Putinin hallinnon edustajia taustavoimana ay-liikettä hajottavassa hankkeessa
Venäjällä puuhataan uutta ay-keskusta järjestöille, jotka toimivat monopolistisessa asemassa olevissa yrityksissä energia- ja eräillä muilla aloilla. Kolme asemansa vakiinnuttanut ammatillista keskusjärjestöä – FNPR, VKT ja KTR – ovat tuominneet hankkeen.
Myös Kemian-, kaivos- ja energia-alan kansainvälinen liitto ICEM kummeksuu suunnitelmaa, jonka se näkee hajottavan Venäjän ay-liikettä. Asia vaikuttaa suoraan eräiden ICEM:n venäläisten jäsenliittojen toimintaympäristöön.
ICEM:n pääsihteeri Fred Higgs on lähettänyt Venäjän presidentille Vladimir Putinille kirjeen, jossa Higgs pyytää Putinia henkilökohtaisesti puuttumaan hankkeeseen, koska ICEM:n tietojen mukaan eräät Putinin hallinnon edustajat toimivat uuden keskuksen perustamisen taustavoimina.
Higgs toteaa kirjeessään, että työnantajien ja valtiovallan kontrolloiman ay-keskuksen perustaminen rikkoo Kansainvälisen työjärjestön ILO:n määrittelemiä työelämän perusnormeja.
Uusi keskus on määrä perustaa 26.10. Sen englanninkielinen nimi on Association of Trade Union Organisations of Workers in Pan-National and Transnational Enterprises.
Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut
.