”Työnantajan halu irtautua tulopolitiikasta on periaatteellinen”

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen haluaa palkansaajat yhteiseen pöytään täydentämään työtaisteluohjeita

SAK:n puheenjohtajan Lauri Ihalaisen mielestä syksyn liittokierroksen merkittävin ja kauaskantoisin asia on se, että työnantajan halu vetäytyä pois tulopolitiikan kolmikantapöydästä on osoittautunut periaatteelliseksi, hajautetun sopimuspolitiikan linjavalinnaksi. Viimeksi linja kävi ilmi eilen EK:n edustajiston syyskokouksessa. Tämä merkitsee hänen mukaansa sitä, että Suomen työmarkkinapolitiikassa vuodesta 1968 alkanut kausi on päättymässä, ja uutta suuntaa ollaan etsimässä.

Perjantaina SAK:n valtuuston kokouksessa Nurmijärvellä puhuneen Ihalaisen mukaan tämä linjamuutos on paljon merkittävämpi kuin se, mitkä ryhmät kulloinkin ja vuorovedoin saavat toisia ryhmiä hieman korkeampia nimellisiä palkankorotuksia.

Liittokierroksen periaatteellisimmat väännöt on käyty työtaisteluoikeuksista.

– Sen seurauksena, että terveydenhoitokiistan osapuolet eivät kyenneet tai halunneet sopia &#;8211 kuten normaalioloissa tehdään – suojelutyön rajoista, maan hallituksen esityksestä eduskunta määritteli tämän kiistan suojelutyön rajat niin sanotulla Tehy-lailla. Tämä kiistanalainen sivujuonne ei ole jatkovaikutuksiltaan enää vain Tehyä koskeva, vaan sillä on yleisempää merkitystä.

– SAK vastusti suojelutyölain säätämistä ja totesi useammassakin vaiheessa, että se olisi ollut vältettävissä, jos kiistan osapuolet olisivat itse kyenneet määrittelemään suojelutyön rajat niin, etteivät ihmisten henki ja turvallisuus vaarantuisi. Näin ei tapahtunut vaan ohitettiin suomalaisten työmarkkinoiden ja lakkorajojen periaate ja henkinen kynnys, että riski ihmishenkien menettämisestä ja turvallisuudesta eivät säätele työtaistelun rajoja.

– Sanon tämän myös siksi, että SAK:laisen ay-liikkeen työtaisteluja ovat työnantajat ja monet poliitikot aina herkästi paheksuneet. Meillä on kuitenkin aina ollut se syvä periaate, että riski ihmishenkien ja turvallisuuden vaarantamisesta on aina suljettu pois lakkorajoilla eikä tästä periaatteesta pidä tinkiä jatkossakaan.

Palkansaajat yhteiseen suojelutyöpöytään

– Tulin tästä asiasta entistä huolestuneemmaksi, kun pääministeri Vanhanen keskiviikkona – Kauppakamarin asialle otolliselle kuulijakunnalle – kävi kertomassa, että poliittinen kynnys työtaistelurajojen lainsäädännölliselle säätelemiselle tulevaisuudessa on madaltunut, ei kahta ilman kolmatta -hengessä. Pääministeri ei rajannut tätä huoltaan vain suojelutyöhön.

– Minusta tälle tielle ei pidä lähteä. Pääministeri Vanhaselle myös terveisiä: Tehyn ja kuntatyönantajan palkkakiistasta ei pidä vetää yleistäviä johtopäätöksiä työmarkkinajärjestelmän toimimattomuudesta. 98 prosenttia työmarkkinakentästä on tehnyt ratkaisunsa neuvotellen, sovitellen ja sopien. Sama pätee 90 prosenttiin kuntasektorin palkansaajista. Sopimusjärjestelmä toimi niin kuin sen liittokierroksella pitikin toimia. Johtopäätös ei voi olla se, että neuvottelu- ja sopimusjärjestelmä ei toimi.

– Poliittinen houkutus työnantajille on käyttää nyt tilannetta hyväksi ja kaivaa laatikoistaan vanhat esitykset laajemminkin työtaisteluoikeuden rajoittamisesta ja niin sanotun pakkosovittelun käyttöönotosta. On vain ajan kysymys milloin EK kirjelmöi tästä aiheesta hallitukselle tai muutoin yrittää saada asian liikkeelle. Palkansaajaliikkeen on toimittava yhdessä sen puolesta, että työtaisteluoikeutta ei lähdetä lakiteitse rajoittamaan.

– Edellä kuvattu ja itsesuojeluvaistokin puoltaa sitä, että palkansaajajärjestöt istuvat nyt yhteiseen pöytään ja täydentävät keskinäiset, vuodelta 2001 voimassa olevat työtaisteluohjeet, myös suojelutyön pelisääntöjen osalta. Tämä veisi pohjaa siltä, että työnantajapuoli saisi politiikoilta tukea toiveelleen määritellä suojelutyön – tai mikä vielä pahempi – työtaisteluoikeuden uusia rajoja lakiteitse. Palkansaajajärjestöjen oma aloite asiassa pitäisi olla yhteinen intressi.

– Selvyyden vuoksi sanottakoon, että SAK vastustaa sitä, että lainsäädännöllä puututaan demokraattiseen sivistysyhteiskuntaan kuuluviin työtaisteluoikeuksiin.

Poliitikkojen ei pidä antaa palkkalupauksia

– Toivottavasti tämä sopimuskierros opetti myös sen, että politiikkojen ei pidä vastaisuudessa ryhtyä antamaan edes vaalien alla ja äänten toivossa palkkalupauksia ja käymään sopimusneuvotteluja eduskunnassa. Poliittisten päättäjien tehtävänä on luoda edellytyksiä julkisen sektorin rahoitukselle, palvelujen turvaamiselle ja kilpailukykyisten palkkojen rahoitukselle, mutta tehtävänä ei ole niiden jakaminen eri ryhmille. Siitä ei voi seurata kuin suuri sotku, jonka olemme voineet kaikki todistaa.

– Pääministeri Vanhanen on pitänyt tarpeellisena ensi vuoden vaihteen jälkeen arvioida yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa liittokierroksen tuloksellisuutta ja sen talouspoliittisia vaikutuksia tulevaisuuteen. Pidän tällaista keskustelua tarpeellisena myös sen kannalta, että voimme arvioida, onko tämän liittokierroksen kokemusten valossa ja talouskehityksemme epävarmuuden kasvaessa mahdollista nähdä miten talous-, budjetti- ja työmarkkinapolitiikkaa voitaisiin paremmin kuin nyt yhteen sovittaa kahden vuoden päästä olevissa neuvotteluissa.

– Hallitus on ilmoittanut, että palkkaverotuksen mahdolliset keventämiset – osin suhdannesyistäkin – ajoittuisivat vaalikauden jälkimmäiselle puoliskolle. Vaikka vallalla oleva poliittinen käsitys ja elinkeinoelämänkin ajama linja tuntuu olevan se, että palkka- ja veroratkaisuja ei pidä yhteen sovittaa, olisi ehkä viisautta tätäkin vaihtoehtoa harkita. En halua neuvoa, mutta ainakin hallituksen olisi hyvä tietää, mille tasolle mahdolliset uudet palkkaratkaisut ovat virittymässä vuosien 2009 ja 2010 taitteessa ennen isompien veroratkaisujen tekemistä.

Uusia sopimuspoliittisia malleja haettava

Ihalainen pohti valtuustopuheessaan myös, mitä erilaisia sopimuspoliittisia vaihtoehtoja tulevaisuudessa voisi olla. Tähän vaikuttaa suuresti muun muassa se, minkälaisia liittokokonaisuuksia SAK:ssa ja muissa järjestöissä on. SAK:n liittoperheessäkin mennään kohti suurempia ja sektoripohjaisia liittoja. Järjestäytymisperusteena ei ole pelkästään lopputuote, palvelu tai raaka-aine, vaan koko arvoketju.

Yhtenä sopimusmallina SAK:n puheenjohtaja esitti uudenlaista kehittyvää ja raamittavaa tupomallia.

– Sen onnistumisen edellytys on, että löydetään järkevä tasapaino makrotaloudellisen eli valtakunnallisen sopimisen ja koordinaation sekä mikrotaloudellisen eli paikallisen sopimisen välille. Keskusjärjestötasolla määritellään nykyistä väljemmin palkkaraami liittoneuvottelujen pohjaksi. Yleissitovat työehtosopimukset ovat koko sopimuspolitiikan perusta tässäkin mallissa.

– Tässä vaihtoehdossa palattaisiin myös nimellispalkkapolitiikasta ostovoiman kasvattamisen politiikkaan. Tämä tapa antaisi mahdollisuuden ratkoa myös työelämään ja palkkaperusteiseen sosiaaliturvaan liittyviä asioita kolmikantapohjalta osana talous- ja työmarkkinaratkaisuja. Kuten puheenvuoroni alussa kuvasin, työnantajapuolella tuntuu olevan enää vähän niitä, jotka tällaisia vaihtoehtopohdintoja haluavat käydä.

Lauri Ihalaisen koko puhe löytyy oikeanpuoleisen palstan linkistä.