Unohtuivatko työttömät maakuntauudistuksessa?
Osana hallituksen suunnittelemaa maakuntauudistusta vastuu työttömien palvelujen järjestämisestä on siirtymässä maakunnille.
Jos tulevilla maakunnilla ei ole kannustinta satsata työttömien palveluun, kasvaa riski, että maakuntauudistus johtaa lopulta aktiivisen työvoimapolitiikan alasajoon.
Parhaillaan lausuntokierroksella olevan kasvupalvelulain luonnoksen mukaan työvoima- ja yrityspalvelujen rahat on määrä jakaa maakuntiin kriteereillä: työttömät työnhakijat (60 prosenttia), työttömyysaste (15 prosenttia) ja yritysten toimipaikat (25 prosenttia).
Raha ei kuitenkaan olisi korvamerkittyä, vaan osa yleiskatteellista momenttia. Maakunnat saisivat itse päättää, miten ne kohdentavat rahan eri tehtävien välillä.
Onkin syytä uskoa, että maakunnat suosisivat rahankäytössä työttömien palvelun sijaan esimerkiksi terveyspalveluja.
Maakuntapoliitikon silmin valintatilannetta voi katsoa näin: työvoimapalveluun osallistumiseen velvoittaa karenssin uhka, kun lääkärille jonotetaan vapaaehtoisesti. Miksi maakunta käyttäisi rahansa äänestäjien ”kiusaamiseen” aktivoivalla työvoimapolitiikalla, kun samat rahat voi käyttää kansalaisten haluamiin terveyspalveluihin?
Aktiivisen työvoimapolitiikan perusteluna on työllisyyden kohentaminen, mutta ilman vastuuta sosiaaliturvan rahoituksesta tai verotusoikeutta maakunnan ei tarvitse kiinnostua työllisyydestä.
Maakunta jopa hyötyy työttömyydestä, koska sen valtiolta saamien määrärahojen jakokriteereinä on myös työttömien työnhakijoiden määrä ja työttömyysaste. Vähenevä työttömyys siis pienentäisi maakunnan määrärahoja.
Näistä lähtökohdista olisi ihmeellistä, että maakunta priorisoisi rahankäytössää työvoimapolitiikan ohi terveydenhuollon.
Huoli ei ole uusi. Myös hallituksesta on kuultu viestejä, joiden mukaan maakuntien kannustinongelma korjataan. On pohdittu esimerkiksi työmarkkinatuen rahoitusvastuun siirtämistä osin maakunnille.
Tällaisessa laastariratkaisussa ei ole järkeä. Valtio jakaisi yhdellä kädellä maakunnille rahaa työttömistä ja toisella laskuttaisi niitä työmarkkinatukea saavista.
Nyt on tarpeen päättää, halutaanko maakuntia rahoittaa vai sakottaa työttömyydestä. Samaan aikaan ei kannata tehdä molempia.
Jos haluamme, että maakunnilla on kunnolliset kannustimet työvoimapolitiikkaan, maakunnan tulisi vastata työttömyyden kustannuksista. Kyse on isosta muutoksesta aluepolitiikassa, kun valtakunnallinen vastuu sosiaaliturvamenoista tasoittaa tällä hetkellä alueiden välisiä eroja tehokkaasti.
Maakunnan vastuu työttömyysmenoista ei ole kuitenkaan realistinen vaihtoehto. Ilman omaa verotusoikeutta vaarana on, että korkean työttömyyden maakunnilla olisi suuria vaikeuksia selviytyä tehtävistään. Verotusoikeus helpottaisi toki maakuntien asemaa, mutta sen seurauksena veroasteet nousisivat korkean työttömyyden alueilla.
Jos maakunnat eivät vastaa sosiaaliturvamenoista, niillä ei ole kunnon kannustimia työvoimapolitiikkaan. Jos tästäkin huolimatta työttömien palvelut on työnnettävä maakunnan järjestettäväksi, valtion pitää tiukasti normittaa ja ohjata toimintaa. Se taas ei ole järkevää, sillä jos tosiasiallinen päätäntävalta ja rahoitus pysyvät valtion käsissä, maakuntaa on turha ottaa väliin bulvaaniksi.
Järkevintä olisi haudata koko maakuntauudistus tältä osin. Niin kauan kuin vastuu työllisyydestä ja työttömyydestä on ensisijaisesti valtiolla, myös työkalut niihin vaikuttamiseen kuuluvat valtiolle.
Työvoimapolitiikan rakenteita ja toimintatapoja on syytä päivittää, mutta tehtävien siirto maakuntiin näyttäisi olevan suuri virhe.
Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 4. huhtikuuta.
Ilkka Kaukoranta
pääekonomisti
Twitter @ikaukora
