Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Enemmistö suomalaisista hyväks…

Uutinen

Enemmistö suomalaisista hyväksyy ydinvoimapäätöksen

Enemmistö suomalaisista hyväksyy ydinvoimapäätöksen.

Yli puolet suomalaisista (55 %) hyväksyy eduskunnan myönteisen päätöksen uuden ydinvoimalan rakentamisesta. Päätöstä ei hyväksy 31 prosenttia kansalaisista ja 13 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa. Suomen Gallupin tutkimuksen mukaan eniten tukea eduskunnan päätökselle antavat kokoomuksen (88 %), SDP:n (73 %) ja keskustan (71 %) kannattajat. Vasemmistoliiton kannattajista ratkaisun hyväksyy 45 prosenttia ja vihreiden kannattajista 26 prosenttia. Miehistä eduskunnan päätöstä tukee 66 prosenttia ja naisista 44 prosenttia. Naisistakin useampi hyväksyy kuin vastustaa (40 %) päätöstä.

Suomen Gallup tutki SAK:n toimeksiannosta kansalaisten käsityksiä energiatuotannosta 27.-31.5.2002. Kyselyyn vastasi yhteensä 1537 15-70-vuotiasta suomalaista eri puolilla maata.

VTT luotettavin energiakeskustelussa – SAK ja TVO seuraavina

Tutkimuksessa kysyttiin, miten luotettavana vastaaja pitää energiapoliittiseen keskusteluun osallistuneita tahoja. Ylivoimaisesti eniten suomalaiset luottavat Valtion Teknilliseen Tutkimuskeskukseen (VTT) energiakeskustelun osapuolena – 69 prosenttia suomalaisista pitää VTT:tä luotettavana tai melko luotettavana. Seuraaville sijoille ylsivät SAK (42 %) ja TVO (41 %).

Muut keskusteluun osallistuneet tahot saivat seuraavan luotettavuusarvion: Energia-alan Keskusliittoa, Finergyä piti luotettavana tai melko luotettavana 40 prosenttia suomalaisista, TT:tä 39 prosenttia, Luonnonsuojeluliittoa 38 prosenttia, STTK:ta 35 prosenttia, Akavaa 32 prosenttia, Suomen Yrittäjiä 32 prosenttia, Palvelutyönantajia 31 prosenttia, MTK:ta 31 prosenttia, Greenpeace-järjestöä 27 prosenttia, Valtavirta-verkostoa 19 prosenttia ja Ydinvoimanuoria 16 prosenttia. (Liite 1)

Vastaajilta kysyttiin myös, miten hyvin eri tahot onnistuivat kertomaan omista tavoitteistaan ennen eduskunnan ydinvoimalapäätöstä. Etujärjestöistä hyvän tai melko hyvän arvosanan antoi TT:lle 44 prosenttia ja SAK:lle 40 prosenttia vastaajista. STTK:sta näin ajatteli 26 prosenttia sekä Akavasta ja MTK:sta 22 prosenttia vastaajista.

Kun tarkastellaan puolueiden onnistumista, hyvän tai melko hyvän arvosanan antoivat vastaajat seuraavasti: vihreät 53 prosenttia, kokoomus 43 prosenttia, SDP 37 prosenttia sekä keskusta ja vasemmistoliitto 24 prosenttia vastaajista.

Teollisuuden Voima onnistui tiedottamisessaan hyvin tai melko hyvin 48 prosentin mielestä, Luonnonsuojeluliitto 37 prosentin, Greenpeace 31 prosentin ja Finergy 26 prosentin mielestä.

Monipuolisuus energiatuotannon perustana

Valtaosa suomalaisista (75 %) katsoo edelleen, että energian tarve kasvaa myös tulevaisuudessa, joten energiaratkaisun on perustuttava monipuolisuuteen eikä mitään energiatuotannon vaihtoehtoja saa sulkea pois. Keskimääräistä useammin näin ajattelevat kokoomuksen (90 %), keskustan (88 %), SDP:n (83 %) ja vasemmistoliiton (79 %) kannattajat. Vihreiden kannattajista 64 prosenttia on väitteen kanssa samaa mieltä.

Liikaa riippuvuutta Venäjältä tuotavasta energiasta eivät suomalaiset (78 %) pidä pitkän päälle Suomen etujen mukaisena. 72 prosenttia suomalaisista on myös sitä mieltä, että sähköä olisi mieluummin tuotettava suomalaisessa ydinvoimalassa kuin tuoda sitä Venäjän ydinvoimaloista. Puolueittain tarkasteltuna näöin ajattelee 94 prosenttia kokoomuksen, 86 prosenttia SDP:n, 83 prosenttia keskustan, 71 prosenttia vasemmistoliiton ja 58 prosenttia vihreiden kannattajista.

Enemmistö suomalaisista (54 %) ei pidä uskottavana, että rakentamalla tuulivoimaa voidaan helposti korvata viidennen ydinvoimalan tuottama sähkö. Tuulivoiman mahdollisuuksiin korvata ydinsähkö uskoo 29 prosenttia kansalaisista. Kysymys jakaa mielipiteet voimakkaasti. Väitteen kanssa samaa mieltä on puolet (50 %) vihreiden kannattajista, 44 prosenttia vasemmistoliiton, 24 prosenttia keskustan, 21 prosenttia SDP:n ja 8 prosenttia kokoomuksen kannattajista.

Energian hinta tärkein kriteeri sähköntuotannon vaihtoehdoille

Tutkimuksessa kysyttiin myös mitä tekijää vastaaja pitää tärkeimpänä muodostaessaan käsityksensä siitä, miten sähköntuotantoa pitäisi Suomessa kehittää. Joka neljännen suomalaisen (25 %) mielestä tärkein kriteeri on sähkön hinta. Seuraavaksi tärkeimmiksi nousevat ympäristöystävällisyys ja saasteettomuus (22 %), saatavuus ja tuotantovarmuus (21 %) sekä tuotannon omavaraisuus (20 %).

Energian hintaa pitävät tärkeimpänä tekijänä useimmin SDP:n (32 %) ja keskustan (30 %) kannattajat. Myös kokoomuksen kannattajista reilu neljännes (26 %) pitää hintaa tärkeimpänä tekijänä, mutta noin kolmannes (32 %) kokoomuksen kannattajista pitää energian tuotannon omavaraisuutta tärkeimpänä sähköntuotannon kehittämiskriteerinä. Enemmistö vihreiden kannattajista (54 %) pitää tärkeimpänä kriteerinä ympäristöystävällisyyttä ja saasteettomuutta. Sähkön hinta on tärkein kriteeri 14 prosentille vihreiden kannattajista.

Lisätietoja:

Apulaisjohtaja Matti Viialainen, puh. 040 760 6250

Kaavio ”Miten paljon luotat energiapoliittiseen keskusteluun osallistuneisiin tahoihin?” (pdf)