Maaseutu ja hyvinvoiva Suomi 2009-2013

Maa- ja metsätalousministeriö
Kirjaamo
PL 30
00023 Valtioneuvosto

Lausuntopyyntönne 12.12.2008 dnro MMM004/2008

1. Yleisiä lähtökohtia

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän tekemä viides maaseutupoliittinen kokonaisohjelma on kattava kuvaus maaseudun tilanteesta sisältäen suuren joukon erilaisia toimenpide-ehdotuksia, joilla maaseudun elinvoimaisuutta voitaisiin lisätä.

SAK pitää myönteisenä, että sekä maaseutu- että kaupunkipolitiikkaa tarkastellaan määräajoin kokonaisvaltaisesti. Kokonaisohjelmien arvo tulee siitä, että ne tarjoavat päätöksenteon avuksi selkeän strategisen näkemyksen ja esittelevät vaihtoehtoisia kehitysuria maaseutupolitiikalle. Nyt käsillä oleva kokonaisohjelma on kuitenkin niin laaja, että selkeän näkemyksen välittyminen ei täysin onnistu. Linjausten ja toimenpide-ehdotusten priorisointi jäntevöittäisi ohjelmaa.

SAK:n mielestä on tärkeää nähdä kaupunkiseutujen ja maaseudun kehittämistyö toisiaan täydentävinä, ei kilpailevina toimintalinjoina. Suomalaisten hyvinvointi on yhteinen tavoite riippumatta siitä, asuuko kansalainen maalla vai kaupungissa. Avain molempien menestykseen on keskinäinen vuorovaikutus ja yhteistyö eikä vastakkainasettelu. Kaupunkien ja maaseudun toisiaan täydentävyys onkin tuotu ohjelmaluonnoksessa melko hyvin esiin.

Kuntien yhteistyön lisääminen palveluiden tuottamisessa ja elinkeinopolitiikassa on välttämätöntä. Kuntien hallinnon laatua on edelleen parannettava, etenkin hankintaosaamisen puolella, jossa pelisääntöjen ja käytäntöjen on oltava selkeitä ja reiluja. Valtionhallinnon tehtävien alueellistamisessa SAK painottaa edelleen, että alueellistamispäätösten on oltava taloudellisesti ja virastojen toiminnan kannalta perusteltuja ja niitä tehtäessä on henkilöstöä kuultava tasa-arvoisena neuvottelukumppanina. Alueellistumisen tulisi koskea pääsääntöisesti uusia tai uudelleen organisoitavia yksiköitä.

SAK:n jäsenistä huomattava osa asuu ja käy töissä maaseudulla. Puu- ja erityisalojen sekä monet Palvelualojen ammattiliiton ja kuntien työntekijät, rakennustyöläiset sekä myös useat teollisuuden palveluksessa olevat saavat elantonsa maaseudulla tehtävästä palkkatyöstä.

Maaseudun elinkeinojen menestyksen turvaaminen ja työpaikkojen pysyminen myös maaseudulla on tärkeää. Lisäksi useimmille SAK:n liittojen jäsenille maaseutu ja luonto on tärkeä virkistyksen lähde ja vapaa-ajanvieton paikka.

2. Strategiset ja toimenpiteiden linjaukset ovat onnistuneet osittain

Ohjelman tulokulmana on oletus, jonka mukaan maaseudun kokonaiskehityksen kannalta on ongelmallista se, että maataloustukien ensisijainen kohdentamisperuste on vain yksi elinkeino eikä alue sinänsä. Myös SAK:n mielestä on järkevää tarkastella maaseutupolitiikkaa kattavammin kuin pelkästä maatalousyrittäjien näkökulmasta. Tosin, tukipolitiikkaa ei pidä laajentaa automaattisesti näkökulman laajentumisen myötä.

SAK on tyytyväinen ohjelmaluonnoksen Elinkeinot ja yrittäjyys -toimenpidelinjaukseen, jossa maaseudun monipuolisten elinkeinojen ja työpaikkojen pysyvyyteen on esitetty lukuisia toimintaehdotuksia. Myös Osaaminen ja innovaatiojärjestelmät ja Maaseudun luonto ja ympäristö -toimenpidelinjausten esitykset ovat kannatettavia. Elinvoimainen ja kehittyvä elinkeinoelämä on välttämätön edellytys taajamien ja maaseudun asuttuna pitämiselle. Alueiden on kuitenkin aiempaa kunnianhimoisemmin hyödynnettävä omia luontaisia avujaan kasvua hakiessaan. Maaseudun kestävä yritystoiminta ei voi perustua alueellisiin vero- tai muihin tukiin.

Suomen metsät ja puu olisi nähtävä myös SAK:n mielestä nykyistä parempana ja tehokkaampana työn ja toimeentulon lähteenä. Ohjelmaluonnoksen Metsät ja puu -linjauksessa esitetyt toimenpiteet on kuitenkin suunnattu liian suppeasti metsänomistajille. Metsänomistajien lisäksi ohjelman tärkeänä kohderyhmä pitäisi olla niin työntekijät kuin metsänalan yrityksetkin. Puun jatkojalostus ja tehokas metsänhoito tarvitsevat mm. seuraavia toimenpiteitä:

• Korjuuvalmiiden leimikoiden myynnin tehostamista.
• Metsänhoidollisten toimenpiteiden tehostamista mm. nuorten metsien kunnostusta ja ensiharvennusta, jotka myös työllistävät energiakäytön lisäksi.
• Kaikille metsätalouden työntekijöille ja omistajille yhteistä koulutusta ja neuvontaa myös ympäristönäkökulmasta sekä maaseudun elinkeinojen uusien innovaatioiden luomiseksi.
• Metsätalouden kehittämisessä on painotettava metsien kasvatusta, mekaanista puunjalostusta ja puurakentamista.
• Metsämaa tulisi ottaa kiinteistö- tai muun pinta-alaverotuksen piiriin.

Eniten parannettavaa on ohjelmaluonnoksen Harvaan asuttu maaseutu, Työelämän kehittäminen ja Paikallinen kehittäminen -toimenpidelinjauksissa ja toimenpide-ehdotuksissa. Näkemystä perustellaan laajemmin lausunnon kappaleissa 4. ja 5.

3. Toimintaympäristökuvauksen täsmentämisestä apua strategisten linjausten priorisointiin

Toimenpide-ehdotusten runsaaseen määrään ja siihen, että ne eivät ole aina linjassa analyysin tai ohjelman tavoitteiden kanssa lienee vaikuttanut osaltaan toimintaympäristön epätasainen kuvaus. Vaikka toimintaympäristön muutostekijäanalyysiksi valittu PESTE -analyysi onkin perusteltavissa oleva lähtökohta ohjelmatyölle, analyysiin lisätty globalisaatio- ja lokalisaationäkökulma jää toimintaympäristökuvauksessa irralliseksi. Kuvaus Poliittisista ja hallinnollista muutoksista sekä osittain myös Taloudellista muutoksista herättävät kuitenkin kysymyksiä – erityisesti maahanmuuttoa käsittelevän tekstin osalta. Jotta ohjelmassa voitaisiin tehdä maaseudun tarpeita paremmin tukevat toimenpide-ehdotukset, tarvitaan analyysin pohjaksi enemmän tietoa mm. maaseudun työvoimatarpeesta ja siellä olevien työpaikkojen laadusta. Myös analyysin painotuksia pitäisi vielä täsmentää.

Toimintaympäristön Sosiaalisista muutoksista kertova ensimmäinen kappale käsittelee maailman väestömäärän kasvua ja ikääntymistä. Kappale ei ole Suomen maaseutupolitiikan kokonaisohjelman näkökulmasta tarpeellinen luonnoksessa esitetyllä tavalla. Nyt ohjelma antaa mahdollisuuden tulkinnalle, jonka mukaan Itä- ja Pohjois-Suomen väestökato korvattaisiin maapallon kehittyvien maiden väestöllä. Tästä tuskin on kyse.

4. SAK:n maaseutupolitiikan lähtökohdat ja toimintaehdotusten priorisointiehdotukset

Maaseutupoliittisessa ohjelmassa on kaikkiaan 142 toimenpide-ehdotusta, joista osa on kannatettavia (näihin on viitattu yllä kappaleissa 2. ja viitataan myös kappaleeseen 5).Tässä 4. kappaleessa kiinnitetään huomiota ohjelmaluonnoksen toimenpide-ehdotuksiin, jotka sivuavat alla esitettävää maaseutu- ja aluepoliittista näkemystä (I,II,III kohdat). Järkevää maaseutu- ja aluepoliittista näkemystä luonnehtivat seuraavat strategiset periaatteet:

I. Alueiden elintason nosto ja sosiaalinen kehitys edellyttää niiden omien kasvumahdollisuuksien hyödyntämistä. Kokemuksesta tiedetään, että pelkät markkinavoimat eivät tasoita alueiden välisiä elintasoeroja, vaan markkinamekanismin lisäksi tarvitaan julkisen vallan toimenpiteitä. Syrjäseuduille suuntautuvien tulonsiirtojen ei kuitenkaan ole havaittu pidemmän päälle parantaneen alueiden kilpailukykyä. Näin ollen moderni maaseutu- ja aluepolitiikka ei voi olla tulonsiirto- ja verotukipolitiikkaa. Alueiden oman kasvun käynnistäminen edellyttää niiden omien luontaisten avujen täyttä hyödyntämistä. Esimerkiksi puhdas ympäristö, maisemallinen maaseutu ja oma kulttuuriperintö ovat tekijöitä, joita olisi hyödynnettävä innovatiivisen yritystoiminnan houkuttelussa.

SAK ei siis kannata harvaanasuttujen alueiden veropoliittisten keinojen käyttöä koskevaa ohjelmaa, syrjäisyysvähennyksen käyttöönottoa eikä alueellisten kuljetustukien kaksinkertaistamista (toimenpide-esitykset 1., 10. ja 8.).

II. Alueiden kilpailukyvyn parantaminen edellyttää niiden peruspalveluista ja infrastruktuurista huolehtimista. Peruspalvelut ja infrastruktuuri ovat edellytyksiä yritystoiminnan ja kotitalouksien houkuttelemiselle. Kun valtio viimekädessä takaa näiden julkishyödykkeiden tuottamisen, vähenee ajan myötä tarve suoraan tukeen. Palveluita ja infrastruktuuria on kehitettävä väestön ikärakenne ja alueiden sosiaalinen ja taloudellinen tila huomioiden. Julkisen vallan on edistettävä tutkimuslaitoksissa tuotetun tiedon ja innovaatioiden leviämistä alueille yritysten hyödynnettäviksi, sekä helpotettava yrityskeskittymien, klustereiden, kriittisen massan saavuttamista.

SAK ei kannata ehdotuksia yleishyödyllisille kansalaisjärjestöille maksettavien jäsenmaksujen verovähennystä (toimenpide-ehdotus 110.), kylätoimikuntien valtionavun nostamista (toimenpide-ehdotus 113.) eikä peruskoulun alimpien luokkien oppilaiden vähäisyyden ja poikkeuksellisen pitkien koulumatkojen korottavaa vaikutusta valtionosuuteen (toimenpide-ehdotus 3.). Kouluverkon kehittämisessä on myös otettava huomioon ikäluokkien pienentyminen, mikä merkitsee koulujen lukumäärän pienentymistä koko maassa. On myös huomioitava se, että kouluverkkotekijä on mukana jo kuntien valtionosuuksien määräytymisessä, joten uusia tukimuotoja ei tarvita.

III. Hyvä maaseutu- ja aluepolitiikka edellyttää hyvää hallintoa. Keinotekoiset hallinnolliset raja-aidat voivat merkittävästi heikentää kehittämishankkeiden toimeenpanoa. Hallinnolliset tekijät estävät usein yritystoiminnan mittakaavaetujen hyödyntämistä, lisäävät liiketoimintakustannuksia ja heikentävät mahdollisuuksia järjestää peruspalveluiden tuotanto järkevällä tavalla. SAK pitää kunnallistalouden rakenteiden uudistamista yhtenä merkittävimmistä maaseudun elinvoimaa kestävästi lisäävistä toimista.

SAK:n linja on, että peruspalveluiden ja infrastruktuurin on oltava kunnossa koko maassa. Haja-asutusalueilla paikallisten yhteisöjen on ratkaistava missä määrin niiden kannattaa omin varoin tukea kiinteän laajakaistaverkon tihentämistä, silloin kun markkinatoimijat eivät saatavuusongelmaa ratkaise. Nopeat tietoliikenneyhteydet on joka tapauksessa ulotettava asteittain kouluihin, kirjastoihin ja yhteispalvelupisteisiin koko maassa. SAK haluaa varmistua myös siitä, että kansalaistoiminnan vahvistamisen syynä ei ole palvelu- ja hallintorakenteiden samanaikaisesti tapahtuva palveluyksiköiden vähentämis- ja keskittämistavoite. Sinänsä kannatettavalla kansalaistoiminnan vahvistumisella ei voida perustella peruspalveluiden tuottamista tulevaisuudessa osittain kansalaisten vastuulle.

5. Työelämän kehittäminen

Työelämän kehittäminen -toimenpidelinjauksessa käsitellään työmarkkinaosapuolia suoraan koskevia asioita. Kappale onkin erityisen tärkeä. Työelämän kehittäminen -linjauksen varsinainen leipäteksti on etupäässä asiallista. Kaikki esitetyt toimenpide-ehdotukset eivät ole kuitenkaan kannatettavia.

SAK kannattaa 5. strategisen linjauksen jälkimmäistä osiota: ”Maaseudun maahanmuuttajat tunnistetaan uutena väestöryhmänä, jolla on omat lähtökohdat ja tarpeet. Maahanmuuttajien edellytyksiä tulla täysivaltaisiksi paikallisyhteisöjen jäseniksi parannetaan ja tuetaan”.

Suurelta osin myös Työperusteinen maahanmuutto -kappaleen teksti on hyvää. Jotta maahanmuuttajat saataisiin viihtymään ja pysymään alueilla, jossa heidän työpanokselleen on tarvetta, on kotouttamistoimiin panostettava kunnolla. Toimenpide-ehdotus 44. ei vastaakaan tekstin henkeä ja siksi ehdotamme siihen muutosta. Maahanmuuttajien sijoittumista maaseudulle tulee tukea suvaitsevaisuuskasvatuksella sekä kotouttamistoimenpiteitä rahoittamalla kuten luonnoksessa esitetään, mutta ei työllistämishankkeilla. Jos maaseudulla on pulaa osaavasta työvoimasta, niin kuin ohjelmassa annetaan ymmärtää, eivät esim. palkkatuetut työpaikat ole perusteltavissa. Muuten kannatettavasta toimenpide-ehdotuksesta 44. olisikin poistettava osa ”tuetaan työllistämishankkeilla”.

SAK ei myöskään kannata toimenpidettä 49. ohjelmaluonnoksessa olevassa muodossa. Kaikki alueet, myös perinteinen maaseutu, kuuluvat jo nyt aluekehityksen piiriin. Alueen elinkeinorakenteen ja ikääntyvän väestön tuomat muutokset sekä työelämän kasvavat vaatimukset edellyttävät jatkuvaa kehittämistä ja koulutuksen ennakointia. Tätä työtä tehtäessä maaseudun erityistarpeet on tuotava esille, jos ne eivät jo ole maakuntien kehittämisohjelmissa. Alueiden ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeista vastaavat lääninhallitukset, maakuntaliitot, te-toimistot ja koulutuksen kuntayhtymät sekä korkeakoulut. Yhteistyökumppaneina ovat mm. elinkeinoelämän järjestöt ja työmarkkinaosapuolet. Valtion työmarkkinoiden vahvistaminen pelkillä OPM:n ja OPH:n toimilla ei ole riittävää.

Osittainen analyysin ja esitettyjen faktojen ristiriita näkyy mm. Työvoiman saatavuus -kappaleessa. Siinä todetaan, että: ”..työvoimapula on vakava uhka niin yritysten kilpailukyvylle kuin koko yhteiskunnan toimivuudelle ja tasa-arvoisten palveluiden tarjoamiselle&#;8230 alhaisemman tason tehtävien lisäksi pulaa on lääkäreistä, opettajista ja pätevistä ammattilaisista yrityksissä”. Nykytilan ja muuttuvan toimintaympäristön kuvauksissa eikä myöhemmin Työvoiman saatavuus -kappaleestakaan kuitenkaan selviä, millä Suomen maaseudun alueilla on tarve saada ulkomaalaista työvoimaa ja missä määrin. Päinvastoin, ohjelmaluonnoksessa esitettyjen tilastojen mukaan kaupunkien lähellä olevaa maaseutua lukuun ottamatta maaseudulla on korkeampi työttömyysaste kuin mitä kaupungeissa. Ohjelmassa tulisikin tarkentaa – jos perusteet ovat esitettävissä, millä alueilla ja millä aloilla Suomen maaseudulla on pulaa osaavasta työvoimasta vuoteen 2013 mennessä kausityöntekijöitä ja yksittäisiä terveydenhoitoalan paikkoja lukuun ottamatta.

Ohjelmassa jää myös perustelematta työn muotoja käsittelevän kappaleen virke: ”globaali työperusteinen muuttoliike on kasvussa, sillä monikansalliset yritykset tarvitsevat jatkuvasti liikkuvaa, osaavaa työvoimaa. Myös muuttoliike kasvaa, esimerkiksi ilmastopakolaisuus”. Mikä on tämän virkkeen relevanssi taloudellisten muutosten kannalta Suomen maaseudun näkökulmasta? Suomen maaseudulla ei ole monikansallisia yrityksiä, jotka tarvitsevat osaavaa, liikkuvaa työvoimaa. Myös viittaus ilmastopakolaisuuteen tässä yhteydessä on hämmentävä, sillä muuten pakolaisproblematiikkaa ei käsitellä ohjelmassa ollenkaan. Jos pakolaisuus halutaan mukaan maaseutupoliittiseen ohjelmaan ml. ilmastopakolaisuus olisi sen paikka paremminkin Globalisaatio -kappa-leessa. SAK:n mielestä pakolaispolitiikka ei tähän ohjemaan kuitenkaan kuulu.

Työn muotojen muuttumista Taloudelliset muutokset -kappaleessa puolestaan listataan pätkätyö ja osa-aikatyöt muiden vaihtelevien työn muotojen mukana ja todetaan maaseudun olevan mm. näistä syistä entistä useammin mahdollinen toimintaympäristö ihmisille. On kuitenkin huomattava, että pätkätyö- ja osa-aikatyö eivät ole useinkaan positiivisia mahdollisuuksia ja siten niitä tulisi käsitellä tasapainoisemmin ohjelmassa. Asiakokonaisuudessa mainitut etätyö, liikkuva työ ja tietotyö ovat SAK:nkin mielestä mahdollisuuksia maaseudulle tuovia asioita ja kappaleen kokonaisuuteen hyvin istuvia ajatuksia.

Koko ohjelmanluonnoksen ongelmallisin kappale käsittelee sopimuksellisuutta. Vaikeaksi kappaleen tekee lähinnä siinä käytettävä terminologia. Ns. sopimuksellisuuden tavoite sinänsä eli tarpeellisten palvelujen ja työtehtävien toteuttamisen mahdollistaminen tai muu yhteinen hyvä on sinänsä kannatettava idea maaseudullakin, mutta tavoitteiden toteuttamista varten ei ole syytä hyväksyttää poliittisessa ohjelmassa yhtä (monista) teoreettista mallia. Tavoitteeseen pääsemiseksi voisi sitä vastoin hyödyntää niitä rahoitusmekanismeja, toimijoita ja toimintamalleja, jotka ovat jo olemassa.

Minkään politiikkasektorin – ei myöskään maaseudun – kokonaisohjelmassa ei pitäisi omistaa kappaletta teoreettisille pohdinnoille aiheesta, joka on suurimmalle osalle sidosryhmää ja poliittisia päättäjiä täysin tuntematonta. Näin on tehty maaseudun kokonaisohjelman sopimuksellisuutta käsittelevässä kappaleessa. Tätäkin ongelmallisempaa on kuitenkin se, että tutkimusmaailmassa kehitetty teoriamalli käyttää suomalaisessa yhteiskunnassa jo vakiintuneita termejä kuten kolmikantayhteistyötä, sopimuksellisuutta ja työnjaosta sopimista vastoin yleisiä ja jo vakiintuneita käytäntöjä näistä poikkeavassa merkityksessä.

SAK ei voi hyväksyä ohjelmaa, jossa yllä mainittuja termejä käytetään muussa kuin työmarkkinajärjestöihin viittaavassa merkityksessä – eikä erityisesti kun asiaa käsitellään kappaleen Työelämän kehittäminen alla. Vakiintuneen käytännön mukaan kolmikantayhteistyö viittaa yhteistyöhön valtion ja työmarkkinajärjestöjen (kuntien, valtion ja kirkon työmarkkinalaitokset, EK, SAK, STTK ja Akava) kesken. Ohjelmaluonnostekstissä kolmikantayhteistyöelimenä viitataan virheellisesti kuntien, järjestöjen ja yritysten väliseen yhteistyöhön ja näiden rooliksi sovitellaan luonnoksessa jopa työnjaosta sopimista.

Lisäksi Rakennerahastohallinnosta jo vakiintunutta termiä ”välittäjäorganisaatio” käytetään luonnoksen omintakeisessa teoriamallissa myös erittäin suppealla tavalla. Ei ole perusteltua, että Suomen Kylätoimikunta saisi maaseudulla monopoliaseman välittäjäorganisaationa toimimiseen. Välittäjäorganisaatioksi valikoitumisen pitää tapahtua myös maaseudulla vapaasti kullekin alueelle parhaiten sopivien toimijoiden joukosta. Koulutusta ei voi myöskään ennakkoon antaa kenenkään monopoliksi, vaan se on kilpailutettava normaalisti julkisen hankintalain mukaisesti.

Näillä perustein SAK ei tue 5. strategialinjauksen ensimmäistä kohtaa ”Maaseudun hajanaisten töiden kokoamiseksi kehitetään sopimuksellisuutta ja välittäjäorganisaatiotoimintaa yritystoiminnan lisäämiseksi. Kausi- ja keikkatyön järjestämiseksi kehitetään toimivia työnvälitysmenettelyjä”. Sopimuksellisuutta käsittelevän kappaleen lisäksi SAK ei hyväksy ohjelmaluonnoksen toimenpide-ehdotuksia 50., 51. eikä 52. siinä muodossa, jossa ne nyt esitetään.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry