Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Lausunnot Esitysluonnos kotoutumisen edi…

Lausunnot

Esitysluonnos kotoutumisen edistämisestä annetun lain muuttamisesta

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain muuttamisesta

Työ- ja elinkeinoministeriö
lausuntopalvelu.fi

Lausuntopyyntönne
26.9.2024
VN/13118/2024

Lausunto säästöjen toteuttamistavoista

Lausunto laskennalliseen korvaukseen kohdistuvasta leikkauksesta (ml ns. korvausasetus)

SAK ei kannata laskennallisten korvauksien leikkauksia, jotka vaikeuttavat entisestään kuntien mahdollisuuksia järjestää kotoutumispalveluita. On huomioitava, että ensi vuonna voimaan tuleva kotoutumislain kokonaisuudistus tulee vahvasti lisäämään kunnan vastuuta kotoutumisen edistämisessä. Sellainen yhtälö, jossa vastuut lisääntyvät, mutta resursseja vähennetään, on tuskin kestävä.

Hallitus on jo aiemmin päättänyt korvausajan lyhentämisestä. SAK on jo aiemmassa, 1.1.2025 voimaan tulevaan kotoutumislakiin liittyneessä lausunnossaan todennut, että kotoutumiskorvausten korvausajan lyhentäminen ei ole perusteltu ja siihen liittyy useita riskitekijöitä. Jo edelliseen esityksen vaikutusarvioinnissa arveltiin laskennallisen korvauksen korvausajan lyhentämisen aiheuttavan kunnissa ja hyvinvointialueilla säästöpaineita, jolloin kotoutuja-asiakkaat saavat vähemmän palveluja ja heidän kotoutumisensa ja työllistymisensä edellytykset saattavat näin heikentyä.

Uudet laskennallisten korvausten leikkaukset saatavat osaltaan huomattavasti heikentää kuntien halukkuutta tarjota pakolaisille ja tilapäisen suojelun statuksella oleville ukrainalaisille sotapakolaisille kuntapaikkoja. Heikennykset vaikuttaisivat siis suoraan erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevien ja eniten palveluita tarvitsevien kansainvälistä suojelua palveluihin ja kotoutumiseen.