Onko elinkeinoelämän projekti valmis?
Nykyhallituksen ohjelma on historiallisen epätasapainoinen työnantajien eduksi ja palkansaajien tappioksi. Hallitusohjelmaan on kirjattu monia työantajapuolen pitkäaikaisia toiveita ja vaatimuksia. Joissakin kirjauksissa mennään jopa pidemmälle kuin elinkeinoelämä on julkisuudessa kehdannut ehdottaa. Työntekijöiden toiveita hallitusohjelmasta ei löydy.
Hallitusohjelman toimeenpanon välitön seuraus on, että se heikentää palkansaajien ja työttömien toimeentuloa hyvin nopeasti. Lisäksi hallitus aikoo toteuttaa Suomen työmarkkinoilla järjestelmämuutoksen. Tämä tarkoittaa, että aikaisempi työmarkkinaosapuolten väliseen joko kolmi- tai kaksikantaiseen neuvotteluun ja sopimiseen perustuva työlainsäädännön, ansiosidonnaisen sosiaaliturvan ja työehtosopimusten kehittäminen työnnetään taka-alalle. Se korvataan joko hallituksen lainsäädäntövallalla tai työnantajan päätäntävallalla.
Tähän muutokseen elinkeinoelämä on pyrkinyt jo pitkään. Nyt on sen hetki iskeä. Syitä on monia. Tärkein on Petteri Orpon kokoama hallituskoalitio, joka on halukas ja ehkä myös kyvykäs pistämään palkansaajat kyykkyyn.
Toinen syy on, että työnantajat ovat varautuneet systeemimuutoksen hintaan. Elinkeinoelämä on kasvattanut lakkojen sietokykyään vuosien varrella. Tämän aloitti metsäteollisuus Nalle Wahlroosin johdolla. Hän on todennut useampaan otteeseen, että lakkojen kustannukset kannattaa ottaa vastaan, jos systeemi saadaan vaihdettu. Samaa tarinaa kertoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju. Hän on todennut, että lakkojen kustannukset ovat pieniä verrattuna siihen hyötyyn, jonka työnantajat systeeminvaihdoksesta kuittaavat.
Työnantajille kyse on viime kädessä rahasta. Ne osaavat laskea kaikelle hinnan, mutta eivät anna millekään arvoa? Enemmän itselle ja vähemmän palkansaajille.
Miksi elinkeinoelämä sitten haluaa systeeminmuutoksen? Sen mielestä nykyinen neuvotteluun ja sopimiseen perustuva järjestelmä antaa liian paljon vaikutusvaltaa työntekijöille ja heitä edustaville ammattiliitoille. Nykysysteemissä täytyy toista kuunnella, yrittää ymmärtää ja yhteistyössä sopia. Moni on nähnyt tämän arvokkaana. Elinkeinoelämä ei. Työnantajille kyse on viime kädessä rahasta. Ne osaavat laskea kaikelle hinnan, mutta eivät anna millekään arvoa? Enemmän itselle ja vähemmän palkansaajille.
Onko Orpon-Purran hallitusohjelma elinkeinoelämän projektin loppuhuipennus? Johtaako sen ohjelman toteutus rahavallan raukeaa rentouteen? Ei. Projekti jatkuu, jos vain sopiva hallituskoalitio syntyy. Ja siihen elinkeinoelämältä löytyy sekä rahaa että intoa. Seuraava työnantajia innostava päämäärä on heikentää sosiaaliturvaa lisää, lopettaa yleissitovat työehtosopimukset ja päästä todella halpuuttamaan työn hintaa paikallisella sopimisella alle työehtosopimusten tason.
Ammattiyhdistysliikkeen tärkein tehtävä on puolustaa työntekijöitä. Jos nyt käännämme selkämme ja peräännymme, niin pakoon emme pääse. Päinvastoin. Elinkeinoelämä esittäisi vielä kovempia vaatimuksia villin lännen elokuvien tyyliin: jos käännät selkäsi ja juokset pakoon, niin tulet ammutuksi selkään.
Merkittävä osa elinkeinoelämän projektia on muuttaa koko yhteiskuntajärjestelmäämme eli ajaa alas suomalainen hyvinvointivaltio. Toteutustapa on ulkomailta tuttu. Ensin kevennetään verotusta, jolla tulonsiirrot ja palvelut rahoitetaan. Itseaiheutettu rahapula näkyy valtion velkana ja heikentyvinä palveluina. Sen korjaamiseksi leikataan sosiaaliturvaa ja palveluiden rahoitusta sekä ulkoistetaan palvelut yksityisille toimijoille rahastettavavaksi. Ja sama uudelleen. Näin ajetaan hyvinvointivaltio alas.
Yritykset eivät käy koulua, eivät jää työttömiksi, eivät sairastu eivätkä jää eläkkeelle.
Hyvinvointivaltion alasajo verhotaan yritykseksi pelastaa se. Ne, jotka tästä puhuvat, eivät kuitenkaan itse tarvitse hyvinvointivaltiota mihinkään. Yritykset eivät käy koulua, eivät jää työttömiksi, eivät sairastu eivätkä jää eläkkeelle. Ja suuret omistajat, varakkaat henkilöt eivät hiekkaa terveyskeskuksen lattioille kanna eivätkä työttömyysturvaa tarvitse. Tätä joukkoa palvelee mahdollisimman alhainen verotus ja mahdollisimman kevyt hyvinvointivaltio. Tai pikemminkin ei hyvinvointivaltiota olleenkaan, koska heidän näkemyksensä mukaan se vain ”laiskistaa” tavallisen kansan.
Kuvattua hyvinvointivaltion ”pelastamista” on viimeksi pohjustanut Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan julkaisema talouden kasvuohjelma. Siinä ehdotetaan yhteisöveron alentamista, osinkoverotuksen keventämistä, perintöverotuksesta luopumista ja korkeimman marginaaliveroasteen laskemista. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: ehdotukset heikentävät hyvinvointivaltion rahoitusta viiveellä ja hyödyttävät välittömästi kaikkein suurimpituloisia!
Elinkeinoelämällä on projekti. Se on käynnissä ja uhkaa jatkua vielä vuosia, jos poliittista kannatusta löytyy. Kyse on tavallisten ihmisten kannalta suurista ja merkittävistä asioista. Aika näyttää, että onnistuuko elinkeinoelämä projektissaan.
