Huutola: Riittävä valtion omistus pitää yhtiöt Suomessa
SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola SAK:n valtuuston kokouksessa:
– Kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarinen on esittänyt, että valtionyhtiöiden yksityistämistä on rohkeasti jatkettava. Hänen näkemyksensä mukaan valtion rooli omistajana on vuosikymmenten takaista politiikkaa. Tuo väite on väärä ja harhaanjohtava, sanoi SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola SAK:n valtuuston kokouksessa Kiljavalla.
– Valtion omistus ei ole ollut rasite yrityksille, vaan pikemminkin päinvastoin. Valtion omistus on tuonut vaikeina aikoina turvaa ja uskoa yrityksiin, henkilökuntaan ja tosiasiassa myös sijoittajiin. Valtion omistus ei ole vuosikymmenten takaista politiikka, vaan välttämätöntä ja tarpeellista suomalaiselle elinkeinoelämälle.
– Valtion omistus suomalaisessa yhtiöissä on vaikuttanut elinkeinoelämäämme myönteisesti eikä suinkaan kielteisesti. Lypsävää lehmää ei ole syytä panna lihoiksi. Huolehditaan mieluummin siitä että valtionyhtiöt voivat entistä paremmin turvallisessa omistuksessa. Riittävä valtion omistus takaa edes jotenkin sen, että yritykset sijaitsevat Suomessa ja niitä myös johdetaan Suomesta.
Työnantajapuoli on nyt sopimuskierroksen alla pitänyt esillä paikallisen sopimisen laajentamista. Tässä haluan korostaa lähtökohtaamme: ammattiyhdistysliike ei tule sallimaan kollektiivisen sopimusturvan huonontamista paikallisen sopimisen kautta. En näe paikallista sopimista vain työehtosopimuksen pohjalta tapahtuvaksi sopimiseksi tai toisin sopimiseksi – vaan laajemmin työyhteisön kehittämisen välineenä. Tällöin paikallisen neuvottelun ja sopimisen kohteeksi nousee jakokysymyksiä, joita ovat työajat ja palkkaus, mukaan lukien tulospalkkaus. Tiedän, että käytännössä työpaikoilla jo nyt laajasti sovitaan moninaisista tulospalkkausjärjestelyistä. Näissä voidaan työehtosopimustasoa alittamatta etsiä hyviä ja yrityksen kannalta tarkoituksenmukaisia ratkaisuja ja kehittää vahvuuksia.
– Luottamushenkilöiden aseman parantaminen ja arvostaminen onkin edellytys paikallisen sopimisen laajentamiselle.
– Syntyykö tulopoliittinen kokonaisratkaisu, vai ei, on tässä vaiheessa vielä mahdoton arvioida. Yritys kokonaisratkaisun synnyttämiseksi on kuitenkin syytä tehdä. Vaikka kokonaisratkaisun synnyttämiseksi löytyisikin tahtoa, voi olla että se ei riitä. On todella valitettavaa, että aiemmin tehtyjen kokonaisratkaisujen yhteydessä sovittujen ns. jatkuvien neuvottelujen aikana ei kaikilla aloilla ole kyetty ratkaisemaan alakohtaisia erityisongelmia. Siksi myös monella liitolla on tarvetta ratkaista omat ongelmansa vaikka liittokierroksella. Meidän onkin valmistauduttava tulevaan sopimuskierrokseen kahden strategian kautta: keskitettyä tuloratkaisua tavoitellen, mutta valmistautuen myös liittokierrokseen.
Matti Huutolan puhe kokonaisuudessaan
Osoitteesta
löytyvät SAK:n valtuuston esittely, kevätkokouksen aikataulu, liittoesitykset valtuustolle ja ajo-ohjeet Kiljavan opistolle. Samaan osoitteeseen kerätään kokouksen aikana mm. lehdistötiedotteet ja referaatteja valtuustossa pidetyistä puheista.