Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Tutkimukset Luottamushenkilöpaneeli: Sanan…

Tutkimukset

Luottamushenkilöpaneeli: Sananvapauden toteutuminen SAK:laisilla työpaikoilla

Joka neljännellä työpaikalla (23 %) työnantaja on perusteettomasti rajoittanut työntekijöiden ja luottamushenkilöiden oikeutta kertoa näkemyksiään työpaikkaa koskevista asioista julkisesti.

Yleisimmät tavat rajoittaa työntekijöiden sananvapautta ovat työpaikkaa koskevien asioiden kommentoinnin kieltäminen sosiaalisessa mediassa sekä mediahaastattelujen antamisen estäminen.

Sananvapautta on rajoitettu myös kieltämällä mielipidekirjoitukset tai vaatimalla, että työnantajan on voitava tarkistaa mahdolliset haastattelut etukäteen ennen julkaisemista. Osa luottamushenkilöistä kertoo myös, että toimittajilta on evätty pääsy työpaikalle.

Useampi kuin joka neljäs luottamushenkilöistä (27 %) kertoo työpaikalla olleen tilanteita, joissa työntekijän julkisesti esittämät mielipiteet ovat johtaneet työnantajan toimenpiteisiin. Useimmin tilanne on johtanut siihen, että työnantaja on kutsunut työntekijän keskusteluun tai puhutteluun tai antanut työntekijälle varoituksen. Joissakin tapauksissa työntekijä on jopa irtisanottu.

Kaksi kolmesta luottamushenkilöstä (64 %) ilmoittaa, että työpaikalla on olemassa ohjeistukset työpaikkaa koskevien asioiden käsittelemisestä julkisuudessa. Kuitenkin vain noin puolet (54 %) kertoo, että ohjeistukset on sovittu yhteistyössä työntekijöiden ja työnantajan välillä. Ongelmia näyttää olevan myös ohjeistuksista tiedottamisessa, sillä vain puolet luottamushenkilöistä on sitä mieltä, että ohjeistuksista on tiedotettu henkilöstölle riittävästi.

Kysy tästä tutkimuksesta