Laatikossa on sydänleikkauksessa tarvittavia välineitä. Välinehuoltajan työ vaatii tarkkuutta, sillä erehdyksiin ei ole varaa. Työtahti on silti kova, Tanja Haapalehto kertoo.
Näkymättömät työntekijät
Kukaan ei huomaa heitä niin kauan kuin he tekevät työnsä, mutta ilman heitä sairaala pysähtyisi. Kulissien takana työtä tekevät välinehuoltajat, varastotyöntekijät ja monet muut ammattiryhmät.
– Täällä talossakin on monia, jotka eivät tiedä, mitä me teemme. Välinehuolto on kuitenkin tavallaan sairaalan sydän. Leikkaukset ja muut toimenpiteet jäisivät tekemättä ilman meitä, sanoo Tanja Haapalehto, joka työskentelee välinehuoltajana Oulun yliopistollisessa sairaalassa.
Välinehuollossa hoitovälineistö pestään, tarkastetaan ja steriloidaan. Työtä tehdään kolmessa vuorossa, ja se on vahvasti iltapainotteista. Suurin osa välineistä tulee nimittäin välinehuoltoon myöhään iltapäivällä, kun päivän leikkaukset on tehty, ja välineistö on huollettava seuraavaksi aamuksi.
Ne, jotka tietävät jotakin välinehuoltajista, osaavat myös arvostaa heidän työtään, Tanja Haapalehto sanoo. Ongelmana on, että vain harvat tietävät, mitä työ pitää sisällään.
– Tässä työssä tarvitaan hyvää itseluottamusta ja korkeaa työmoraalia. Sama koskee esimerkiksi sairaalahuoltajien työtä – leikkauksia ei voi tehdä, jos kukaan ei siivoa leikkaussaleja, sanoo Tanja Haapalehto, joka on yrittänyt selittää kirurgeille, mitä välinehuoltajan työ pitää sisällään.
– Vastikään eräs kirurgi ihmetteli, miksei välineitä puhdisteta välittömästi leikkauksen päätyttyä. Jouduin selittämään hänelle, että välineet kulkevat useiden laitteiden läpi ja että siihen menee vähintään neljä tuntia. Meitä saatetaan silti syyttää, jos leikkausta joudutaan lykkäämään.
Tuhansia välineitä
Välinehuolto koostuu kolmesta tilasta. Niitä sanotaan likaiseksi, puhtaaksi ja steriiliksi puoleksi. Ensin välinehuoltajat esikäsittelevät vaikeasti puhdistuvat – ja usein veriset – instrumentit käsin. Sen jälkeen ne asetetaan desinfioivaan pesukoneeseen. Koneet on upotettu likaisen ja puhtaan puolen väliseen seinään. Niissä on kaksi luukkua, ja välineet poimitaan koneesta puhtaalla puolella.
– Kuivaamme välineet nykyään kuivauskaapissa, mutta muutamme vuodenvaihteessa uuteen välinehuoltokeskukseen, jossa on kuivaavat pesukoneet, Tanja Haapalehto kertoo.
Tuhannet välineet on myös tarkastettava huolellisesti.
– Meillä on valtava määrä erilaisia ohjeita, mutta suurin osa niistä on nykyisin onneksi sähköisessä muodossa. Skannaamme välineiden viivakoodit ja katsomme, miten ne kuuluu pestä ja pakata. Jos välineissä on vikaa, lähetämme ne huoltoon tai tilaamme uudet.
Lopuksi välineet, joiden on oltava steriilejä, steriloidaan. Osa tuotteista toimitetaan asiakkaalle myös desinfioituna. Steriilillä puolella kaikki pakkaukset tarkastetaan vielä ennen kuin ne lähetetään hissillä leikkaussaleihin tai kuljetetaan muihin yksiköihin. Myös talon ulkopuolelle kuljetetaan huollettuja tavaroita asiakkaan omissa kuljetuslaatikoissa autokyydillä.
– Työ on tosi kiinnostavaa, ja siinä tarvitaan sorminäppäryyttä ja tarkkuutta, Tanja Haapalehto sanoo.
Kertakäyttömukeja ja vessapaperia
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirillä on noin 6 600 työntekijää. Heistä noin 1 000 on JHL:läisiä, jotka työskentelevät erilaisten tukitoimintojen parissa.
Oulun yliopistollisen sairaalan rinnekerroksen pitkillä käytävillä käy melkoinen vilinä – hoitohenkilöstö ja tekninen henkilöstö pyyhältävät ohi potkulaudoilla tai sähkökäyttöisillä kolmipyörillä ja trukeilla.
Täällä rinnekerroksessa on sairaanhoitopiirin keskusvarasto, jossa varastonhoitaja Jorma Pääkkönen työtovereineen käsittelee yleistarvikkeita, kuten vessapaperia ja toimistotarvikkeita. Varasto ottaa joka päivä vastaan kymmeniä lavallisia tavaraa. Osa toimitetaan edelleen sairaanhoitopiirin muihin yksiköihin, osa siirretään vähitellen yliopistollisen sairaalan eri osastoille.
– Viikossa menee kaksi kolme lavallista kopiopaperia, vaikka tämän pitäisi olla paperiton sairaala, Jorma Pääkkönen naurahtaa.
Suurin menekki on kertakäyttömukeilla, vessapaperilla ja paperipyyhkeillä. Tilaukset on suunniteltava niin, että tavaraa tulee oikea määrä juuri oikeaan aikaan. Mikään ei saa loppua kesken, mutta varasto on ahdas, eikä kerralla voi tilata kovin suuria määriä.
– Siihen saa aikaa myöten aika hyvän näppituntuman, ja tietokoneesta on apua kulutuksen seuraamisessa, Pääkkönen kertoo 20 vuoden kokemuksella.
Varastosta tuotteet siirretään osastojen hyllyille muun muassa potkulaudoilla.
– Välillä tulee yksiköistä hieman epäselviä tilauksia, joita täytyy sitten tulkita. Mutta se kuuluu työnkuvaan, Jorma Pääkkönen sanoo hymyillen.
Lääkkeiden valmistusta
Lähellä keskusvarastoa on sairaala-apteekki, jossa lääketyöntekijä Pirjo Keinänen keräilee sairaalan eri osastojen sekä alueen terveyskeskusten ja vanhainkotien tilauksia. Hän kertoo, että he toimivat paljolti samalla tavalla kuin keskusvarasto – ottavat vastaan tuotteita ja toimittavat niitä eteenpäin.
– Mutta me myös valmistamme täällä sellaisia lääkkeitä, joita emme saa valmiina. Teemme myös potilaskohtaisia sytostaattiannoksia. Lääketyöntekijät avustavat farmaseutteja lääkkeiden valmistuksessa.
Pirjo Keinäsen työ on erityisen vaihtelevaa, sillä hän työskentelee osan ajasta leikkausosastolla, jossa hän huolehtii osaston lääkelogistiikasta.
– Tilaan siellä lääkkeet apteekista. Näen siis toiminnan kummankin puolen.
Lääketyöntekijät ovat pieni ja useimmille tuntematon ammattiryhmä. Pirjo Keinänen toivoo, että JHL järjestäisi lääketyöntekijöille ja esimerkiksi varastotyöntekijöille yhteistä koulutusta ja ohjelmaa.
– Avoapteekeissa lääketyöntekijöitä vastaavat farmanomi, lääketeknikko tai tekninen apulainen. Meillä ei tehdä työtä viikonloppuisin ja iltaisin, mikä houkuttelee työntekijöitä.
Keinänen työskenteli aikaisemmin sairaalassa keittiöapulaisena, mutta työ alkoi tuntua yksitoikkoiselta ja raskaalta.
– Ammatinvalintapsykologi ehdotti, että kouluttautuisin lääketyöntekijäksi. En tiennyt, mitä lääketyöntekijä tekee ja työnkuva oli minulle aivan outo. Mutta tykkään tästä, vaikka työtahti onkin kiivas, Pirjo Keinänen sanoo.
Monen vuoden siirtymäkausi
Sairaalan potilasarkistossa tehdään työtä kuumeisesti, sillä digitalisointi ei ole tehnyt arkistosihteerejä tarpeettomiksi.
– Tämä on siirtymäkautta, jonka aikana aineistoa pitää skannata paljon, mutta emme tiedä, montako vuotta siihen menee, arkistosihteeri Aino-Kyllikki Hirvonen sanoo.
Haastatteluhetkellä huhtikuun lopussa hänellä on kuukausi aikaa eläkeikään 43 vuoden palvelun jälkeen.
– Ennen teimme töitä hyllyjen välissä, nyt enimmäkseen tietokoneella. Viime vuosina on tullut älyttömän paljon uutta, joten jään oikein mielelläni jo eläkkeelle. Vaikka tuntuuhan se haikealtakin.
Kaikkien muiden tavoin arkistosihteerit elävät jatkuvan muutoksen pyörteissä – tuskin on ehditty sopeutua edelliseen uudistukseen, kun on jo toteutettava seuraava. Arkistosihteerit kierrättävät päivittäin keskenään eri työtehtäviä – asiakaspalvelua puhelimessa ja kirjallisesti, röntgenarkiston hoitoa ja aineiston skannausta. Sairaalassa on neljä arkistoa.
– Minä pidän ihan erityisesti asiakaspalvelusta. Viime aikoina monet ovat alkaneet pyytää itselleen vanhoja asiakirjoja, ja potilaat tilaavat usein myös röntgenkuviaan cd:llä, Aino-Kyllikki Hirvonen kertoo.
Jonny Smeds