Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Ruotsin LO hyväksyy ehdollises…

Uutinen

Ruotsin LO hyväksyy ehdollisesti uusinvestoinnit ydinvoimaan

Ruotsin LO:n puheenjohtaja Wanja Lundby-Wedin. Kuva: LO

Ruotsissa ammatillinen keskusjärjestö LO pitää uusinvestointeja ydinvoimaan yhtenä vaihtoehtona tulevaisuuden energiapolitiikassa. LO:n mielestä on kuitenkin ennenaikaista näyttää vihreätä valoa uusinvestoinneille ydinvoimaan, kuten Ruotsin hallitus äskettäin teki.

– Energiakysymys on tärkeä myös demokratian näkökulmasta. Vaikka kansanäänestyksestä on kulunut pitkä aika, uuden kannan määrittelyyn tarvitaan demokraattista prosessia. Hallitus toimi päinvastoin, LO:n puheenjohtaja Wanja Lundby-Wedin sanoo.

– Se aiheuttaa vaikeuksia sijoittajille, jotka kaipaavat pitkään voimassa olevia pelisääntöjä. Jos teollisuudelle halutaan antaa hyvät toimintaedellytykset Ruotsissa, hallitukselta oli vastuutonta tuoda esille oma ”parasta ennen syyskuuta 2010” -vaihtoehtonsa.

Tällä hetkellä ydinvoimaloiden osuus on lähes puolet Ruotsin sähköntuotannosta.

– Nykyisissä ydinvoimaloissa on jatkettava tuotantoa niin kauan kuin ne täyttävät tiukat turvallisuusvaatimukset, LO toteaa. Se pitää tarpeellisena niiden teknistä parantelua.

LO painottaa, että tulevaisuuden linjausten on pohjauduttava tulevan sähköntarpeen arvioihin sekä tietoon eri vaihtoehtojen kustannuksista ja mahdollisuuksista. Pitkällä aikavälillä LO:n tavoitteena on pelkästään uusiutuvia energialähteitä käyttävä energiahuolto.

Jotta LO:lle ja sen jäsenliitoille kehittyisi yhteinen näkemys tulevista ilmasto- ja energiaratkaisuista, LO alkaa toteuttaa tähän tähtäävää hanketta. LO:n lähtökohtana on, että ilmasto- ja energiapolitiikan on edistettävä sekä työllisyyttä että kestävän kehityksen periaatteiden toteutumista.