Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) hallinnonalan toimijoiden strategiset painopisteet, toimialat ja osaamiskeskittymät

SAK kiittää lausuntopyynnöstä ja lausuu asiasta seuraavaa esitettyihin kysymyksiin.

Mitä riskejä ja/tai mahdollisuuksia näette siinä, että ministeriö ja sen hallinnonalan toimijat valitsevat selkeitä painopistealueita toiminnan vaikuttavuuden tehostamiseksi?

Luonnollinen markkinataloudessa riski painopisteiden valinnassa on se, että vahingossa keskitytään toimialoihin, jotka eivät otakaan tuulta purjeisiin. Esimerkiksi toimialojen potentiaalin arvioimisessa pitää arvioida tulevaisuuden teknologioita, mikä on lähtökohtaisesti epävarmaa – mitä lopulta kyetään teknologisesti tekemään? Lisäksi teknologinen edistys luo erilaisia polkuriippuvuuksia, joita on jälkikäteen vaikea muuttaa. Parhaassa tapauksessa tämä johtaa hyvään lopputulokseen, mutta epävarmuus on suurta. Lisäksi monien teknologioiden sovelluksien arviointi on epävarmaa, eikä ajallinen yhteys keksinnön ja sen sovellusten löytämisen välillä ole aina suoraviivainen. Esimerkiksi laser-teknologian kehittämiselle asetettiin aikanaan suuria odotuksia. Laajempi soveltava käyttö antoi kuitenkin odottaa itseään, ja käyttökohteet olivatkin osin erilaisia kuin ennalta osattiin odottaa.

Strategisten painopisteiden valinnan vaihtoehto on luoda olosuhteita, joissa kaikilla yrityksillä on edellytykset menestyä. Tähän on tarve kiinnittää huomiota joka tapauksessa riippumatta siitä, minkälaisia painopistealoja valitaan. Tällaisia yritysten toimintaympäristöön liittyviä kehityskohteita ovat esimerkiksi (markkinaehtoisen) yritysrahoituksen turvaaminen, osaavan ja hyvinvoivan työvoiman tarjonta (mm. koulutus, sote-palvelut), sääntely-ympäristö (mm. luvituksen resursointi, tehokkaat julkiset palvelut), kuluttaja- ja kilpailupolitiikan vahvistaminen, energian- ja raaka-aineiden saatavuus sekä vahva EU-politiikkaan ennakkovaikuttaminen.

Ihannemaailmassa kehitys löytäisi omalla painollaan toimialat ja teknologiat, joihin markkinat keskittyvä. Nämä toimialat voivat olla sellaisia, joilla suomalaisilla yrityksillä on jo entuudestaan osaamista ja vahvoja yrityksiä, mutta toiminta laajenee uusille alueille esimerkiksi TKI-toiminnan ja uusien aluevaltausten johdosta. Lisäksi Suomen omat suhteelliset edut voisivat valita tasaisen markkinakilpailussa kasvavat toimialat ja uudet teknologiat. Suomessa on esimerkiksi tiettyjä raaka-aineita runsaasti tarjolla (mineraaleja, puhdasta vettä, metsää jne) sekä otollinen ympäristö (energian saatavuus, osaavaa työvoimaa verrattain paljon, energian saatavuus, vakaat maantieteelliset- ja sääolosuhteet jne), jotka voivat osaltaan ohjata elinkeinorakenteen kehityksen suuntaa.

Käytännössä kuitenkin tunnistamme paineen valita myös strategisia painopistealueita. Esimerkiksi turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen, vihreään ja oikeudenmukaiseen siirtymään sekä materiaalien saatavuuteen liittyvät painopisteet kytkeytyvät laajempiin yhteiskunnallisiin tavoitteita. Myös muita vastaavia tärkeitä teemoja olisi useita. Samanaikaisesti voi myös olla vaikea saada Suomen rajalliset resurssit riittämään kaikkeen, mikä puoltaa strategisten painopisteiden valintoja.

SAK kuitenkin peräänkuuluttaa sitä, että nopeavaikutteisia keinoja uusien kasvualojen löytämiseen ja rakentamiseen tyhjästä on vaikea löytää. Nopeimmin uutta kasvua on todennäköisesti löydettävistä aloilta, joilla on jo orastavia kasvuklustereita tai vakiintunutta liiketoimintaa. Myös hyvin suurilla ja vakiintuneilla aloilla on mahdollista saavuttaa ripeää kasvua, mutta tähän voi liittyä myös haasteita: TKI-toimintaa tuskin suunnataan kaikista murroksellisempiin teknologioihin, jotka voisivat aiheuttaa hallaan vakiintuneelle liiketoiminnalle ja pakottaa tuotantoa uudistumaan.

Samanaikaisesti SAK korostaa sitä, että erityisesti työntekijöiden oikeuksiin ja asemaan on tarpeen panostaa. Strategiassa esitetään, kuinka aktiivisen elinkeinopolitiikan ja esimerkiksi työmarkkinauudistusten tulisi yhdessä johtaa työelämän laadun paranemiseen, työurien pidentämiseen ja muihin upeisiin asioihin työntekijöiden kannalta. Pidämme tällaisia lupauksia hyvin löyhinä ja katteettomina, jos asiaan ei samanaikaisesti panosteta.

Toistaiseksi hallituksen toiminta on ollut äärimmäisen yksipuolista ja pääasiassa heikentänyt työntekijöiden asemaa. Elinkeinopolitiikan ja siihen käytettävien resurssien pitää kanavoitua myös työntekijöiden ja kansalaisten elintason parantumiseen, jotta suurilla menoerillä yritysten tukemiseen olisi riittävä oikeutus. Tämä ei myöskään tapahdu kaikilta osin itsestään, vaan erillisiä toimia tarvitaan, esimerkiksi lainsäädännön tasolla. Lisäksi esimerkiksi julkiseen yritysrahoitukseen olisi perusteltua liittää sosiaalisia vähimmäisehtoja rahoituksen saamiseksi (esimerkiksi työntekijöiden oikeuksien kunnioittaminen yms.).

Mitkä ovat mielestänne kriittisimmät (esim. kolme) painopistealueet, joihin TEM:n hallinnonalan toimijoiden tulisi erityisesti kohdentaa palvelu- ja rahoitustarjontansa?

Painopistealueiden sijasta korostamme elinkeinopolitiikan toimeenpanossa sitä, että riittävä markkinaehtoisuus turvataan ja yrityspalvelut järjestetään tehokkaalla tavalla, joka tuottaa aidosti lisäarvoa.

Yritysrahoituksessa kannatamme esimerkiksi Tesin aiempaa toimintatapaa, jossa suuri osa varoista on kanavoitunut markkinaehtoisesti rahastojen kautta yrityskentälle. Tämänkin mallin puitteissa on tosin tehty toimialavalintoja, mutta menetelmä on mielestämme suorien sijoituksien laajaa käyttöä parempi. Erityisistä rahoituksellisista painopisteistä nostamme erityisesti soveltavan tutkimuksen rahoituksen sekä (kasvu) yritysten alkuvaiheen rahoituksen. Yritysrahoituksen tulisi olla riittävää myös myöhemmät rahoituskierroksilla ja toiminnan skaalauksessa sekä pk-yrityksillä kasvun tukemisessa ja viennin käynnistämisessä. Tällaiset rahoituskohteet kärsivät eniten rahoitusmarkkinoiden epäonnistumisista eli rahoituksellisista pullonkauloista; suuret ja vakiintuneet yritykset saavat todennäköisesti rahoitusta toiminnalleen myös rahoitusmarkkinoilta. Ylipäätään tutkimus ja koulutus ovat osa-alueita, joihin markkinaehtoisen rahoituksen ali-investoiminen on ongelma.

Puolestaan palveluiden suhteen emme halua asettaa erilaisia yrityspalveluita tärkeysjärjestykseen. Olennaista on, että valitut yrityspalvelut ovat mahdollisimman tehokkaita ja johtavat tarkoituksenmukaisiin lopputuloksiin. Esimerkiksi TEM-konsernien yhtiöiden toiminta on yleisöltä melko piilossa yrityssalaisuuteen vedoten. Tällöin tutkijayhteisö ei pysty arvioimaan luotettavasti, mitkä palvelut ovat tehokkaampia ja mitkä taas vähemmän lisäarvoa synnyttäviä. Olisi perusteltua, että myös erityistehtäväyhtiöt olisivat velvollisia luovuttamaan tietoa tutkijoiden käyttöön tai että ministeriössä tehtäisiin vastaavaa korkeatasoista palveluiden vaikutusarviointia. Tehokkaiden palveluiden etsimisessä voisi olla myös perusteltua hyödyntää palvelu- ja rahoituskokeiluja, joista syntyy laadukkaita koeasetelmia vaikutusarviointiin.

Puuttuuko ehdotuksesta joitain keskeisiä painopistealueita Suomen osaamisen, vahvuuksien ja globaalin kysynnän näkökulmasta, johon TEM:n hallinnonalan tulisi keskittää tekemisensä huomioituna vallitseva geopoliittinen tilanne?

Painopistealueiden valinnassa on tärkeä keskittyä itse teknologiaan ja osaamisalueeseen, ei niinkään johonkin tiettyyn toimialaan. Moni teknologia ja osaaminen on soveltuvaa eri alojen käyttöön, jolloin tällaisten teknologioiden/osaamisten tukeminen osaltaan tukee markkinaehtoisuuden tavoitetta (strategiassa esim. datatalous, tekoäly, kaksoiskäyttöteknologiat). Puolestaan osa painopisteistä on perusteltuja joko yhteiskuntaa läpileikkaavan merkityksen vuoksi (strategiassa esim. puolustus- ja terveysteknologia) tai siksi, että ne turvaavat läpileikkaavasti resurssien saatavuutta (strategiassa esim. uudet materiaalit, kiertotalous, energiamurros). Näiltä osin valitut painopistealueet ovat nähdäksemme pääasiassa hyvin valittuja.

Sen sijaan painopistevalinnoissa näkyy voimakkaasti Suomen historia teollisen tuotannon maana. Moni painopistealue osuu alueelle, joka tähtää herkästi fyysisten koneiden ja laitteiden tuotantoon. Samanaikaisesti strategiassa pitäisi muistaa palveluiden valtava merkitys Suomen taloudelle. Jo nykyisin palvelut muodostavat valtaosan Suomen BKT:sta ja kehittyneiden palveluvaltaistuminen on ollut kansainvälinen trendi.

Palvelualojen ja aineettoman arvonlisän merkitys olisi tarpeen huomioida strategiassa paremmin. Myös tällä saralla yksityiset rahoitusmarkkinat voivat toimia epätäydellisesti, koska esimerkiksi aineeton investointi ei aina käy lainan vakuudeksi. Palveluita ja teollisuutta ei kuitenkaan pitäisi asettaa vastakkain, koska arvonlisäyksen tuottaminen limittyy näillä aloilla usein tiiviisti toisiinsa. Esimerkiksi fyysinen tuote voi tuottaa myynnin jälkeistä palvelukauppaa, vaikkapa huoltopalvelun muodossa.

Onko teidän arvionne mukaan tunnistettavissa merkittävää katvealuetta julkisten toimijoiden palvelu- ja rahoitustarjonnassa (suhteessa esimerkiksi kilpailijamaiden vastaavaan tarjontaan)? Jos, niin minkälainen rahoitusinstrumentti tai palvelumuoto puuttuvat?

Kokonaisuus on käsityksemme mukaan vertailukelpoinen useisiin muihin kilpailijamaihin nähden. Suurin ero on viime vuosina syntynyt valtiontukikilpailun yleistymisestä, jossa suuremmilla kilpailijamailla on Suomea syvemmät taskut. Toisin sanoen, Suomen tukitaso on hieman matalammalla tasolla kuin osassa kilpailijamaita.

Emme kuitenkaan kannata erityisesti valtiontukien määrän kasvattamista, ainakaan Suomen tasolla. Olennaisempaa olisi kohdentaa käytettävät resurssit niin, että ne olisivat mahdollisimman tuottavia. Aiempien arvioiden (mm. TEM:n oman arvion mukaan), valtiontukijärjestelmä ei ole toiminut riittävän tehokkaasti. Käytännössä tämä tarkoittaisi myös verotukien läpikäymistä ja perusteettomien tukien karsimista. Osalle yritystuista ei ole lainkaan kansantaloudellisia perusteita – osa on jopa kansantaloudelle haitallisia (mm. listaamattomien yritysten osinkoverohuojennus). Osa tuista vääristää yritysten välistä markkinakilpailua ja luo keinotekoisia kannusteita toimia kansantalouden kannalta huonoilla tavoilla.

Valtiontukikilpailun suhteen pidämme tärkeänä, että Suomi keskittyy sen kitkemiseen EU:n tasolla. Kuitenkaan tukien käytön lisäämiselle on valtava paine, minkä vuoksi Suomen olisi tärkeä myös tarkastaa omia kansallisia tavoitteita. Pidämme esimerkiksi perusteltuna, että EU:n tasolla vahvistettaisiin olemassa olevia rahastoja (mm. Horisontti Eurooppa, InvestEU) tai perustettaisiin uusi kilpailukykyrahasto, jonka puitteista jaettaisiin jäsenmaille varoja excellence-periaatteella. Jos Suomi edesauttaa valtiontukipolitiikan keskittämistä EU:ssa järkeviin periaatteisiin rakentuen, Suomella on hyvät edellytykset menestyä.