Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Kaksi työn sankaria

Uutinen

Kaksi työn sankaria

Eläkeuudistusta koskevat neuvottelut jatkuvat.

Julkisuuteen on tänään saatettu harhaanjohtavia laskelmia eläkeuudistuksen jälkeisestä insinöörien eläkekertymästä. Laskelmissa esitetty vertailu on tosielämälle kovin vieras. Laskelmissa on mm. oletettu, että 18-vuotiaana työelämään tulleella henkilöllä olisi lähes 50 vuoden yhtenäinen työura. On myös jätetty huomioimatta, että myöhemmin työelämään tullut korkeasti koulutettu jaksaa siistissä sisätyössä pidempään. Todellisuudessa eläkeuudistus antaisikin korkeasti koulutetulle Matti-insinöörille muhkean eläkeoption peräti 4,5 prosentin karttuman viimeisistä työvuosista, joita ennen Sinikka-siivooja on jo pitkään ollut kuntoutuskierteessä.

Eläkeuudistusesityksessä eläkettä karttuu 63 vuoden ikään asti 1,5 prosenttia palkasta ja 63-67-vuotiaana 4,5 prosenttia palkasta. Eläkkeelle voisi siirtyä joustavasti 62-68-vuotiaana.

Alla esimerkit kahden pitkän työuran tehneen ihmisen – Sinikan ja Matin – eläkekertymästä.

Sinikka, työvuosia ja eläkemaksuja 45 vuotta

– siivooja
– töihin 18-vuotiaana
– eläkekertymä palkasta 67,5 %

Matti, työvuosia ja eläkemaksuja 43 vuotta

– insinööri
– töihin 25-vuotiaana
– eläkekertymä palkasta 79,5 % + Puron välitysesitykseen sisältynyt opiskeluajalta karttunut eläke

Lue lisää
SAK:n Pertti Parmanne: Pienen joukon erityisetuudet uhka eläkeuudistukselleEläkeuudistuksessa on kyse oikeudenmukaisuudesta
Palkansaajilla on erilaisia työhistorioita (kaaviot)
Työeläke on epäedullinen työsuhteen vaihtajalla (taulukot)
Sosiaalipaketin neuvottelutulos