Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Tervetuloa todellisuuteen!

Uutinen

Tervetuloa todellisuuteen!

SAK:n ja liittojen kampanja herättelee nuoria

SAK ja jäsenliitot kampanjoivat 21.1.-3.2.2002 tunnuksella Tervetuloa todellisuuteen. Kampanja näkyy televisio- ja ulkomainontana ympäri Suomea sekä mm. liitto- ja palkansaajalehdissä. Myös kampanjailmeisiä minimoi-kortteja on jaossa julkisilla paikoilla. Mainonnassa ohjataan kiinnostuneita tutustumaan ammattiliittoihin Internetin kautta tai soittamaan liittojen yhteiseen palvelunumeroon 0800 179 279 (arkisin klo 9-15).

Kampanjaan liittyy myös kilpailu SAK:n nettisivuilla. Kilpailussa on palkintona ”palkankorotus”, joka on 5 % suomalaisen palkansaajan vuosittaisesta keskiansiosta eli 1300 euroa (noin 7500 mk). Palkansaajan keskiansiohan tänä päivänä on noin 2020 euroa (12 000 mk) kuukaudessa. Korotus on viisi prosenttia sen kunniaksi, että ammattiliittojen neuvottelemien työehtosopimusten piirissä olevat työntekijät saavat keskimäärin viisi prosenttia parempaa palkkaa kuin ne, jotka jäävät näiden sopimusten ulkopuolelle.

Kampanja kehottaa nuoria huolehtimaan oikeuksistaan

Kampanjan tavoitteena on herätellä nuoria aikuisia ja mm. pätkätyöntekijöitä huolehtimaan oikeuksistaan ja käyttämään hyväkseen ammattiliittojen tarjoamaa tukea. Tavallisimmat perusteet sille, ettei nuori aikuinen vielä kuulu ammattiliittoon ovat, ettei vain ole vielä tullut liityttyä tai se, ettei kukaan ole kysynyt.

Suomen Gallupilla teetetyn tutkimuksen mukaan nuoret suhtautuvat kylläkin myönteisesti ammattiliittoihin, mutta eivät tiedä niistä tarpeeksi. Miltei joka toinen nuori ei-jäsen (42 %) ilmoitti, ettei vain ole tullut liityttyä ammattiliittoon. Joka kolmas (35 %) sanoi tietävänsä ammattiliitoista liian vähän ja runsas viidennes (22 %) totesi, ettei hänelle koskaan ole tarjottu mahdollisuutta liittyä ammattiliittoon.

Järjestäytymisaste on Suomessa vakiintunut erittäin korkealle tasolle: noin neljä viidestä suomalaisesta palkansaajasta kuuluu ammattiliittoon. SAK:n jäsenmäärä on ollut erittäin vakaa monen vuosikymmenen ajan: vuonna 1970 SAK:n jäsenmäärä oli vajaat 800 000, vuonna 1980 noin 1 030 000, vuosina 1990 ja 2001 reilut 1 070 000. Työelämän kehitys – työpaikkojen sirpaloituminen, pätkätöiden lisääntyminen, uusien ammattien syntyminen ja opiskeluaikojen pidentyminen – merkitsee kuitenkin, että ay-liikkeen on kehityttävä työelämän muuttuessa ja pystyttävä tavoittamaan nykyiset ja tulevat jäsenet myös muuttuneissa olosuhteissa.