ILOlle vuonna 2017 annettavat raportit ratifioimattomista yleissopimuksista (ILOn perussääntö, artikla 19)

Työ- ja elinkeinoministeriö
kirjaamo@tem.fi

ACD 7 (2017)
TEM/2055/04.03.02/2016

Lausuntopyyntönne 4.11.2106

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Akava ry ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry lausuvat seuraavasti:

Työaika teollisuusyrityksissä rajoitetaan 8 tuntiin päivässä ja 48 tuntiin viikossa (Yleissopimus nro 1, 1919)

Sopimusteksti on suurelta osin vanhentunutta, joten kommentit kohdistuvat yksinomaan suositukseen 116.

Työajan lyhentämistä koskeva suositus (suositus 116, 1962)

Työaikalainsäädännön keskeinen tavoite on työntekijän suojelu. Siksi on perusteltua jatkuvasti arvioida työaikojen määrää ja joustavaa soveltamista sekä työnantajien että yksittäisten työntekijöiden tarpeiden pohjalta.

Vuoden 1962 hyväksytyn työaikasuosituksen jälkeen on työelämä kokenut monia syvällisiä muutoksia. Teollinen tuotanto ei enää ole tärkein työaikoja määrittävä tekijä. Palvelutyön laajentuminen ja työaikojen monimuotoistuminen, digitalisaatio, itsensä työllistäminen ja globaalit tuotantoketjut haastavat työaikalainsäädännön. Suosituksen kohdassa 11 annettu säännöllisen työajan määritelmä ei ole enää riittävä.

Ylitöiden korvausten ja työntekijöiden kuulemisen osalta on noudatettava olemassa olevaa lainsäädäntöä sekä alakohtaisia työehtosopimuksia.

Teollisuudessa työskentelevien naisten yötyötä koskeva sopimus (Nro 89, 1948) ja siihen liittyvä pöytäkirja (Nro P89, 1990)

Vaikka Suomi ei ole ratifioinut sopimusta, on mm. työturvallisuuslaissa huomioitu myös sukupuoleen liittyviä tekijöitä yötyön yhteydessä.

Työturvallisuuslain 10 §:n mukaan työnantajan on työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät sekä, milloin niitä ei voida poistaa, arvioitava niiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle. Tällöin on otettava huomioon muun ohella:

• työntekijän ikä, sukupuoli, ammattitaito ja muut hänen henkilökohtaiset edellytyksensä;
• mahdollinen lisääntymisterveydelle aiheutuva vaara.

Naisten yötyöstä on kirjauksia myös Euroopan sosiaalisessa peruskirjassa, jonka 8 artiklassa todetaan, että sopimuspuolet sitoutuvat sääntelemään raskaana olevien, hiljattain synnyttäneiden ja imettävien naisten yötyötä.

Viimeaikaiset tutkimukset korostavat riittävien taukojen merkitystä (vähintään 11 h) öisin tehtävien työvuorojen välissä kuin. Yhtenäiset vapaajaksot – myös viikonloppuisin – sekä eteenpäin kiertävä järjestelmä vähentävät vuorotyöhön liittyviä terveysriskejä.

Lisäksi on todettava, että jos vanhemmat tekevät yötyötä, niin yhteiskunnan täytyy huolehtia ja varmistaa, että myös öisin on tarjolla hoitopaikka lapselle. Kyse on myös tasa-arvon parantamisesta.

Naisten yötyötä maataloudessa koskeva suositus (suositus 13, 1921)

Tähän ei ole kommentoitavaa sen lisäksi mitä sopimuksen 89 osalta on yleisesti todettu.

Yötyötä koskeva yleissopimus (Nro 171, 1990) ja siihen liittyvä suositus (Nro 178, 1990)

Yötyötä koskevan sääntelyn keskeinen tavoite on työntekijän suojelu. Suomen työaikalaissa yötyöllä tarkoitetaan kello 23:n ja 6:n välisenä aikana tehtävää työtä. Yötyö kuormittaa työntekijää fyysisesti ja psyykkisesti enemmän kuin päivätyö. Yötyöhön liittyy yleensä pitkäkestoista valvomista, ja vuorokausirytmi voi häiriintyä. Pitkät yövuorot saattavat lisätä väsymystä ja heikentää työturvallisuutta.

Yötyön osalta on huomioitava erityisesti:

• vuorotyössä kierron tulisi olla myötäpäivään, eli aamuvuoroja seuraa päivävuorot ja sitten yövuorot
• järjestelmän tulee olla tasainen eikä vaihteleva: esimerkiksi 3 aamua, 3 päivää ja 3 yötä eikä esim. 5 aamua 1 päivä 3 yötä ja sitten 2 aamu 5 päivää ja 2 yötä (keho tottuu tasaiseen rytmityksen mutta ei niin helposti vaihtelevaan)
• yövuoroja saisi olla enintään 5 peräkkäin
• paikallinen sopiminen vuorojärjestelmään ja yövuorojen käyttöön sopii hyvin, mutta pitäisi aina olla nimenomana sopimisen varassa ja sopimisen tulee pohjautua työehtosopimuksiin – näin saadaan työntekijöiden tarpeet huomioitua ja asialliset korvaukset varmistettua
• nykyisin laissa olevat rajaukset tulee säilyttää eikä yötyötä tule sallia kaikissa tapauksissa.

Yksilölliset erot yötyöhön sopeutumisessa voivat olla suuria. Kuormittumisen suuruuteen vaikuttavat yksilöllisten ominaisuuksien lisäksi muun muassa perhesuhteet ja työmatkaan käytettävä aika.

Työnantajan tulee vähentää yötyön aiheuttamia terveyshaittoja. Työnantaja voi esimerkiksi vähentää yötyön määrää, rajoittaa yövuoron pituutta, vähentää peräkkäisiä yövuoroja ja huolehtia, että työntekijän on mahdollista palautua yötyöstä. Yötyön aiheuttamia terveyshaittoja voivat vähentää myös työntekijöiden opetus ja ohjaus esimerkiksi vireyden ylläpidossa, liikunnassa ja oikeanlaisessa ravinnossa.

Yötyön terveysvaaraa on seurattava. Yötyötä tekeville on tehtävä terveystarkastukset työnantajan kustannuksella työtä aloitettaessa ja tämän jälkeen määräajoin. Yötyön terveyshaittojen selvittäminen kuuluu osaksi työterveyshuollon tekemää työpaikkaselvitystä.

Työaikalain uudistamistyössä olisi pyrittävä ottamaan mahdollisimman hyvin huomioon yötyöhön liittyvät työaikasuojelun erityispiirteet. Työaikalain uudistus tulisi toteuttaa siten, että Suomi voi ratifioida ILOn yötyötä koskevan yleissopimuksen.

Osa-aikatyötä koskeva suositus (suositus 182, 1994)

Suomi on hyväksynyt ILO:n osa-aikatyötä koskevan yleissopimuksen 175. Hallituksen esityksessä (HE 207/1995) siihen liittyvä suositus nro 182 saatettiin eduskunnan tietoon otettavaksi huomioon vastaisessa lainvalmistelutyössä siltä osin kuin sitä pidetään tarkoituksenmukaisena.

Laajemmin osa-aikatyötä arvioitiin vuonna 2013 valmistuneessa selvityksessä (Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Työ ja yrittäjyys, 6/2013), jossa keskeiseksi ongelmaksi nousi vastentahtoinen osa-aikatyö. Mitään merkkejä ei ole siitä, että vastentahtoisen osa-aikatyön määrä olisi vähentymässä, ei ole näköpiirissä, pikemminkin päinvastoin.

Työryhmän muistiossa todetaan, että keskeinen keino osa-aikaisten työntekijöiden aseman parantamiseksi on työnantajan velvollisuus tarjota mahdollisuuksien mukaan lisätyötä jo palveluksessa oleville osa-aikaisille työntekijöille. Lisäksi työryhmä painottaa, että työpaikoilla on käsiteltävä yhteistyössä henkilöstön kanssa osa-aikatyön käyttöä.

Osa-aikatyö on vahvasti sidoksissa muihin uusiin työnteon muotoihin. Siksi ilmiötä on jatkuvasti seurattava. Suomessa viime vuosina on keskusteltu paljon niin sanotuista nollasopimuksista, ja niiden kitkemiseksi on tehty myös kansalaisaloite, joka on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Nollasopimukset ovat usein tosiasiassa osa-aikatyösopimuksia, joten myös niiden tarkastelu liittyy osa-aikaisia työsuhteita koskeviin kysymyksiin. Valmisteltaessa eri työnteon muodoissa työskentelevien ryhmien työsuhteisiin ja sosiaaliturvaan vaikuttavia lainsäädäntömuutoksia, onkin edelleen tärkeä ottaa suositus huomioon.

Sopimus, joka koskee viikkolepoa kauppaliikkeissä ja toimistoissa nro 106, 1957

Kauppaliikkeet ja toimistot ovat Suomessa saman työaikasuojelun piirissä kuin muutkin alat. Sopimuksen edellyttämä viikkolevon vähimmäispituus 24 tuntia on pienempi kuin lainsäädännön takaama viikkolepo. Kauppaliikkeiden työajoista ja lepoaikojen sijoittelusta on tarkemmin sovittu alan työehtosopimuksella, joka on yleissitova. Toimistotyötä koskevat monien eri alojen työehtosopimukset.

Elinkeinorakenteen muuttuessa työajat kaupoissa ovat eriytyneet toimistojen työajoista. Kaupan aukioloja ei enää Suomessa säännellä. Tämä aiheuttaa sekä sunnuntaityön että ilta- ja yötyön lisääntymistä kaupoissa. Kaupan alalle ominaista on työntekijämäärän vaihtelu viikonpäivästä ja vuorokaudenajasta riippuen. Tämä aiheuttaa painetta ja vaikeuksia työvuorojen suunnitteluun. Työntekijöiden työaikasuojelun tarpeen kaupan alalla voidaan näistä syistä johtuen arvioida lisääntyvän tulevaisuudessa.

Suositus, joka koskee palkallisia lomia (Nro 98, 1957)

Palkallisia lomia koskevan suosituksen 7 artiklan 2 kohdan mukaan ”Työn keskeytykset, jotka eivät aiheuta työsuhteen tai työsopimuksen päättymistä, eivät saisi vaikuttaa mihinkään niistä työntekijän palkallisen loman saantia koskevista oikeuksista, jotka hän on saavuttanut ennen työn keskeytymistä.” Artiklan 3 kohdassa edellytetään maan asianomaisen elimen määräävän, millä tavalla 7 artiklan 1 ja 2 kohdan periaatteita sovelletaan työn keskeytymistapauksissa jotka aiheutuvat mm. synnytystä edeltäneistä tai seuranneista lepokausista.

Suomen Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen vuosilomalain muutoksesta, jolla heikennetään lomakertymää perhevapaan ajalta. Muutos rajaa äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan vuosilomakertymää siten, että lomaa kertyy vapaan aikana enintään kuuden kuukauden ajalta, kun aikaisemmin lomaa kertyy koko ajalta. Vuosilomakertymän heikennyksellä Suomen hallitus tavoittelee muutoksilla julkisen talouden säästöjä. Heikennykset kohdistuvat nuoriin työuransa alkuvaiheessa oleviin perheisiin.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Akava ry
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry