Etelä-Afrikassa terästehdas värväsi 1 500 rikkuria
Etelä-Afrikassa terästehdas Iscorin työläisten lakko jatkuu jo kolmatta viikkoa. Ammattiliitto Numsaan järjestäytyneet lakkolaiset vaativat rahallista korvausta viime vuosien rakenneuudistuksista ja parempia palkkoja. Liitto on laskenut kertakorvausvaatimuksensa noin 550 euroon. Iscor katsoo, ettei vaatimuksella ole laillisia perusteita.
Työnantaja on Numsan tiistaisen tiedotteen mukaan värvännyt tuotannon pyörittämiseen 1 500 rikkuria. Iscor väittää, että toiminta jatkuu lakosta huolimatta normaalina yhtiön kaikissa tuotantolaitoksissa. Numsa puolestaan arvioi, että rikkureiden palkkaaminen osoittaa, että lakko on vaikuttanut Iscorin toimintaan.
Numsa syyttää työnantajaa myös sotilaiden, poliisin ja yksityisten vartiokaartien hankkimisesta avukseen. Liitto arvelee, että 400 miehestä koostuvan turvajoukon tehtävänä on pakottaa lakkolaiset töihin. Iscor perustelee julkisen ja yksityisen turvaväen kokoamista tarpeella suojata omaisuutta ja estää lakkolaisia painostamasta niitä, jotka haluavat jatkaa työntekoaan.
Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut