnantajien ja myös puolueiden taholta halutaan tehdä lyhytnäköisiä irtiottoja näyttävyyden, ei tulosten nimissä.
Työmarkkinajärjestelmä on jauhanut maahan vakautta, ennustettavuutta, hyvinvointia ja talouskasvua vuosikymmenet. Se on tuonut turvaa palkansaajille ja menestymisen mahdollisuudet elinkeinoelämälle. Kumpikaan ei ole saanut omaa tahtoaan sellaisenaan läpi, mutta sellaista sopimustoiminta on.
Nyt työnantaja haluaa sopimisesta eroon ja sanella työelämän pelisäännöt omista lähtökohdistaan. Samalla työnantaja vakuuttaa, että se on parasta myös palkansaajille. Palkat ja työehdot paranevat uudessa, uljaassa työmarkkinamallissa.
Viestin uskottavuutta kalvaa se, että tähän asti työnantaja on työehtosopimusneuvotteluissa esittänyt heikennyksiä työehtoihin ja valitellut palkanmaksuvaran olemattomuutta. Tähän asti työnantaja on halunnut eroon milloin sairausajan palkasta, milloin lomarahoista, työajanlyhennyksistä tai sunnuntaityökorvauksista. Nytkö näitä ei enää vaadita?
Elinkeinoelämä on vaatinut ennustettavuutta, ymmärrettävästi. Yli vaali- ja hallituskausien sitä on tarjonnut yhteistyö ja sopiminen palkansaajien kanssa. Nyt elinkeinoelämä on hylkäämässä sopimisen ja heittäytynyt poliitikkojen syliin, luottaen siihen, että se syli on aina lämmin ja avoinna. Optimistinen, jopa naiivi uskomus.
Suomalainen ammattiyhdistysliike on vastuun liike. Vastuuta palkansaajien asemasta, vastuuta Suomesta, ja vastuuta suomalaisten yritysten pärjäämisestä on kannettu ja kannetaan. Sitä tehdään joka päivä myös niillä tuhansilla työpaikoilla, joissa henkilöstön edustajat tekevät työtään, valvovat työehtojen toteutumista ja solmivat paikallisia sopimuksia. Vastuullisesti myös jatkamme, jos siihen mahdollisuus annetaan. Siihen tarvitaan kuitenkin kaksi osapuolta – työnantajat ja ay-liike.
Työnantajien radikalisoituminen, yksipuoliset päätökset, pyrkimykset työntää ay-liike sivuun ja kasvattaa omaa saneluvaltaansa johtavat vastareaktioon. Sitä ei kukaan toivo eikä lietso, mutta jokainen vastuullinen työnantaja sen kyllä oivaltaa. Suomi tarvitsee vakautta ja sitä voidaan työmarkkinoilla rakentaa. Itsestään se ei synny. Työntämällä ay-liike syrjään se ei synny. Vaimentamalla palkansaajien ääni se ei synny.
Työllisyystoimia on perätty kovin toimin. Syntyy kuva, että työttömien niukan toimeentulon edelleen heikentäminen lopettaisi Suomen velkaantumisen ja nostaisi talouden kukoistukseen. Mielikuva on väärä ja vaarallinen. Se ei myöskään ole millään mittarilla oikeudenmukainen. Heitä, jotka maksavat kovinta taloudellista hintaa koronakriisistä menettämällä työnsä ja toimeentulonsa, ei voida panna maksamaan koronakriisin laskua.
Tämän laskun kuittaavat ne, joilla siihen on varaa. Ja he ovat myös hyötyneet valtion velan otosta siten, että Suomen talouden notkahdus on ollut pieni. Keskuspankkien ja valtioiden toimet ovat johtaneet omaisuusarvojen rakettimaiseen nousuun. Se on hyödyttänyt jo valmiiksi varakkaita.
Suomi nousee panostamalla osaamiseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Suomi nousee yhteistyöllä ja sopimisella. Syksyn alkavalla työmarkkinakierroksella voidaan sopia tai sotia. Nyt näyttää siltä, että osa työnantajista on keväthuumassa jo hanskansa pudottanut. Toivoa sopii, että syksyn tullen ne on puettu takaisin.
