Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Ruotsin LO valmistelee seksuaa…

Uutinen

Ruotsin LO valmistelee seksuaalisia vähemmistöjä koskevaa linjanvetoaan

Ruotsin LO valmistelee seksuaalisia vähemmistöjä koskevaa linjanvetoaan

Ruotsissa ammatillinen keskusjärjestö LO (www.lo.se) aikoo tarkentaa ensi vuoden edustajakokouksessaan suhtautumistaan seksuaalisiin vähemmistöihin sekä määritellä tehtävänsä kamppailussa niiden oikeuksien puolesta. Järjestö on antanut viime vuodesta lähtien aiempaa enemmän painoa seksuaalisiin vähemmistöihin liittyville kysymyksille.

LO on antanut viime aikoina sekä luottamushenkilöilleen että työntekijöilleen koulutusta seksuaalisten vähemmistöjen asioissa. Järjestö kohdistaa kampanjointiaan myös työnantajiin.

LO toimii homojen, lesbojen, biseksuaalien ja transseksuaalien syrjintää vastaan sekä oman organisaationsa sisällä että ulospäin suuntautuvassa työssään. Näin totesi LO:hon alan työntekijäksi hiljattain palkattu Vincent Andersson seksuaalisten vähemmistöjen suurimman järjestön RFSL:n edustajakokouksessa Jönköpingissä.

Andersson vetosi kokouksen osanottajiin, jotta he antaisivat LO:lle tietoa arkensa sujumisesta ja siitä, minkälaisia kokemuksia heillä on ammatillisista järjestöistä.

Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut