Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Lausunnot Luonnos hallituksen esityksest…

Lausunnot

Luonnos hallituksen esityksestä eduskunnalle lukiolaiksi ja laiksi ylioppilastutkinnon järjestämiestä annetun lain muuttamisesta

SAK:n lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle.

Opetus- ja kulttuuriministeriö
kirjaamo@minedu.fi
lukiouudistus@minedu.fi

OKM/41/010/2017

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt esityksen lukiorakenteen ja lukiolain uudistamiseksi. Esityksen tavoitteena on lisätä lukiokoulutuksen vetovoi-maa, sen tuottamaa jatko-opintokelpoisuutta ja sujuvoittaa siirtymistä kor-kea-asteelle sekä edistää lukiolaisten hyvinvointia.

Esitys on pääosin kannatettavana. Siinä on tavoittanut lukiokoulutuksen keskeisimmät tavoitteet sekä oikeanlainen analyysi tulevaisuuden haasteis-ta. Suomen rooli kansainvälisessä työnjaossa tulee perustumaan myös jat-kossa korkeaan osaamiseen. Pidämme tärkeänä sitä, että esityksessä ko-rostuvat tietojen ja taitojen sekä hyvinvoinnin ja jaksamisen välinen yhteys. Pyydettynä lausuntonaan Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry kiinnittää huomion seuraaviin osiin esitystä.

Lukiokoulutuksen tarkoitus 

Lukiokoulutuksen tarkoituksen määrittely on kannatettava. SAK näkee myönteisenä, että esityksessä turvataan valmiudet jatkaa opintoja ilman erillistä säännöstä myös toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. 

Yhteistyö ja koulutuksen hankkiminen 

Lukiokoulutuksen olisi mahdollistettava entistä paremmin joustavampien opintopolkujen rakentaminen osaamisen laajentamisessa ja syventämisessä myös muiden koulutuksen järjestäjien, koulutusmuotojen ja – asteiden ope-tustarjontaa hyödyntäen. Yhteistyömuodot korkea-asteen kanssa on esityk-sessä tuotu perustellusti esiin. 

SAK pitää tärkeänä myös sitä, että lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulu-tuksen kehittämistä tehdään yhteistyönä. Samat haasteet tietojen ja taito-jen yhdistämisestä työelämässä tarvittavaksi osaamiseksi koskettavat mo-lempia toisen asteen koulutusmuotoja. Työelämän muutokset puolestaan haastavat kokeilemaan uudenlaisia tapoja yhdistellä lukiokoulutusta ja am-matillista koulutusta. SAK katsoo, että opiskelijan tosialliset mahdollisuudet yhdistää ja valita opintoja ammatillisen- ja lukiokoulutuksen välillä tulee olla nykyistä selkeämmät. 

Oppimäärien tavoitteelliset suorittamisajat, mitoitus ja laajuus 

Lukion oppimäärän tavoitteellinen suorittamisaika olisi edelleen kolme vuot-ta. Opiskelijalla olisi kuitenkin perustellusta syystä oikeus poiketa tavoi-teajasta joko pidentävästi tai lyhentävästi. Esitys on perusteltu opintojen lä-päisyn sekä nuorille ja aikuisille tarkoitettujen erillisten oppimäärien näkö-kulmasta. Opintopisteiden käyttäminen mittayksikkönä on kannatettavaa ja lisää lukio-opintojen yhteismitallisuutta muiden koulutusten kanssa.

Opintojen järjestäminen    

Lukion tehtävä yleissivistävänä koulutuksena on huomioitu oppimäärän si-sällön määrittelyissä. SAK näkee erittäin tärkeänä, että lähiopetus on nos-tettu esityksessä lähtökohtaiseksi järjestämismuodoksi. Etä- ja monimuoto-opetuksella voidaan täydentää ja monipuolistaa opintotarjontaa, helpottaa opintoihin osallistumista ja niiden suorittamista yksilöllisten tarpeinen mu-kaisesti ja eri koulutusasteiden yhteistyönä.

SAK haluaa kiinnittää huomion tarpeeseen kehittää yhteisöllisiä oppimisen tapoja lukiokoulutuksessa. Viime vuosikymmeninä lukiokoulutuksen kehit-tämisen johtoajatuksena on ollut yksilöllisten valintojen korostaminen. Tä-män kehityksen nurjana puolena on ollut opiskelijoiden kokeman irrallisuu-den ja yksilösuorittamisen korostuminen koulutuksessa. Työelämässä on samanaikaisesti pikemminkin vahvistunut tiimimäinen työskentelytapa. Nä-mä seikat puoltavat vahvasti sitä, että lukiokoulutuksessa vahvistetaan yh-teisöllistä oppimista ja tekemistä niin opetuksen järjestämisessä kuin koulu-tuksen rakenteissakin. 

SAK näkee myönteisenä, että työelämäyhteys on lisätty opintojen järjestämi-sen osioon. Sitä kautta eri toimialojen tuntemus ja tietämys ura- ja opinto-vaihtoehdoista lisääntyy jo lukio-opintojen aikana ja helpottaa siirtymistä jat-ko-opintoihin. 

Opiskelijaksi ottaminen    Opiskelijaksi ottamisen edellytysten osalta esitys on kannatettava. SAK nä-kee myönteisenä, että lukiopintoihin on mahdollista hakeutua perusopetuk-sen oppimäärän ohella myös vanhan peruskoululain tai vastaavan sitäkin vanhemman oppimäärän suorittaneet. Aikuisväestön osaamistason nosta-misen näkökulmasta tämä on perusteltua. Vastaavasti maahanmuuttajien osaamistason nostamisen sekä yhteiskuntaan ja työmarkkinoille kiinnittymi-sen näkökulmasta on perusteltua, että lukioon voi hakeutua myös ulkomai-sella todistuksella, joka lähtömaassa antaisi lukiokelpoisuuden. 

Opiskeluoikeus    SAK kannattaa esitystä. Se täsmentää nykykäytäntöä kriteereistä, joilla opiskelija voi saada lisäaikaa opintojen loppuun suorittamiseen. Toisen as-teen opintojen suorittaminen parantaa oleellisesti henkilön työmarkkinakel-poisuutta ja yhteiskuntaan kiinnittymistä. On tärkeää, että koulutustakuu toteutuu toisen asteen osalta ja tutkinnon suorittaminen loppuun saakka mahdollistetaan opiskelijan elämäntilanteen mukaisesti. 

Oikeus saada opetusta ja opintojen ohjausta

Oikeus saada opintojen ohjausta täsmentyisi nykyiseen verrattuna. Esitys on kannatettava. SAK katsoo kuitenkin, että ohjauksen lisäämisestä aiheutu-viin lisävelvoitteisiin on koulutuksen järjestäjällä oltava riittävä resurssi val-takunnallisesti. Esityksen mukaan opiskelijalla olisi oikeus ohjaukseen myös lukion suorittamisen jälkeen, mikäli ei saa jatko-opintopaikkaa. Seuranta on sinänsä kannatettavaa. Ammatillisen koulutuksen puolella seurantaele-mentti on mukana ja toisen asteen yhtenäisyyden näkökulmasta asia on pe-rusteltu. SAK kuitenkin katsoo, että seurantavelvoitteen laajentamisen yh-teydessä on tarkoin selvitettävä mitkä velvoitteet ja vastuut kuuluvat koulu-tuksen järjestäjälle ja mitä yhteistyötä, yhtymäkohtia ja velvoitteita tulee ky-seeseen esim. työvoimahallinnon kanssa. 

Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Esitys henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatimisesta on kannatettava. Oman opintopolun jäsentäminen ja suunnittelu auttaa hahmottamaan käsi-tystä omasta opintopolusta ja lukion jälkeisistä suuntautumisvaihtoehdoista. Ammatillisessa koulutuksessa henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuun-nitelman laatiminen on pakollista ja toisen asteen yhtenäisyyden näkökul-masta on perusteltua, että samaa käytäntöä voi hyödyntää myös lukiossa. Opintosuunnitelmalla on selkeä ohjauksellinen tehtävä, joten opiskelijalla on oltava riittävä tuki sen laatimiseen, ylläpitämiseen ja muuttamiseen ohjauk-seen pätevöityneen ammattilaisen tuella. 

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta säädet-täisiin nykyistä selkeämmin koulutuksen järjestäjän aktiivisena velvollisuu-tena. Tunnistaminen ja tunnustaminen tehtäisiin henkilökohtaisen opinto-suunnitelman laatimisen yhteydessä. Tunnustettavaksi voisi tulla muussa koulutuksessa, työelämässä tai harrastus- ja järjestötoiminnassa hankittua osaamista. Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen on ammatillisessa koulutuksessa osa opintoja, joten toisen asteen yhtenäisyyden näkökulmas-ta on perusteltua soveltaa käytäntöä myös lukiossa. SAK katsoo, että työ-kokemuksen huomioiminen edesauttaa lukio-opintojen työelämäyhteyden vahvistamista. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen voi tehostaa opiske-lua, kannustaa omaehtoiseen non-formaaliin oppimiseen sekä madaltaa koulutuksen ja muun elämän välisiä eroja. 

Oppimisen tuki    SAK näkee myönteisenä, että laissa säädetään oikeudesta erityiseen tu-keen sekä lukion erityisopettajien kelpoisuudesta. Erityisen tuen tarve voi ilmetä lukiolaisen arjessa eri syistä. Etenkin nivelvaiheissa oppimisen tuki voi liudentaa nuoren siirtymistä toisen asteen opintoihin. 

Opiskelijan vaikutusmahdollisuuksien turvaamien ja opiskelijakunta

SAK pitää tärkeänä, että lukio-opetuksen tavoitteissa korostuu koulutuksen kasvatuksellinen rooli kohti yhteiskunnan jäsenyyttä. Tulevaisuuden yhteis-kunta tarvitsee entistä aktiivisempia kansalasia, jotka kykenevät vaikutta-maan yhteiskunnan kehittämiseen sekä toimimaan eettisesti ja moraalisesti kestävällä tavalla. Suomalainen koulutusjärjestelmä tuottaa nuorille hyvät tiedolliset ja taidolliset valmiudet, mutta ei kannusta riittävästi esimerkiksi kansalaisvaikuttamiseen. Tältä osin esityksen kirjaukset opiskelijakunnan toiminnasta ovat oikeansuuntaisia ja kannustavat nuoria aktiivisena kansa-laisen toimimiseen. 

Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Turvallinen ja kannustava oppimisympäristö edesauttaa opintojen etenemis-tä ja läpäisyä. Koulukiusaamisen pitkäkestoiset vaikutukset voivat määrit-tää opiskelijan myöhempää elämää merkittävästi. SAK pitää erittäin tärkei-nä toimia, joilla työrauha kaikilla koulutusasteilla turvataan. Kiusaamisen nostaminen lain tasolle on selkeä ja velvoittava viesti asian vakavuudesta. 

Opiskelijalta perittävät maksut

SAK kannattaa maksutonta toista astetta. Opiskelijalta perittävät maksut ja opiskelusta aiheutuvat muut kustannukset eivät saa muodostua esteeksi opiskeluun hakeutumiselle tai opintojen loppuun saattamiselle. SAK pitää tärkeänä, että oikeus maksuttomaan opetukseen ja ohjaukseen on kirjattu lakiin.

Ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain muuttamien

Ylioppilastutkinnon suorittamisen osalta SAK haluaa kiinnittää huomion yli-oppilastutkinnon uusimiseen sekä ylioppilastutkinnosta perittäviin maksuihin. 

Oikeus ylioppilastutkinnon uusimiseen on nykyisen rajoitettu. Koska korkea-koulujen opiskelijavalinnat uudistuvat ja ylioppilastutkinnolla tulee jatkossa olemaan nykyistä suurempi merkitys korkeakoulujen sisäänpääsyssä, on pe-rusteltua, että uusimiskertojen rajoituksista luovutaan. SAK kuitenkin pai-nottaa, että ammatillinen toinen aste tulee kytkeä kokonaisuuteen mukaan. Ammatillista väylää pitkin hakeutuvilla tulee jatkossakin olla tosialliset mah-dollisuudet tulla valituiksi korkeakouluopintoihin. Ylioppilaskokeen rajoituk-seton uusiminen ei saa muodostaa estettä ammatillista väylää pitkin hakeu-tuville, vaan kokonaisuutta on kehitettävä toisen asteen yhtenäisyyden mu-kaisesti. 

Ylioppilaskokeen uusimisesta perittävistä maksuista säädettäisiin erikseen asetuksella. Uusittavien kokeiden määrän on arvioitu kasvavan 13 000:lla vuodessa ja kokelaskohtaiseksi kustannukseksi 58 euroa. Ammatillisessa koulutuksessa perustutkinnon suorittaneilta ammatti- ja erikoisammattitut-kinnon suorittajilta voidaan periä kohtuullista maksua. Maksut vaihtelevat alakohtaisesti ja tutkinnon osittain, mutta keskimäärin opiskelijalta peritään muutaman kymmenen tai sadan euron maksuja. Tutkintomaksun maksaa tutkinnon suorittaja itse. SAK kannattaa maksutonta toista astetta, mutta toisen asteen yhtenäisyyden ja tasapuolisuuden näkökulmasta ylioppilasko-keen uusimisesta aiheutuvien kulujen jakaantuminen ei ole ongelmaton. SAK katsoo, että ammattista koulutusta vastaavasti ylioppilaskokeen uusi-misesta aiheutuvat hallinnolliset kulut voitaisiin periä opiskelijalta silloin, kun kyse on lukion oppimäärän jo suorittaneesta henkilöstä ja kun koe uusitaan nimenomaan arvosanan korottamistarkoituksessa. 

Yhteenveto    SAK:n mielestä esitys lukiorakenteen ja lukiolain uudistamiseksi on tavoitta-nut lukiokoulutuksen keskeiset tavoitteet. Esitetyt toimenpiteet vastaavat tulevaisuuden osaamishaasteisiin. On tärkeää, että tulevaisuuden lukiokou-lutus kykenee nykyistä paremmin kytkemään tiedon soveltamisen osaksi opetuksen arkea. Pidämme tärkeänä sitä, että esityksessä korostuvat tieto-jen ja taitojen sekä hyvinvoinnin ja jaksamisen välinen yhteys. 

Panostukset ohjaukseen ovat monella tapaa perusteltuja. Ohjaus tukee paitsi lukiolaisten opintojen etenemistä ja läpäisyä myös selkeyttää käsitystä jatko-opinto- ja uravalinnoista. Henkilökohtainen opintosuunnitelma, osaa-misen tunnistaminen ja tunnustaminen tukevat prosessia. Työelämän kyt-keminen lukiokoulutukseen nykyistä selvemmin on myönteistä ja selkeyttää opiskelijan näkemystä eri toimialojen antamista mahdollisuuksista. SAK kat-soo kuitenkin, että ohjauksen lisäämisestä ja seurantavelvoitteen laajentu-misesta aiheutuviin lisävelvoitteisiin on oltava riittävä resurssi valtakunnalli-sesti. 

Parhaillaan uudistetaan myös ylioppilastutkintoa ja korkeakoulujen opiskeli-javalintaa. Nämä uudistukset korostavat opiskelijan vastuuta omista valin-noistaan sekä nykyistä nopeampaa siirtymistä toiselta asteelta jatko-opintoihin. Samalla lukiolaisten koulu-uupumus on lisääntynyt. Selvitysten mukaa tytöistä noin viidennes ja pojista hieman alle 10 prosenttia kokee koulu-uupumusta. SAK näkee erittäin tärkeänä, että lukioiden on vastattava tähän ja tarjottava enemmän apua opinnoista selviämiseksi sekä hyvinvoin-nin ja jaksamisen osalta. Yhteisöllistä oppimista ja yhdessä tekemistä on syytä vahvistaa niin opetuksen järjestämisessä kuin koulutuksen rakenteis-sa sillä työelämässä näiden taitojen merkitys korostuu.

SAK pitää erittäin tärkeänä sitä, että toisen asteen koulutusta kehitetään kokonaisuutena. Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen kehittämis-tä tulee tehdä yhteistyönä. Kokonaistarkastelu on tarpeen myös korkeakou-lujen oppilasvalintojen osalta. Ammatillista väylää pitkin hakeutuvilla tulee jatkossakin olla tosialliset mahdollisuudet tulla valituiksi korkeakouluopin-toihin. Samat haasteet tietojen ja taitojen yhdistämisestä työelämässä tar-vittavaksi osaamiseksi koskettavat molempia toisen asteen koulutusmuoto-ja. Työelämän muutokset puolestaan haastavat kokeilemaan uudenlaisia tapoja yhdistellä lukiokoulutusta, ammatillista koulutusta sekä korkea-asteen opintoja. Tähän tulee jatkossa kehittää nykyistä toimivammat käy-tänteet. 

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry