Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Tutkimukset Tutkimus koronapandemian vaiku…

Tutkimukset

Tutkimus koronapandemian vaikutuksista SAK:laisilla aloilla

Kysyimme SAK:laisten liittojen jäseniltä, miten he ovat kokeneet korona-ajan työelämän. Kysyimme myös SAK:laisten alojen luottamushenkilöiltä, miltä mennyt vuosi näyttää työpaikkojen näkökulmasta.

Valtaosa SAK:laisissa ammateissa työskentelevistä ei ole voinut tehdä työtään etänä. SAK:laisten ammattiliittojen jäsenistä 85 prosenttia on ollut koronapandemian aikana työssään suorassa fyysisessä kontaktissa muihin ihmisiin.

Runsaat fyysiset kontaktit näyttävät lisäävän pelkoa sairastumisesta. Vajaa kolmannes SAK:n jäsenkyselyn vastaajista on pelännyt sairastuvansa työssään koronavirukseen. Naisilla pelko on selvästi yleisempää (38 %) kuin miehillä (23 %).

Korona-aika on lisännyt työn kuormittavuutta ja työntekijöiden ahdistusta

Koronaan liittyvistä peloista ja lähityön laajuudesta huolimatta selkeä enemmistö SAK:laisten liittojen jäsenistä (93 %) kertoo työnantajan huolehtineen riittävästi työpaikan turvallisuudesta koronavuoden aikana. SAK:n luottamushenkilöpaneeliin vastanneista luottamusmiehistä ja työsuojeluvaltuutetuista kuitenkin vain puolet (55 %) kokee, että heitä on kuultu työturvallisuutta koskevissa kysymyksissä.

Lähes puolet (43 %) liittojen jäsenistä kokee työnsä muuttuneen aiempaa kuormittavammaksi. Yksityisten ja julkisten palvelualojen työntekijöistä sekä osa-aikatyötä tekevistä yli puolet kokee työn kuormittavuuden lisääntyneen koronavuoden aikana, mikä heijastuu naisten ja miesten erilaisina kokemuksina: naisista 56 prosenttia kertoo työnsä muuttuneen kuormittavammaksi, miehistä 31 prosenttia.

Korona-aika on näkynyt myös työntekijöiden ahdistuksena. SAK:n kyselyn perusteella syynä ovat olleet erityisesti sosiaaliseen kanssakäymiseen vaikuttavat koronarajoitukset, jotka ovat ahdistaneet paljon tai jonkin verran 72:ta prosenttia vastaajista. Koronaviruksen aiheuttaman terveydellisen uhan vuoksi ahdistusta on kokenut 63 prosenttia.

Joka kolmas vastaaja kertoo myös voivansa huonommin kuin ennen korona-aikaa. Naisista näin vastasi 40 prosenttia ja miehistä 26 prosenttia.

Työilmapiiri on pysynyt hyvänä

Korona-aika ei jäsenkyselyn perusteella näytä vaikuttaneen kovinkaan kielteisesti työpaikkojen ilmapiiriin. Valtaosa SAK:laisten liittojen jäsenistä kokee, että työpaikalla puhalletaan yhteen hiileen (92 %), koronan vaikutuksista keskustellaan työpaikalla avoimesti työnantajan ja henkilöstön välillä (88 %) ja muutokset ovat koskeneet kaikkia tasapuolisesti (76 %).

Tutkimuksen toteutus

Jäsenistölle suunnattuun kyselyyn vastasi 1 213 SAK:laisen ammattiliiton jäsentä. Haastattelut teki Kantar TNS Oy maaliskuussa 2021. Lisäksi SAK selvitti korona-ajan vaikutuksia työhön luottamushenkilöpaneelin kautta. Paneelikyselyyn vastasi 808 SAK:laista luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua niin ikään maaliskuussa 2021.

Kysy tästä tutkimuksesta