Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Kiljavan opistosta osa ammatti…

Uutinen

Kiljavan opistosta osa ammattikorkeakoulua

Humanistinen ammattikorkeakoulu laajentaa toimintaansa Kiljavalle. Opetusministeriö on hyväksynyt korkeakoulun hakemuksen, jossa esitettiin laajan, kansalaistoimintaan suuntautuvan koulutuksen käynnistämistä Kiljavan opistolla. Tämän Nurmijärven yksikön tarkoituksena on painottaa opetusta työelämän kansalaistoimintaan ja ay-liikkeeseen.

SAK:n hallitus teki kesällä 1999 periaatepäätöksen, jossa edellytettiin selvitettäväksi mahdollisuutta käynnistää korkeakoulutasoinen koulutus. Sen tarkoituksena olisi toimia myös uusien toimitsijoiden keskeisenä koulutusväylänä. Hallituksen päätöksen pohjalta ryhdyttiin selvittämään laaja-alaista ammattikorkeakoulututkintoa kansalaisjärjestöjen toimihenkilötehtäviin.

Opetusministeriön päätös merkitsee sitä, että myös ay-liikkeen vaativiin toimihenkilötehtäviin voidaan kouluttautua ammattikorkeakoulututkinnolla. Se on merkittävä koulutuspoliittinen ratkaisu ay-liikkeelle. Toimitsijatyön vaativuus on tunnustettu ja sen on katsottu jatkossa edellyttävän korkeakoulutasoista tutkintoa.

Tarkoituksena on käynnistää laaja-alainen koulutusohjelma. Tutkinto antaa pätevyyden kansalaistoiminnan eri alueiden vaativiin toimihenkilötehtäviin, ei yksinomaan ay-liikkeen tehtäviin. Mahdollisuus painottaa opintoja jollekin kansalaistoiminnan alueelle, kuten työelämän kansalaistoimintaan, on suuri etu tutkinnossa.

Ensimmäiset opiskelijat syksyllä 2002

Nurmijärven yksikön eli Kiljavan opiston toiminta pyritään käynnistämään syksyllä 2002, jolloin ensimmäiset opiskelijat voitaisiin ottaa kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmaan. Tavoitteena on käynnistää sekä nuorten että aikuisten koulutus. Aikuisten koulutus on tarkoitettu toteutettavaksi joustavasti niin, että tutkinnon voi suorittaa myös työn ohessa. Pohjakoulutuksena edellytetään ammatillista tutkintoa tai lukion oppimäärää. Tutkinto on tarkoitus suorittaa 3,5 vuodessa.

Koulutusohjelman suunnittelu on ollut käynnissä jo useita kuukausia ja siinä on tehty hyvää yhteistyötä opistojen ja liittojen kesken. Yhteistyö on myös synnyttänyt verkoston, jossa Kiljava, liittojen opistot sekä STTK:n Aktiivi-instituutti yhdessä valmistelevat koulutusta Humakin kanssa.

Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) on usean, eri puolilla maata toimivan yksikön muodostama verkostoammattikorkeakoulu. Korkeakoulu tarjoaa opetusta kulttuuri- ja nuorisotyön, kansalaistoiminnan sekä viittomakielen tulkkauksen alueilla. Opiskelijoita on noin tuhat. Laaja kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma vahvistaa Humakin roolia ns. kolmannen sektorin kouluttajana. Korkeakoulu on määritellyt arvopohjansa perustuvan humanistisiin arvoihin.

SAK:n koulutuspäällikkö Markku Liljeström
Linkkejä

Kiljavan opisto
Humanistinen ammattikorkeakoulu