Intian jättimäisen teva-teollisuuden kasvu kiihtyy
Intian tekstiilien ja vaatteiden vienti nousi viime tilikaudella 10 miljardiin euroon. Tekstiilien osuus siitä oli hieman suurempi kuin vaatteiden.
Teva-tuotteiden maailmankauppaa rajoittaneiden kiintiöiden lopettaminen vuoden 2005 alussa tulee kiihdyttämään Intian teva-teollisuuden viennin kasvua, asiantuntijat ennustavat. Heidän mukaansa vuotuinen kasvuvauhti kaksinkertaistuu viime aikojen 7-8 prosentista 15-16 prosenttiin.
Sillä on suuri merkitys Intian koko taloudelle ja työllisyydelle, koska tällä runsas kolmannes viennin arvosta koostuu teva-tuotteista ja koska peräti 30 miljoonaa intialaista on riippuvaisia teva-alaan liittyvistä tuloista.
Kansainvälistä kauppaa rajoittaneiden maa- ja tuotekohtaisten kiintiöiden lopettaminen kiristää kilpailua niin, että teva-tuotteiden hinnat tulevat laskemaan. Intian johtaviin vaateviejiin kuuluva Vijay Aggarwal arvioi, että kilpailun kiristyminen johtaa hintojen kymmenen prosentin laskuun.
Kovimman kilpailupaineen aiheuttavat kiinalaiset teva-tuotteiden viejät. Intian hallitus on vastaamassa siihen suunnittelemalla vientiyritysten kilpailukykyä vahvistavia ratkaisuja. Niihin sisältyy kaavailuja lieventää työlainsäädännöstä johtuvia rajoituksia ja lisätä viejien taloudellisia kannustimia.
Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut Juhani Artto
juhani.artto@kaapeli.fi