Kansalaisten yhdenvertaisuus edellyttää kuntarakenteen uudistamista
SAK kannattaa kuntarakenteen uudistamista niin, että kunnat ovat riittävän vahvoja ja elinvoimaisia tuottaakseen kansalaisille yhdenvertaiset peruspalvelut. Jos rakenteita ei uudisteta, kasvavat kuntien väliset erot palvelujen ja verotuksen osalta kohtuuttomiksi, SAK:n tänään antamassa lausunnossa todetaan.
– Kuntarajat eivät saa vaikuttaa kansalaisten mahdollisuuksiin saada laadukkaita palveluja. Niiden järjestämiseksi kunta tarvitsee riittävästi väestöä, työpaikkoja ja verotuloja, SAK:n strategia- ja hallintojohtaja Eija Hietanen listaa.
Nykyinen kuntayhteistyö on hajanaista
Kunnat tekevät jo nyt yhteistyötä mm. maankäytön, sairaanhoidon ja koulutuksen osalta. Yhteistyö on kuitenkin hajanaista ja osin epädemokraattista.
– Erilaisten kuntayhtymien myötä päätöksenteko on siirtynyt kuntalaisilta ja vaaleilla valituilta valtuutetuilta kauas omasta kunnasta. Yksi kunta saattaa olla useassa kuntayhtymässä, mutta aina eri kuntien kanssa. Järjestelmä kaipaa selkeyttämistä ja luonteva uudistamisen paikka on kuntauudistuksen yhteydessä, Eija Hietanen toteaa.
Uudet vahvemmat kunnat edellyttävät SAK:n mukaan lähidemokratian ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien vahvistamista. Lähidemokratian edistämisestä tarvitaan jatkossa selkeät esitykset, koska sitä ei ole käsitelty kuntauudistusta koskevassa selvityksessä.
Henkilöstön asema on turvattava
SAK edellyttää lausunnossaan, että kuntauudistuksen yhteydessä henkilöstön asema turvataan hallitusohjelman mukaisesti. Myös työntekijöiden ja työnantajan yhteistoiminnasta on pidettävä huolta.
– Palkkojen harmonisointiin ja henkilöstön kehittämiseen on varattava riittävät määrärahat. Näin turvataan työntekijöiden ja työnantajan yhteistyö kuntapalvelujen parantamiseksi. Kuntauudistuksen lähtökohtana ei voi olla kuntatyön ulkoistaminen, Eija Hietanen tähdentää.