Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n nuoret kesäduunarikiertu…

Uutinen

SAK:n nuoret kesäduunarikiertueelle

SAK:laisten liittojen nuoret starttaavat maanantaina 23.4. perinteiselle kesäduunarikiertueelle. Tulevan viikon aikana nuoret vierailevat 18 ammattioppilaitoksessa ympäri Suomea kertomassa työelämään lähteville ja kesätöihin meneville nuorille työelämän pelisäännöistä eli työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista.

SAK:n nuorten mukaan liian usein tulee tietoon tapauksia, joissa nuoret työntekijät saavat työehtosopimuksia huonompaa palkkaa eikä heille makseta lomakorvauksia tai ilta- ja viikonloppulisiä. Siksi nuorille työntekijöille ja kesäduunareille onkin tarpeellista tiedottaa heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.

SAK:n nuoret haluavat muistuttaa nuoria mm. kirjallisen työsopimuksen merkityksestä ja luottamusmiehen asemasta työpaikalla. SAK:n nuoret tähdentävät, että työehtosopimuksessa sovitut määräykset koskevat myös nuoria kesäduunareita. Palkkoja, lomakorvauksia ja mahdollisia lisiä koskevat sopimukset ovat myös nuoren turvana.

Erityisesti SAK:n nuoret haluavat kiertueensa aikana korostaa työsuojelumääräyksiä. Kesäduunari on huolella perehdytettävä työpaikan tapoihin ja työsuojeluohjeisiin.

SAK:n nuoret kehottavatkin nuoria kesäduunareita rohkeasti tarttumaan työhön, mutta myös pitämään huolta omista oikeuksistaan.

Lisätietoja

SAK:n nuorisosihteeri Eija Harjula, puh. 050-1348

Ohessa Kesäduunarit liikkeessä -kiertueen paikkakunnat ja aikataulu.

Kesäduunarit liikkeessä! -kiertueen paikkakunnat

Kiertueauto 1

Oulu 23.4.
9.00-11.00 Oulun kulttuurin ja tekniikan oppilaitos, Kaukovainion toimipiste, Joutsentie 1
12.30-14.30 Pohjois-Pohjanmaan aol, Iskokatu 1

Vaasa 24.4.
9.00-11.00 Vaasan ammattiopisto, Ruutikellarintie 4
12.00-14.00 Vaasan ammattiopisto, Sepänkyläntie 16

Pori 25.4.
9.00-11.00 Porin palveluopisto, Rautatienpuistokatu 5
12.00-14.00 Porin tekniikkaopisto, Professorintie 5

Tampere 26.4.
9.00-11.00 Tampereen ammattiopisto/Hervanta, Hepolamminkatu
12.00-14.00 Tampereen ammattiopisto/Pyynikki, Santalahdentie 10

Turku 27.4.
9.00-11.00 Turun ammatti-instituutti/ Peltola, Hamppukatu 2
12.00-14.00 Turun ammatti-instituutti/Aninkainen, Aninkaistenkatu 7

Kiertueauto 2

Kuopio 23.4.
9.00-13.00 Pohjois-Savon ammattiopisto, Presidentinkatu 3

Jyväskylä 24.4.
9.00-11.00 Jyväskylän tekninen ammattioppilaitos/Harju, Sepänkatu 3
12.00-14.00 Jyväskylän ammattioppilaitos/Viitaniemi, Viitaniementie 3

Lahti 25.4.
9.00-11.00 Lahden ammatti-instituutti, Ståhlberginkadun toimipiste, Svinhuvudinkatu 8
12.00-14.00 Lahden ammatti-instituutti, Vipusenkatu 5

Hämeenlinna 26.4.
9.00-12.00 Koulutuskeskus Tavastia, Hattelmalantie 8

Helsinki 27.4.
9.00-11.00 Helsingin palvelualojen oppilaitos, Roihuvuori, Prinsessatie 2
12.00-14.00 Helsingin tekniikan alan oppilaitos/Vallila, Sturenkatu 18-22