Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Tutkimukset Haastattelututkimus duunareide…

Tutkimukset

Haastattelututkimus duunareiden palkkaköyhyydestä

Tutkimuksessa palkkaköyhyydessä olevat kertovat toimeentulonsa aiheuttamasta häpeästä, stigmasta ja elämän näköalattomuudesta oman arkensa näkökulmasta. Osa palkkaköyhistä kokee olevansa vankilassa, toisille palkkaköyhyys tarkoittaa ruoka- ja vaateturvattomuutta.

Tutkimuksen tarkoitus

Tutkimus tehtiin, jotta yhteiskunnallisessa keskustelussa ymmärrettäisiin paremmin työssäkäyvien köyhien asema ja köyhyyden vaikutukset ihmisiin. SAK:ssa on arvioitu, että suuressa köyhyysriskissä olevien duunarien määrä
on Suomessa ainakin noin 100 000. Vielä suurempi joukko työntekijöitä on pienituloisia ja/tai heikossa työmarkkina-asemassa. Työssäkäyvien köyhyysriski on viime vuosina kasvanut entisestään ostovoiman rajun heikentymisen sekä Orpon-Purran hallituksen suunnittelemien leikkausten vuoksi.

Keskeiset havainnot

  • Haastateltavat kokivat, että heidän tekemäänsä työtä ei arvostettu. Työ oli myös ajan kanssa muuttunut vaativammaksi ja vähemmän inhimilliseksi. Vaikka työntekoon liittyi myös antoisia kokemuksia, monet miettivät työpaikan vaihtamista.
  • Palkkaköyhyys kytkeytyy matalapakkaisiin töihin ja elämiseen riittämättömään palkkaan. Suurin osa haastateltavista oli joutunut säästämään kutakuinkin kaikesta ja minimoimaan kulunsa.
  • Osalle tulot olivat riittäneet aikaisemmin, mutta viime vuosina tapahtunut ostovoiman heikentyminen oli vienyt talouden miinukselle. Kun palkka riittää juuri ja juuri pakollisten elinkustannusten kattamiseen, varaa puskuria huonompia aikoja varten ei ollut kertynyt.
  • Palkkaköyhyydessä reagoiminen yllättäviin menoihin on erittäin haastavaa. Esimerkiksi puhelimen hajoamisesta aiheutuva muutaman sadan euron ylimääräinen kulu voi pakottaa ottamaan velkaa tai turvautumaan läheisten apuun.
  • Toimeentulo-ongelmat aiheuttivat stressiä. Monen haastateltavan voimavarat olivat koetuksella. Jaksamisen hiipuminen ja rahan puute johtavat helposti elämänpiirin supistumiseen, kun rahaa harrastamiseen tai ystävien tapaamiseen ei ollut.

Tutkimuksen toteutus

Laadullisen tutkimuksen toteutti korkeakouluharjoittelija Ilmari Railo, joka haastatteli 12 työntekijää SAK:n toimialoilta kesällä 2023. Haastateltava ovat työelämässä, mutta ilmoittivat, ettei palkka riitä turvaamaan toimeentuloa.

Lue lisää

Kysy tästä tutkimuksesta