Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Kesäduunarineuvoja: Nuoren pal…

Kesäduunari-infon päivystäjä Rina Knape.

Uutinen

Kesäduunarineuvoja: Nuoren palkkaaminen on sijoitus tulevaisuuteen

Työnantaja sijoittaa tulevaisuuteen, kun hän palkkaa kesätöihin nuoren työntekijän, muistuttaa Kesäduunari-infon päivystäjä Rina Knape.

– Ensimmäinen kesätyöpaikka voi johtaa jopa siihen, että nuori kouluttautuu alalle, ja näin ollen työnantaja voi vaikuttaa osaavien työntekijöiden löytymiseen tulevaisuudessakin, Knape kirjoittaa Helsingin Sanomissa.

Hän neuvoo nuoria työntekijöitä sekä heidän työnantajiaan kesätyöongelmissa palkansaajakeskusjärjestöjen yhteisessä Kesäduunari-infossa. Päivystävä lakimies arvioi puheluiden perusteella, että nuoret etsivät aktiivisesti työtä sekä uurastavat kovasti töissä.

– Usein nuorella olisi paljon enemmän intoa työn tekemiseen kuin, mitä työnantajalla on tarjota hänelle työtunteja. Siitä ei ole myöskään pitkä aika, kun joku nuori kertoi mediassa, miten hän oli lähettänyt parisataa työhakemusta ilman, että hän sai töitä.

Tiina-Emilia Kaunisto / SAK