Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT aloittaa toimintansa vuoden alussa
Suomen Ammattiliittojen Lomajärjestö SAL yhdistyy vuoden vaihteessa toimihenkilöiden T-lomat ry:n ja akavalaisen A-lomat ry:n kanssa. Tuloksena syntyy uusi kansanterveystyötä tekevä järjestö, jonka tarkoitus on edistää työikäisten kansalaisten hyvinvointia.
SAL-lomat, A-lomat ja T-lomat siirtävät Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry:lle terveyttä edistävän toimintansa ja toiminta-avustuksensa vuoden vaihteessa. Uuden järjestön vuosibudjetti on noin neljä miljoonaa euroa.
Uusia tuotteita kehitetään
&#;8211 Perinteistä kuntoremontti- ja perhekuntotoimintaa uudistetaan parhaillaan, ja uudet työkyvyttömyyttä ehkäisevät ja toimintakykyä parantavat tuotteet lanseerataan kevään 2012 aikana, sanoo PHT ry:n toiminnanjohtaja Pasi Ylitalo.
PHT:n puheenjohtajina vuosina 2012–2013 toimii STTK:n talousjohtaja Erkki Lavonsalo, 1. varapuheenjohtajana SAK:n koulutusasiantuntija Merja Lehmussaari ja 2. varapuheenjohtajana kouluneuvos Erkki Kangasniemi.
Toimintansa aloittaessaan PHT:llä on kuusi työntekijää, ja henkilöstö siirtyy uuteen järjestöön vanhoina työntekijöinä. PHT:n toiminnanjohtaja on Pasi Ylitalo.
Uudessa yhdistyksessä ovat edustettuina perustajajärjestöjen noin kahdeksankymmentä jäsenyhdistystä, jotka koostuvat SAK:n, STTK:n ja Akavan alaisista ammattiliitoista.
Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT aloittaa toimintansa Sörnäisissä osoitteessa Lintulahdenkatu 10, 3 krs., 00500 Helsinki. Järjestön kotisivut avataan tammikuussa osoitteessa www.pht.fi.