Kansainvälinen työjärjestö ILO:lle annettava raportti ratifioimattomista yleissopimuksista ja suosituksista (ILO:n perussopimuksen artikla 19)

Lausuntoa 4.1.2019 on täydennetty 31.1.2019.

kirjaamo@tem.fi

Lausuntopyyntönne 15.11.2018
TEM/1576/04.03.02/2018

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Akava ry ja
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry lausuvat seuraavasti:

Ammatillista kuntoutusta ja työllistämistä koskeva suositus nro 168

Ammatillista kuntoutusta ja työllistämistä koskeva suositus (nro 168) liittyy ILOn yleissopimukseen nro 159, ammatillista kuntoutusta ja työllistämistä koskeva yleissopimus (vajaakuntoiset henkilöt).

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK viittaavat Akavan ja SAK:n lausuntoon 29.5.2015 yleissopimuksen nro 159 soveltamisesta (Lausuntopyyntö 1.4.2015/Dnro TEM/547/04.03.02/2015) uudistaen tuolloin lausutun.

Lisäksi palkansaajakeskusjärjestöt lausuvat seuraavaa:

Ottaen huomioon, että Suomi on viime vuosien politiikoissaan pitänyt kuntoutuksen ja osatyökykyisten teemoja esillä erilaisissa hankkeissa, kuten Osatyökykyisille tie työelämään -hanke, kuntoutuksen uudistamiskomitea tai osana eläkejärjestelmän ja työterveyshuollon kehittämistä, vajaakuntoisilla henkilöillä ei ole tällä hetkellä Suomessa yhdenvertaisia työllistymismahdollisuuksia avoimilla työmarkkinoilla ja ongelmia ilmenee myös ammatillisen kuntoutuksen saatavuudessa.

Edelleenkään kaikki osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevat henkilöt eivät pääse töihin, vaikka haluaisivat. Tämä johtaa toimeentulon merkittävään heikentymiseen, kun he joutuvat elämään pelkän osatyökyvyttömyyseläkkeen varassa.

Yhä merkittävä työllistymisen edellytyksiä heikentävä tekijä on työnantajien asenteet, joita kuvataan selvityshenkilö Markku Lehdon raportissa ”Kaikki mukaan! OSATYÖKYKYISET TYÖMARKKINOILLA ” (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2011:5). Lisäksi työllistymisen edellytyksiä heikentää se tosiasia, että työpaikoilla ei osata hyödyntää vajaakuntoisten henkilöiden työllistämisen tukimuotoja.

Vaikka Suomessa yhdenvertaisuuslaki edellyttää työantajan tekevän työpaikalla kohtuullisia mukautuksia ja työturvallisuuslaissa on vaatimukset työn turvallisuudesta ja terveellisyydestä, niin kuitenkin työnantajat ovat monesti haluttomia muokkaamaan työpaikoilla työtä ja työoloja vastaamaan työntekijän terveydellisiä edellytyksiä. Työpaikoilla käydyissä työkykyneuvotteluissa työnantaja voi todeta, ettei ole mahdollista muokata tai mukauttaa työoloja. 

Ammatillisen kuntoutuksen saatavuutta heikentää olennaisesti suomalaisen kuntoutusjärjestelmän hajanaisuus ja pirstaleisuus. Erityinen ongelma syntyy silloin, kun vajaakuntoinen henkilö jää työttömäksi. Vastuu työttömän vajaakuntoisen henkilön kuntoutuksesta ja työkyvyn tuesta hajaantuu eri viranomaisille, työvoimahallinnolle ja julkiselle terveydenhuollolle ja mahdollisesti joltakin osin myös kansaneläkelaitokselle ja/tai eläkevakuutusyhtiölle. Vastuu kokonaisuuden koordinaatiosta on edelleen puutteellinen.

Kuten jo aiemminkin on todettu, kuntoutusjärjestelmän hajanaisuuden ja palvelujen saatavuuden ongelmien vuoksi käytännössä syntyy tilanteita, joissa ammatillisen kuntoutuksen edellytyksenä olevaa lääkinnällistä kuntoutusta joutuu odottamaan. Tästä seuraa ammatillisen kuntoutuksen aloittamisen viivästyminen. Kuntoutuksen onnistumisen ja ennusteen kannalta viivästymät ovat omiaan heikentämään saavutettavaa lopputulosta.

Ammatillisen kuntoutus on jakautunut monen toimijan vastuulle ja työvoimaviranomainen on vetäytynyt viime vuosina suurelta osin kuntoutuksen järjestämisestä. Vajaakuntoiset luokitellaan työvoimapalveluissa usein vaikeasti työllistettävien henkilöiden ryhmään ja heille ei edes yritetä tarjota aktiivitoimenpiteitä työllistymisen tueksi. Lisäksi monilla työkyvyttömyyseläkettä hakeneilla, työttömillä henkilöillä olisi ollut oikeus työeläkeyhtiöiden järjestämään ammatilliseen kuntoutukseen jo työttömyysaikanaan, mutta mikään toimivaltainen viranomainen ei ole ohjannut heitä kuntoutukseen.

Lisäksi eri järjestöt ja yhdistykset ovat mukana tuottamassa erilaisia työpajatyyppisiä palveluja pitkäaikaistyöttömille ja osin myös vajaakuntoiille henkilöille. Tältä osin joudutaan taiteilemaan kilpailulainsäädännön tiukan tulkinnan kanssa, jottei tulisi syytöksiä kilpailun vääristämisestä.

Edelleen ammatillisen kuntoutuksen keinovalikoimasta valitaan useimmiten käyttöön työkokeilu. Kuntoutuksen vaikuttavuuden näkökulmasta keinovalikoimaa tulisi kuitenkin laajentaa siten, että se vastaisi paremmin kuntoutujan tarpeisiin, kuten työkykyä rajoittavaan vammaan tai sairauteen sekä jäljellä olevaan työkykyyn. Myös kuntoutujan koulutus ja osaaminen sekä mahdollinen lisä- tai täydennyskoulutus tulisi olla painokkaasti kuntoutusmuodon valinnassa mukana.

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK toteavat, että suosituksen tavoitteiden toteuttamiseksi Suomessa tarvitaan kehittämistoimia ammatillisessa kuntoutuksessa ja osatyökykyisten työllistämisessä.

Työllisyyspolitiikkaa koskeva suositus nro 169

Suomen työllisyyspolitiikan kehityssuunta ei ole ollut hyvä viime vuosina. Suomen hallitus on alkanut voimakkaasti korostaa työn tarjonnan lisäämistä. Keinot sen saavuttamiseksi ovat olleet hyvin kyseenalaisia, sillä työn tarjontaa on pyritty lisäämään pääsääntöisesti heikentämällä työntekijöiden asemaa, työttömyys- ja työsuhdeturvaa. Kokonaiskysynnästä huolehtimisen sijaan Suomen hallitus on keskittynyt yritysten kustannuskilpailukyvyn nostamiseen. Sama suuntaus on vallinnut myös työlainsäädännön kehittämisessä siten, että työntekijän oikeuksien ja suojelun periaatteen sijaan sääntelyn lähtökohdaksi on asetettu yritysten kilpailukyvyn edistäminen ja työnantajien etu. Esimerkkinä suuntauksesta voidaan mainita työntekijöiden irtisanomissuojan heikentäminen.

Suosituksessa 169 todetaan, että työllisyyttä edistävien toimintapolitiikkojen valmistelu tulisi laatia yhteistyössä palkansaaja- ja työnantajajärjestöjen kanssa. Suomen hallitus on kyseenalaistanut osittain työelämän lainsäädännön kolmikantaisen valmistelun. Kolmikantainen yhteistyö on ollut joiltakin osin hyvin vähäistä ja huonoimmillaan valmiiksi tehtyjen päätösten ilmoittamista. Työelämän lainsäädännön valmistelu on ollut liian nopeaa ja tempoilevaa. Lisäksi lakiehdotusten vaikutusarviot ovat olleet usein riittämättömät.

Suomen hallitus pyrki parantamaan työllisyyttä työttömyysturvalainsäädäntöön vuoden 2018 alusta voimaan tulleella aktiivimallilla, jossa työttömän työnhakijan on täytettävä uusia aktiivisuusedellytyksiä saadakseen työttömyysturvansa täysimääräisenä. Aktiivimalli on kuitenkin osoittautunut toimimattomaksi ja se kohtelee ihmisiä eriarvoisesti ottaen huomioon työttömille tarjolla olevien palvelujen saatavuus, tarjolla olevat työpaikat ja näiden alueelliset vaihtelut. Malli ei myöskään mittaa työttömän työnhakijan aitoa aktiivisuutta eikä ota huomioon riittävän laajasti työttömän työnhakijan omia toimia aktiivisuuden osoittamiseksi. Aktiivimalli onkin työllisyyden edistämisen sijaan muodostunut työttömyysturvan leikkuriksi, kun sen voimaantulon seurauksena on työttömyysetuuden tasoa leikattu yli puolelta etuuden saajista. Palkansaajakeskusjärjestöt toteavat, että lainsäädäntömuutoksen valmistelussa palkansaajien edustajat eivät päässeet tosiasiallisesti vaikuttamaan muutoksen sisältöön eivätkä siten hyväksyneet muutosta. Lisäksi palkansaajakeskusjärjestöt toteavat, että aktiivimallin ehtoja on jo eräiltä osin päätetty muuttaa.

Suomessa on ongelmia myös työttömien palveluiden järjestämisessä. Työvoimapalveluiden resursointi on Suomessa huomattavasti heikommalla tasolla kuin muissa Pohjoismaissa, kun tarkastellaan työvoimapalvelujen henkilöstömäärää. Myös työvoimapalvelujen rahoitus suhteessa bruttokansantuotteeseen jää muita Pohjoismaita vaatimattomammaksi.

Erityisesti työllisyyspolitiikan puutteet ilmenevät työttömien ohjauksessa ja työllisyyttä edistävien koulutusten järjestämisessä. Työvoiman kohtaanto-ongelma johtuukin osaltaan näistä seikoista. Valmistelussa olevasta työvoimapalveluiden kasvupalvelu-uudistuksesta aiheutuu epävarmuustekijöitä palveluiden kehittämiselle ja niiden tulevalle rahoitukselle.

Pääministeri Sipilän hallituksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaan nostaa Suomen talous kestävän kasvun ja kohenevan työllisyyden uralle. Hallitusohjelman mukaan tavoitteena on, että Suomessa työn tekeminen ja työn teettäminen olisivat aina kannatettavaa. Näihin tavoitteisiin hallitus on pyrkinyt muun ohella tekemällä leikkauksia työsuhdeturvaan, ammatilliseen koulutukseen ja työttömyysturvaan. Hallituskauden aikana työntekijöiden etujen heikennykset on valmisteltu yksityiskohtaisesti, mutta työntekijöiden asemaa parantavat esitykset ovat jääneet keskeneräisiksi. Palkansaajat eivät ole näitä heikennyksiä hyväksyneet.

Suomen hallituksen keskeiset lainsäädäntömuutokset ja -esitykset, jotka ovat heikentäneet palkansaajien etuja ja asemaa

Pääministeri Sipilän hallitus muodostettiin keväällä 2015. Hallitusohjelmaa arvosteltiin yhteiskunnan heikompiosaisia syrjiväksi ja perustuslain vastaiseksi. Hallitusohjelmaan kirjattiin useita säästötoimenpiteitä, joista monet osuivat palkansaajaan. Esimerkiksi ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta esitettiin leikattavaksi 200 miljoonaa, vuorotteluvapaista 50 miljoonaa ja ammatillisesta koulutuksesta 190 miljoonaa.
Lisäksi hallitusohjelmaan sisältyi ”ehdollisia lisätoimia” eli niin sanottu Sipilän lisäleikkauslista. Lisäleikkauslistalla kiristettiin niin kutsutun kilpailukykysopimuksen syntymistä: leikkauksista luovuttaisiin, jos kilpailukykysopimus solmittaisiin. Listalla oli esimerkiksi 120 miljoonan lisäleikkaus ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan.

Lisäksi hallitus toi keväällä 2015 julkisuuteen esityksensä yhteiskuntasopimuksen solmimisesta työmarkkinajärjestöjen kanssa. Sopimuksen toimilla oli tarkoitus parantaa kilpailukykyä ja muutosturvaa. Sopimusneuvottelut kaatuivat kuitenkin talvella 2015.

Syksyllä 2015 hallitus esitti yhteiskuntasopimukselle vaihtoehtona niin sanottua pakkolakipakettia eli lakiesityksiä, jotka uhkaavat heikentää työehtoja ja leikata palkansaajien toimeentuloa tuntuvasti ja rajoittaa lainsäädännöllä kollektiivista neuvotteluoikeutta työnantajien hyväksi.

• Lakiesityksissä esitettiin muun muassa vuosiloman lyhentämistä 38:sta 30 työpäivään (lähinnä julkisella sektorilla), työntekijöiden vuosittaisen työajan pidentämistä sadalla tunnilla, sairausloman palkan leikkaamista, ensimmäisen sairauspäivän muuttamista palkattomaksi ja palkan maksamista kahdeksalta seuraavalta päivältä 80-prosenttisena, loppiaisen ja helatorstain muuttamista palkattomiksi vapaapäiviksi sekä vuosiloman enimmäispituudeksi kuutta viikkoa.  
• Lisäksi pakettiin kuului myös ylityökorvausten puolittaminen ja sunnuntaikorvauksen leikkaaminen, mutta muutaman viikon kuluttua ne peruttiin ja tilalle tuli lomarahojen pienentäminen 30 prosentilla.
• Lakiesityksistä lopulta yksikään ei toteutunut, koska kilpailukykysopimus saatiin neuvoteltua alkuvuonna 2016. Pakkolakien perustuslainmukaisuus oli kyseenalainen, koska ne olisivat rajanneet työntekijöiden vahingoksi palkansaaja- ja työnantajaliittojen oikeutta sopia työehdoista vapaasti.

Kun yhteiskuntasopimusneuvottelut kariutuvat joulukuussa 2015, hallituksen pakkolakipaketin välttämiseksi aloitettiin neuvottelut vaihtoehtoisesta paketista. Kilpailukykysopimus syntyy helmikuussa 2016 vaihtoehtona aiemmin esitetyille pakkolaeille. Hallitus vahvisti neuvottelutuloksen kesäkuussa 2016 ja sitoutui perumaan muun muassa hallitusohjelmaan kirjatut lisäleikkaukset työttömyysturvaan. Tämä sitoumus ei kuitenkaan pitänyt, sillä työttömyysturvaa leikkaava aktiivimalli tuli voimaan vuoden 2018 alussa.

• Julkisten alojen työntekijöiden lomarahoja leikattiin 30 prosentilla vuosina 2017–19. Yksityiselle sektorille suunnitellut samansuuruiset lomarahojen leikkaukset eivät toteutuneet.
• Vuosittainen työaika piteni palkattomasti hallitusohjelmassa esitetyn sadan tunnin sijaan 24 palkattomalla tunnilla vuoden 2017 alusta.
• Palkansaajien maksurasitus kasvoi, kun sosiaalivakuutusmaksuja siirrettiin työnantajilta palkansaajien maksettavaksi. Toisaalta tätä kompensoitiin palkansaajille verotuksessa.
• Osana sopimusta hallitus luopui keväällä 2015 esittämästään lisäleikkauslistasta

Keväällä 2016 hallitus esitteli uuden työllisyyspakettinsa huhtikuussa. Kipukohtina olivat työttömien työn vastaanottovelvollisuuden tiukennus ja ehdotus niin sanotun työnäytteen käyttöönotosta.

• Työnäytteen ideana oli, että työtön menisi vapaaehtoisesti 3−4 kuukaudeksi töihin ilman työsuhdetta. Työnäytteen ajalta työntekijälle maksettaisiin työttömyysetuutta. Osa ammattiliitoista totesi jättäytyvänsä pois kilpailukykysopimuksesta, jos esitys toteutuu.
• Kolmikantaisessa työryhmässä sovittiin lopulta, että työnäyte säännellään osaksi olemassa olevaa työkokeilua, joka voidaan toteuttaa soveltuvuuden arvioimiseksi järjestettävänä ja maksimissaan kuukauden kestävänä rekrytointikokeiluna ja joka sovitaan vähennettäväksi koeajasta.

Vuoden 2017 alusta tuli voimaan työttömien työn vastaanottovelvollisuuden tiukentaminen.

• Työttömällä ei ole enää ammattitaitosuoja-ajan jälkeen pätevää syytä kieltäytyä tarjotusta kokoaikaisesta työstä, vaikka palkka jäisi pienemmäksi kuin työttömyysetuus.
• Varmasta työpaikasta kieltäytymisestä asetettava korvaukseton määräaika nostettiin 60 päivästä 90 päivään. Karenssi alkaa vasta 30 päivän kuluttua työstä kieltäytymisestä.
• Työttömän on osallistuttava pääsääntöisesti kaikkiin tarjottuihin palveluihin ja käytettävä omaa autoa työmatkoihin myös työssäkäyntialueen ulkopuolella.
• Työssäkäyntialueen ulkopuolella (80 kilometriä kotoa) olevasta kokoaikatyöstä ei voi enää irtisanoutua työttömyysetuutta menettämättä, jos työmatkoihin kuluu päivässä keskimäärin enintään kolme tuntia.

Vuorotteluvapaan ehdot kiristyivät, kun hallitusohjelmaan kirjattu vuorotteluvapaan muutos tuli voimaan.

• Vuorotteluvapaan työhistoriaedellytys piteni 16 vuodesta 20 vuoteen.
• Vuorotteluvapaan enimmäiskesto lyheni 360:stä 180 päivään.
• Mahdollisuus vuorotteluvapaan jaksottamiseen poistui, eli vapaa on pidettävä yhdessä jaksossa.
• Pitkän työuran tehneiden korkeampi vuorottelukorvaus poistettiin. Korvauksen taso on kaikilla 70 prosenttia työttömyyspäivärahasta.

Vanhempainvapaan päivärahoja leikattiin.

• Vanhempainpäivärahakaudelta maksettava 30 päivän korotettu päiväraha poistui. Muutos koskee vuonna 2016 ja sen jälkeen alkaneita vanhempainpäivärahakausia.

Hallitus leikkasi sairausajan vuosilomasta palauttamalla siihen omavastuupäivät.

• Jos työntekijä sairastuu vuosiloman aikana, joka on pidempi kuin neljä viikkoa, loma voidaan lain mukaan siirtää myöhempään ajankohtaan. Lomasta kuusi päivää kuitenkin kuluu omavastuupäiviin. Tältä ajalta ei myöskään makseta sairausajan palkkaa. Lainmuutos on EU-tuomioistuimen tutkittavana ja päätös siitä saadaan vuonna 2019.

Perhevapailta karttuva vuosilomaoikeus heikkeni. Voimaan tuleva vuosilomalain muutos vähentää vuosiloman kertymistä äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan ajalta.

• Kun aikaisemmin vuosilomaa kertyi koko ajalta, muutoksen jälkeen sitä kertyy enintään kuudelta kuukaudelta. Muutos koskee huhtikuun alun jälkeen alkaneita perhevapaita.

Hallitus pyrki lisäämään paikallista sopimista lainsäädännöllä, joka syrjäyttäisi työehtosopimukset.

• Kilpailukykysopimuksessa saatiin sovittua paikallisen sopimisen pääperiaatteet, joilla estettiin työehtosopimusten syrjäyttäminen. Lopulta valmistelu keskeytettiin.

Keväällä 2017 hallitusohjelmassa yksipuolisesti päätetyt 200 miljoonan euron leikkaukset työttömyysturvaan tulivat voimaan. Ansioturvan pituus lyheni, korotusosia heikennettiin ja omavastuupäiviä lisättiin.

• Työttömyyspäivärahan enimmäisaika lyheni 500 päivästä 400 päivään. Jos henkilöllä on alle kolmen vuoden työhistoria, turvan enimmäisaika lyheni 300 päivään. Työttömyyspäivärahan enimmäiskesto säilyi kuitenkin 500 päivänä niillä työttömillä, jotka ovat vähintään 58-vuotiaita täyttäessään työssäoloehdon ja jotka ovat työskennelleet vähintään viisi vuotta viimeisen 20 vuoden aikana.
• Työttömyysturvan korvauksetonta omavastuuaikaa pidennettiin viidestä seitsemään päivään.
• Vähintään 20 vuotta kestäneen työuran jälkeen maksettavasta 90 päivän korotetusta työttömyyspäivärahasta luovuttiin kokonaan. Lisäksi työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettava korotettu ansio-osa pieneni 58:sta 55 prosenttiin.

Työsopimuslain muutokset heikensivät palkansaajan työsuhdeturvaa.

• Työnantajille säädettiin oikeus vuoden 2017 alusta lukien palkata pitkäaikaistyöttömän (12 kuukautta työttömänä olleen) määräaikaiseen työsuhteeseen ilman perusteltua syytä enimmillään vuodeksi.
• Työsuhteen koeaika piteni neljästä kuukaudesta enintään kuuteen kuukauteen.
• Työnantajan takaisinottovelvollisuus lyheni yhdeksästä kuukaudesta neljään kuukauteen irtisanomisen yhteydessä. Vähintään 12 vuotta kestäneissä työsuhteissa takaisinottoaika on kuitenkin kuusi kuukautta.

Aikuiskoulutuksesta ja ammatillisesta koulutuksesta leikattiin.

• Aikuiskoulutustuen enimmäiskesto lyheni 19:stä 15 kuukauteen ja perusosa pieneni 15 prosentilla. Kilpailukykysopimuksen yhteydessä sovituilla muutoksilla estettiin hallituksen ehdotus muuttaa aikuiskoulutustuki lainapainotteiseksi, mikä olisi käytännössä romahduttanut tuen käytön.
• Hallitus aloitti ammatillisen koulutuksen reformin ja leikkasi ammatillisen koulutuksen määrärahoista 190 miljoonaa euroa. Leikkaukset vähensivät aloituspaikkoja ja opetuksen määrää.

Kesällä 2017 hallitus lähetti esityksen omatoimisen työnhaun mallista eli aktiivimalli kakkosen lausunnolle, mutta ei vienyt esitystä siinä vaiheessa eduskuntaan. Sen sijaan joulukuussa 2017 eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen aktiivimallista, joka leikkaa työttömyysturvaa, jos niin sanottu aktiivisuusehto ei täyty. Kun työttömyysturvaa leikkaava aktiivimalli tuli voimaan 1.1.2018, Kelan ja Finanssivalvonnan 14.8.2018 julkaisemien tilastojen mukaan aktiivimallin vuoksi alennettua työttömyysetuutta sai huhti–kesäkuussa 2018 noin 150 000 henkilöä.

Lisäksi hallitus toi kehysriiheen lakiesityksen alle 30-vuotiaiden työntekijöiden perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden sallimisesta. Lakiesitys kaatui myöhemmin heinäkuussa, kun sitä ei lähetetä lausuntokierrokselle. Sen sijaan hallitus toi lakiesityksen irtisanomissuojan heikentämisestä alle 20 hengen yrityksissä, joka hyväksyttiin myöhemmin ilman yrityksen kokoon perustuvaa soveltamisalan rajausta.

Kesällä 2018 tuli voimaan muutos, jonka mukaan työnantajan takaisinottovelvollisuus ja lisätyön tarjoamisvelvollisuus eivät enää koske tilanteita, joissa työpaikalle tulee oppisopimusopiskelijoita. Muutoksella on negatiivisia vaikutuksia työntekijöiden toimeentuloon, tasa-arvoon ja henkilöstökoulutukseen.

Hallitus on perustellut edellä mainittuja työntekijöiden asemaa heikentäviä lainsäädäntömuutoksia yritysten kilpailukyvyn parantamisella ja työllistämisen kynnyksen madaltamisella. Edellä mainittujen toimenpiteiden vaikutuksista ei ole kuitenkaan näyttöä.

Kotityöntekijöitä koskeva suositus nro 184

Kotityö on mainittu työsopimuslain soveltamisalasäännöksessä. Työsopimuslain mukainen kotityöntekijän määritelmä poikkeaa kuitenkin hieman suosituksen mukaisesta määritelmästä. Esimerkiksi etätyö on suljettu suosituksen määritelmän ulkopuolelle.

Suosituksen kohdat 23 ja 24 käsittelevät kotityöntekijän työaikakysymyksiä. Kohdassa 23 todetaan, että työn valmistumiseksi asetetun määräajan ei tule viedä työntekijältä mahdollisuutta päivittäiseen ja viikoittaiseen lepoon, joka on verrattavissa muiden työntekijöiden saamaan lepoon.

Työaikalain 2:1,3 kohdan mukaan lakia ei sovelleta työhön, jota työntekijä tekee kotonaan tai muutoin sellaisissa oloissa, ettei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä. Koska Suomessa kotityöntekijät eivät kuulu työaikalain soveltamisalaan, ei suosituksessa tarkoitettu lepoaikasuojelu täyty kotityöntekijöiden osalta lainsäädännöllisestä näkökulmasta.

Suosituksen kohdassa 24 kotityöntekijöille turvataan oikeudet palkallisiin yleisiin juhlapäiviin, vuosilomiin ja sairauspoissaoloihin kuten muille työntekijöille. Koska kansallisten juhlapäivien korvaukset perustuvat ainakin osittain työaikalakiin, tilanne ei tältä osin liene suosituksen mukainen.

Työsuhdetta koskeva suositus nro 198

Kansainvälisen työjärjestön (ILO) työsuhdetta koskevan suosituksen nro 198 tavoitteena on edistää kansallista työsuhteen olemassaolon määrittelyä ja työntekijöiden suojeluun liittyvän lainsäädännön kehittämistä. Suosituksen mukaan jäsenvaltioiden tulee edistää työntekijöiden suojelua kansallisella toimintapolitiikalla, jolla parannetaan muun muassa työsuhteen olemassaolon toteamiseen ja määrittelyyn liittyvää opastusta, naamioitujen työsuhteiden käytön estämistä, työsuhteeseen liittyvien riitojen ratkaisemista, työsuhdetta koskevien lakien ja määräysten noudattamista sekä työlainsäädännöllistä koulutusta.

Suosituksessa painotetaan erityisesti sitä, että opastusta tulisi antaa työsuhteen olemassa olon määrittelyyn ja siihen, miten työsuhteessa työllistyvien ja omassa työssään työllistyvien asemat eroavat toisistaan. Suomen oikeusjärjestyksessä tunnistetaan työsuhteen ja yrittäjyyden määritelmät. Muita työn tekemisen muotoja Suomen oikeusjärjestyksessä ei tunnisteta.

Työelämä ja työn teettämisen muodot ovat muuttuneet Suomessa työntekijöiden suojaa merkittävästi heikentävään suuntaan. Työtä tehdään yhä useammin tilanteissa, joissa työntekijän asema on hämärtynyt tai raja työntekijän ja yrittäjän välillä on epäselvä. Työsuhteen ja yrittäjyyden ja välimaastoon näyttää kehittyneen erilaisia työn tekemisen ja teettämisen muotoja. Vielä 1990-luvulla epätyypilliseksi luonnehditusta työstä on tullut yhä tavallisempaa ja se on murentanut työsuhteen kuuluvaa työntekijöiden turvaa. Esimerkkinä muutoksesta on yhä laajeneva alustatalous, jonka seurauksena tosiasiallisesti alisteisessa, työsuhteen kaltaisessa asemassa olevat henkilöt työskentelevät vailla työsuhteen turvaa. Myös muissa toimeksiantosopimuksiksi määritellyissä työn teettämisen muodoissa on kysymys saman tyyppisistä järjestelyistä, joissa on nähtävissä pyrkimyksiä kiertää työnantajavelvoitteita ja siirtää ne työntekijöiden kannettavaksi.

Ilman työsopimusta, mutta kuitenkin työsuhteen kaltaisessa asemassa työskentelevät henkilöt voivat olla suoraan tai epäsuorasti työnjohdon ja valvonnan alaisia ilman tosiasiallista mahdollisuutta päättää itsenäisesti työn tekemisen ajankohtaa tai työn hintaa. Heidän toimeentulonsa on epävarmaa ja täysin riippuvainen tarjolla olevista työtilaisuuksista. Työsuhdeturvaa ei ole laisinkaan ja sopimus voidaan päättää perustelematta ja ilman ennakkovaroitusta tai irtisanomisaikaa. Heille ei myöskään muodostu työsuhteeseen perustuvaa oikeutta ansiosidonnaiseen sosiaaliturvaan, kuten sairausvakuutuksen ja työttömyysturvan ansioperusteisiin etuuksiin, työterveyshuoltoon eikä lakisääteiseen työtapaturma- ja ammattitautivakuutukseen työpaikan osaamisen kehittämisestä, osallistumisoikeuksista ja kollektiivisten sopimusten suojasta puhumattakaan.

ILO:n työsuhdetta koskevassa suosituksessa edellytetään muun ohella kansallisia toimenpiteitä, ”joiden avulla estetään se, ettei työsuhteita naamioida muiksi sopimuksiksi esimerkiksi olosuhteissa, joissa muita sopimusmuotoja käyttämällä voidaan salata todellinen oikeustila”. Suosituksessa kiinnitetään siten huomiota yleistyvään sellaiseen työn teettämisjärjestelyyn, jossa työsuhteen tunnusmerkistö täyttyy, mutta työ teettäminen naamioidaan tarkoituksellisesti joksikin muuksi oikeussuhteeksi, kuten toimeksiantosuhteeksi.

Käytännössä edellä kuvatuissa tilanteissa työntekijöiden oikeussuojakeinot ovat varsin olemattomat. Kuitenkin suosituksen 17 kohdan mukaan jäsenvaltioiden tulisi kehittää tehokkaita menettelytapoja, joilla estetään kiusaus tehdä sellaisia sopimuksia, joilla naamioitaisiin työsopimus joksikin muuksi sopimussuhteeksi. Tällaisia menettelytapoja Suomessa ei ole.

Vaikka Suomessa työsopimuksen (työsuhteen) tunnusmerkistöstä säädetään pakottavalla tavalla työsopimuslaissa, sen tunnusmerkistön tulkita ei ole yhtenäistä eri viranomaisissa ja hallinnonaloilla. Voimassa olevan kansallisen työsopimuslain, työaikalain ja työttömyysturvalainsäädännön soveltamisalalla työsuhteen olemassa oloa voidaan arvioida toisistaan poikkeavasti. Sama koskee myös verotusta. Esimerkiksi työttömyysturva-asioissa tulkinta on ollut tiukempi kuin ”yleinen tulkintalinja”, mikä aiheuttaa ongelmia työttömyysturvan saatavuudessa.

Huolimatta siitä, että eduskunta on päättänyt (EV 28/2007 vp – HE 29/2007 vp), että ILO:n työsuhdetta koskeva suositus otetaan tarpeellisin osin huomioon tulevassa lainsäädäntötyössä, ei tilanteeseen ole saatu korjausta. Päinvastoin työntekijöiden asema näyttää heikentyneen joillakin aloilla ja pelkona on ilmiön laajentuminen. Työsuhteita naamioidaan erilaisiksi toimeksiantosopimuksiksi, eikä työntekijöille ole aina selvää, milloin kyseessä on aidosti työsuhde. Joissakin tapauksissa samaa työtä tehdään saman työnantajan palveluksessa siten, että osaa työntekijöistä kohdellaan työsuhteisina siihen liittyvine oikeuksineen ja velvollisuuksineen ja osaa ei. Esimerkkeinä tällaisista yrityksistä Suomessa on raportoitu ruokalähetti- ja siivouspalveluista. Erityisesti nuoret työntekijät voivat olettaa olevansa työsuhteessa, mutta ongelmatilanteessa huomaavat, etteivät he olekaan. Asioiden todellinen luonne ilmenee usein vasta työsuhteen päättymisen jälkeen. Näyttää siltä, että Suomessa tällä hetkellä osa työsuhteen tunnusmerkistön täyttävästä työn tekemisestä jää tosiasiallisesti suosituksessakin tunnustetun työntekijöiden suojelun ulkopuolelle.

Viitaten edellä kuvattuun Suomen tilanteeseen, palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK katsovat, että Suomen työlainsäädäntö ja sen tulkinta eivät ole sopusoinnussa työsuhdetta koskevan ILO:n suosituksen nro 198 kanssa.

Epävirallisesta taloudesta viralliseen talouteen siirtymistä koskeva suositus nro 204

Ei raportoitavaa

Varaamme mahdollisuuden täydentää lausuntoamme tarvittaessa myöhemmin.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
Akava ry
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry